Kuolinnaamioita ja kiusallisia kirjoituksia – SKS:n arkistossa käy ilmi, ettei kaikki kulttuuriperintö ole vitriinikelpoista
SK:n parhaat8 Maj 2025

Kuolinnaamioita ja kiusallisia kirjoituksia – SKS:n arkistossa käy ilmi, ettei kaikki kulttuuriperintö ole vitriinikelpoista

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkisto nousi otsikoihin Mika Waltarin julkaisemattoman runoelman myötä. Mitä kaikkea sinne kulttuurihahmoista kätkeytyy?
Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
Arkistonhoitaja Maiju Korte vetää käsiinsä ohuet valkoiset puuvillakäsineet. Hän kääntyy pöydälle asetetun pahvikotelon puoleen ja avaa sen. Kotelosta löytyy paksu valkoinen kreppipaperikäärö. Sen Korte taittelee auki varovasti.
Rips, raps, rips.
Paperin sisältä paljastuvat vainajan kasvot. Tai siltä ainakin näyttää.
Kyseessä on kuolinnaamio. Korte on nähnyt hätkähdyttävän naamion aiemminkin, sillä hän järjesti pari vuotta sitten Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkiston esinekokoelmaa. Sitä ennen kuolinnaamiot olivat saaneet levätä hyllyillään vuosikausia. Osa henkilökunnasta piti niiden tarkastelemista karmivana.
Ensimmäisellä kerralla Korte pyysi naamioiden käsittelyyn henkiseksi tueksi arkistonjohtajan. He hoitivat homman mahdollisimman nopeasti: tarkistivat naamioiden kunnon, siirsivät ne tukeviin koteloihin ja järjestivät paikoilleen. Toisin kuin muita esineitä, naamioita ei esimerkiksi mitattu viivoittimella. Niiden haluttiin antaa olla rauhassa.
Nyt esiin on nostettu kirjailija Aino Kallaksen kuolinnaamio. Siihen on ikuistunut Kallaksen viimeinen ilme.
Kallas kuoli yhdeksäs marraskuuta 1956, 78-vuotiaana.
Vahamuotin avulla tehdyssä naamiossa näkyy vainajan kasvojen jokainen uurre ja kohouma.
"Hänellä on loppuvaiheessa varmaan ollut tekohampaat, koska kasvojen alaosa on tällä lailla painunut", Korte sanoo.
Naamioon on takertunut myös Kallaksen silmäripsiä ja kulmakarvoja.
Katsominen tuntuu häiritsevän intiimiltä ja groteskilta. Kuin tirkistelisi kuollutta ihmistä.
Kuolinnaamio aiheuttaa ristiriitaisia tunteita, mutta se on hieman kiusallinen toisestakin näkökulmasta.
Oikeastaan SKS:n arkistossa ei pitäisi olla esinekokoelmaa. Esineet kuuluisivat museoon, sillä arkistossa niiden esittelemiseen ei ole asianmukaisia tiloja ja resursseja.
Museot eivät kuitenkaan välttämättä halua ottaa vastaan yksittäisiä, kontekstistaan irrallaan olevia tavaroita, kuten kirjailijoiden puoliksi poltettuja sikareita, vanhoja hattuja tai kiiltokuvia. Niinpä ne nököttävät koteloihin pakattuina ja kaappiin suljettuina ahtaassa varastossa. Piilossa, ikään kuin puoliksi olemassa.
Esinekokoelma on esimerkki siitä, miten kulttuuriperintö ei aina ole jotain hienoa, jonka voisi asettaa vitriiniin ihailtavaksi. Se voi olla myös ongelma.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkisto sijaitsee Helsingin Kruununhaassa, vanhassa kivilinnassa. Sen tutkijasali on kalustettu raskailla puuhuonekaluilla ja laatikostoilla. Tänne ei marssita kuin kirjastoon, noin vain selaamaan materiaaleja. Aineisto pitää tilata käyttöön etukäteen lomakkeella. Asiakkaan tulee kertoa, mitä tarkoitusta varten hän haluaa tutkia aineistoa, ja vakuuttaa, että hän käyttää sitä niin, ettei "vahingoita tai halvenna henkilöä, jota tiedot koskevat, tai hänen omaisiaan".
Viime vuoden loppupuolella tein Helsingin Sanomiin juttua Mika Waltarista. SKS:n arkistossa sain ensimmäisenä lukea Waltarin kirjeet kulttuurivaikuttaja Leena Ilmarille. Oli pitkään tiedetty, että Ilmari oli ollut Waltarin ihastus. Ilmari itse oli lahjoittanut kirjeet arkistoon vuonna 2004, ja niiden käyttörajoitus päättyi vuoden 2024 alussa.
Kirjeiden yhteydestä löysin myös julkaisemattoman käsikirjoituksen nimeltä Aamuyö, kello viisi. Kirjeet ja käsikirjoitus sisälsivät väkivaltaista ja Waltarin omien sanojenkin mukaan "pornografista" materiaalia.
Juttu herätti kohua ja kysymyksiä siitä, miten arkistoaineistoja olisi syytä tulkita. Joidenkin mielestä Waltari-artikkelia olisi pitänyt julkaista ollenkaan: miksi kauan sitten eläneen kirjailijan kiusalliset yksityisasiat kuuluisivat koko kansalle?
Kysymys ei tietenkään ole vain Waltarista. Yksityisaineistot sisältävät hyvin intiimejä tietoja ihmisten ihmissuhteista, ajatuksista ja kokemuksista. Kuka määrittelee, mikä on henkilön vahing...

Avsnitt(54)

"En näe, että maahanmuutto itsessään aiheuttaa mitään uhkaa", supon johtaja Juha Martelius sanoo

"En näe, että maahanmuutto itsessään aiheuttaa mitään uhkaa", supon johtaja Juha Martelius sanoo

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Juha Marteliuksen isoisä oli Pietarissa koulutettu puna-armeijan upseeri. Pojanpojasta tuli suojelupoliisin pääll...

9 Okt 202427min

”Etsin satua kissoista jotka päätyivät eri tehtäviin” – Google ei löydä kaikkea mutta kirjastonhoitaja osaa etsiä

”Etsin satua kissoista jotka päätyivät eri tehtäviin” – Google ei löydä kaikkea mutta kirjastonhoitaja osaa etsiä

Google ja muut hakupalvelut eivät pääse käsiksi kaikkeen tietoon, joka verkossa on. Kirjastonhoitaja tietää, mistä etsiä. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko...

27 Sep 202419min

Mökkipihasta paljastui muinainen hirvenpää - "Ehkä hienoin Suomesta löydetty kivikautinen esine", arvioi asiantuntija

Mökkipihasta paljastui muinainen hirvenpää - "Ehkä hienoin Suomesta löydetty kivikautinen esine", arvioi asiantuntija

Kuka kirvestä käytti ja mihin? Kolme arkeologia, geologi ja kuvanveistäjä selvittävät veistoksen arvoitusta. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Rout...

20 Sep 202427min

Lentoliikenne ruuhkautuu Keski-Euroopan yllä - lentoja rajoitetaan, koneita kiitää jo neljä päällekkäin

Lentoliikenne ruuhkautuu Keski-Euroopan yllä - lentoja rajoitetaan, koneita kiitää jo neljä päällekkäin

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Pandemia hiljensi lentoasemat, mutta nyt rikotaan taas ennätyksiä. Vilkkaana päivänä Euroopan taivaalla lentää ko...

10 Sep 202425min

Viimeinen vuosi: Miki Liukkonen oli nuori ja kehuttu kirjailija, jolla oli hyvin paha olo

Viimeinen vuosi: Miki Liukkonen oli nuori ja kehuttu kirjailija, jolla oli hyvin paha olo

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Kirjailija Miki Liukkonen kuoli neljäs heinäkuuta 2023. Mitä sitä ennen tapahtui? Kesäkuu 2022. Kirjailija Miki L...

30 Aug 202429min

Tällainen voisi olla Trumpin toinen kausi – vallankumous ”on veretön, jos vasemmisto suostuu siihen”, oikeistovaikuttaja sanoo

Tällainen voisi olla Trumpin toinen kausi – vallankumous ”on veretön, jos vasemmisto suostuu siihen”, oikeistovaikuttaja sanoo

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Yhdysvaltain oikeisto on valmistautunut Donald Trumpin toiseen kauteen radikaalilla ohjelmalla, joka keskittäisi ...

23 Aug 202411min

Kun suomalaiset äänestivät 1994 EU:hun liittymisestä, harva ajatteli ruusuja – ehkä olisi kannattanut

Kun suomalaiset äänestivät 1994 EU:hun liittymisestä, harva ajatteli ruusuja – ehkä olisi kannattanut

Ruusu on maailman ikonisin kukka. Juuri siksi nykyiset lajikkeet eivät enää tuoksu. Jäljellä on vain idea tuoksusta. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehd...

14 Aug 202420min

Venäläiset kollegat tervehtivät lyhyesti – Näin valvotaan 54 kilometrin merirajaa

Venäläiset kollegat tervehtivät lyhyesti – Näin valvotaan 54 kilometrin merirajaa

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Itäisellä Suomenlahdella vartioidaan Suomen ja Venäjän välistä merirajaa. Venäjä on aina ollut kiinnostunut kaako...

9 Aug 202418min

Populärt inom Politik & nyheter

aftonbladet-krim
svenska-fall
rss-krimstad
p3-krim
fordomspodden
spar
flashback-forever
rss-sanning-konsekvens
rss-expressen-dok
rss-vad-fan-hande
aftonbladet-daily
motiv
grans
rss-frandfors-horna
rss-krimreportrarna
rss-flodet
krimmagasinet
blenda-2
rss-aftonbladet-krim
olyckan-inifran