Ihmiskoodi-podcast

Ihmiskoodi-podcast

Ihmiskoodi-podcast käsittelee laajasti aiheita hyvinvoinnin ja harjoittelun ympäriltä; miten uni liittyy hyvinvointiin, mitkä tekijät vaikuttavat motivaatioon, kuinka tavoitteet kannattaa asettaa, kuinka onnistua painonpudotuksessa tai lihasmassan kasvattamisessa. Tule mukaan purkamaan Ihmiskoodia ja opi samalla ymmärtämään itseäsi paremmin!

Ohjelman isäntänä toimii hyvinvointialan yrittäjä Mikko Paunonen. Koulutustaustana Mikolta löytyy mm. urheiluhierojan ja sertifioidun personal trainerin tutkinnot. Näiden lisäksi Mikon opiskelukaari on kulkenut seikkaillessa jo kymmenen vuoden ajan Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Keski-Euroopassa, missä hän on opiskellut ravitsemusta, kinesiologiaa, biomekaniikkaa, voimavalmennusta, funktionaalista ravitsemusta, sekä holistista elämäntaitovalmentamista (holistic lifestyle coach). Tällä hetkellä Mikko opiskelee Yhdysvalloissa neurotieteitä, psyykkistä valmennusta ja urheiluneurologiaa sekä syventävää harjoittelun ohjelmointia ja voimavalmennusta.

Maallikon näkökulmaa käsiteltäviin aiheisiin tuo podcastin tuottaja Antti Peltola. Antti on ammatiltaan ensihoitaja ja taustaltaan entinen aktiiviuimari.

Denne podkasten er hentet fra en åpen RSS-feed og er ikke publisert av Podme. Den kan derfor inneholde annonser.

Episoder(127)

Ihmiskoodi-podcast: Kausi 2, jakso #36 - Supplement Masterclass - Kreatiini, kehomme ja aivojemme voimaravinne

Ihmiskoodi-podcast: Kausi 2, jakso #36 - Supplement Masterclass - Kreatiini, kehomme ja aivojemme voimaravinne

Kreatiini on jo vuosikymmenten ajan ollut tuttu ravintolisä voima- ja nopeuslajien harjoittelijoiden sekä lihasmassaa kasvattavien urheilijoiden keskuudessa sen kiistattomien hyötyjen vuoksi suoritusk...

20 Apr 20240s

Ihmiskoodi-podcast: Kausi 2, jakso #35 - Identiteetti, pirstoutunut Sinä aivoissamme

Ihmiskoodi-podcast: Kausi 2, jakso #35 - Identiteetti, pirstoutunut Sinä aivoissamme

Identiteetti, kuka olen, mitä “leimoja” itsessäni kannan, millaisia tarinoita itselleni kerron siitä kuka luulen olevani? “Today, I’m not what I think I am; I’m not what you think I am; I am, what I ...

14 Apr 20240s

Ihmiskoodi-podcast: Kausi 2, jakso #34 - Sensory Mismatch: Kuinka luomme aivojemme aistitodellisuutta?

Ihmiskoodi-podcast: Kausi 2, jakso #34 - Sensory Mismatch: Kuinka luomme aivojemme aistitodellisuutta?

Aistimme olemassa olevaa ympäristöämme monin eri tavoin. Usein tähän ei edes tule kiinnitettyä suuremmin huomiota, siitä huolimatta kuinka paljon dataa keräämme kaikesta, mitä ympärillämme tapahtuu, s...

7 Apr 20240s

Ihmiskoodi-podcast: Kausi 2, jakso #33 - Koodinimi: Hyvä

Ihmiskoodi-podcast: Kausi 2, jakso #33 - Koodinimi: Hyvä

Koodisana - Hyvä "Elämä on asennekysymys", näin ainakin sanonta kuuluu. Väitän, että tuossa sanonnassa on kyllä paljon totuutta ja viisauttakin sisällään. Elämä on täynnä satunnaisuutta ja ennustamat...

22 Mar 20240s

Ihmiskoodi-podcast: Kausi 2, jakso #32 - Oletko katurotta vai labrahiiri? Urheiluvammojen tyypillisimmät syntymekanismit, ennaltaehkäisy ja kuntoutus. Vieraana urheilufysioterapeutti Marko Grönholm

Ihmiskoodi-podcast: Kausi 2, jakso #32 - Oletko katurotta vai labrahiiri? Urheiluvammojen tyypillisimmät syntymekanismit, ennaltaehkäisy ja kuntoutus. Vieraana urheilufysioterapeutti Marko Grönholm

Jokainen meistä on elämänsä aikana kohdannut taatusti jonkinasteisen loukkaantumisen joka on laittanut treenaamisen tai jopa arjen perusliikkumisen hetkeksi tauolle. Kolhuja tulee ja menee - niiltä tu...

17 Mar 20240s

Ihmiskoodi-podcast: Kausi 2, jakso #31 - Isometrinen harjoittelu, voimaa vailla näkyvää liikettä

Ihmiskoodi-podcast: Kausi 2, jakso #31 - Isometrinen harjoittelu, voimaa vailla näkyvää liikettä

Isometrinen harjoittelu - voimaa vailla näkyvää liikettä Isometrinen harjoittelu on tullut vuosien aikana treenimaailmassa tutuksi mitä erilaisimmissa trendeissä kuntoilijoiden keskuudessa. Kuten h...

10 Mar 20240s

Ihmiskoodi-podcast: Kausi 2, jakso #30 - 9 Universaalia Itämaista Viisautta

Ihmiskoodi-podcast: Kausi 2, jakso #30 - 9 Universaalia Itämaista Viisautta

Elämä itsessään on mielenkiintoinen loppumaton tapahtumien verkko jossa syy-seuraus -suhteet, kausaalisuus, mutta myös täysi kaaos ja sattumanvaraisuus näyttelevät loputonta näytelmäänsä. On kuitenki...

1 Mar 20240s

Ihmiskoodi-podcast: Kausi 2, jakso #29 - Mielikuvitus: Aivojemme supervoima

Ihmiskoodi-podcast: Kausi 2, jakso #29 - Mielikuvitus: Aivojemme supervoima

Albert Einstein totesi kuuluisasti: "Mielikuvitus on tärkeämpää kuin tieto. Sillä tieto rajoittuu kaikkeen siihen, mitä nyt tiedämme ja ymmärrämme, kun taas mielikuvitus kattaa koko maailman ja kaiken...

24 Feb 20240s

Populært innen Helse

fastlegen
rss-gukild-johaug
lydartikler-fra-aftenposten
hvordan-har-du-det-mann
psykodrama
leger-om-livet
relasjonspodden-med-dora-thorhallsdottir-kjersti-idem
rss-garne-damer
aftenbladet-intervjuer
foreldreradet
rss-skravla-gar
g-punktet
morten-ramm-lar-kakla-ga-til-du-sovner
bak-fasaden-en-reise-i-livet-med-sykepleier-ine
klimaks
hjernesterk
rss-kunsten-a-leve
treningsprat
biohacking-girls-din-podcast-for-optimal-helse
kjed-deg-i-sovn-verdens-kjedeligste-podcast