Moni lykkää lapsihaaveita, koska raha huolettaa – vanhemmuus on jo osin luokkakysymys
SK:n parhaat21 Maj 2025

Moni lykkää lapsihaaveita, koska raha huolettaa – vanhemmuus on jo osin luokkakysymys

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
Ehkä sillä on sitten kihara tukka. Ja ruskeat silmät, kuten puolisolla. Lauran korvalehdet, jotka on isältä peritty.
Se voisi mennä kielikylpyyn, oppia ruotsin. Puoliso on jo selvittänyt, missä päin Helsinkiä sellainen on mahdollista.
On vitsailtu, että se nimettäisiin dekkarisarjan päähenkilön mukaan.
"Se" on ollut Lauran haave jo nuorena. Oma lapsi.
Mutta sillä ei ole ollut kiire.
Parikymppisenä ei tullut erityisemmin ajateltua asiaa. Laura opiskeli yliopistossa, teki silloin tällöin töitä. Tykkäsi juhlia, toimi ainejärjestössä.
Alkoi tehdä erilaisia määräaikaisuuksia.
Jossain vaiheessa hän täytti pyöreitä, valmistui maisteriksi.
Kun opintojen keskellä oli ohimennen ajatellut seuraavaa vuosikymmentä, ei mielikuva ollut aivan tällainen. Ei hän ollut ajatellut, että olisi vielä yli kolmekymppisenä määräaikaisissa työsuhteissa.
Samaan aikaan takaraivossa kummitteli numero.
Jostain se oli tullut, haamuraja. Silloin viimeistään.
Tammikuun alussa 35-vuotias Laura kirjoitti sosiaaliseen mediaan päivityksen, suljettuun ryhmään, jossa on muitakin urakeskeisiä naisia. Hän etsi mentoria: jotakuta, jonka kanssa pallotella suunnitelmia.
Haluaisimme puolisoni kanssa alkaa yrittää lasta, Laura kirjoitti.
"En kuitenkaan haluaisi tulla vanhemmaksi määräaikaisessa työsuhteessa."
Käynnissä olevan työnhaun vuoksi Laura esiintyy tässä jutussa vain etunimellään.
Kun Laura syntyi, ensimmäistä kertaa äidiksi tulevien keski-ikä oli alle 27.
Tänä päivänä tilanne on toinen.
Äidiksi tullaan keskimäärin noin 30-vuotiaana, Helsingissä yli 31-vuotiaana.
Suomalaiset toivovat edelleen useimmiten kahta lasta. Kaikilla se ei kuitenkaan toteudu.
On syytetty nuoria itsekeskeisyydestä, nuoruuden pitkittämisestä ja opintojen venymisestä.
Vanhemmuuden lykkääntymisestä ollaan huolissaan, sillä pahimmillaan aika voi loppua kesken. Toivottuja lapsia ei välttämättä enää saada.
Vanhemmuuden aikaistumista on pyritty tukemaan esimerkiksi opintorahan huoltajakorotuksella, joka tuli voimaan vuonna 2018.
Väestöliitto kuitenkin huomasi jo vuoden 2017 perhebarometrissa, että suuremmat hidasteet ovat muualla.
Haastattelututkimuksissa kävi nimittäin ilmi, ettei opiskeluaikaa koettu kompastuskiveksi lapsenhankinnalle. Isommassa roolissa oli työelämä.
"Mitä myöhemmin aloittaa vakaaksi kokemassaan oman alan työpaikassa, sitä myöhemmin myös hankkii lapsia."
Moni määräaikaisuuksia tekevä toivoo Lauran tavoin vakityötä.
Siinä missä nykyvanhemmat arvostavat vapautta, he haluavat myös vakautta.
Hanna Sutela osoitti väitöskirjassaan vuonna 2013, että määräaikainen työsuhde lykkäsi vanhemmuutta. Sen jälkeen määräaikaisten työntekijöiden osuus työvoimasta on pysynyt suunnilleen samana.
Sen sijaan kasvua näkyy vuokratyössä ja itsensä työllistäjien määrässä. Heillä työn epävarmuus on päivittäistä, Sutela sanoo.
Mutta voidaan myös sanoa, että työ on entistä epävarmempaa lähestulkoon kaikkialla.
Ennen työn epävarmuus korostui suhdanneherkillä, matalasti koulutettujen aloilla. Usein ne olivat miesten duunaritöitä rakennusalalla.
"Nyt epävarmuus on läpileikkaavampi asia työelämässä", Sutela sanoo.
"On vaikea löytää ryhmiä, jotka siltä kokonaan säästyvät."
Sutela työskentelee erikoistutkijana Tilastokeskuksessa. Hän tutkii muun muassa työoloja.
Työn epävarmuuden lisäksi nykyisin koetaan yhä useammin epävarmuutta omasta jaksamisesta työssä.
Erityisesti nuorilla naisilla psyykkinen oireilu työelämässä on yleistynyt. Kiireen aiheuttama rasitus on työolotutkimusten aineistoissa yleisempää kuin koskaan aiemmin. Tutkimusta on tehty vuodesta 1977 alkaen.
Alle 36-vuotiaiden työuupumuksen todennäköisyys on kaksinkertaistunut vuosina 2019-2024, kertoo Työterveyslaitos.
Näiden muutosten kannalta ei ole ihme, että työelämä koettelee pikkulasten vanhempia.
Kymmenen vuotta sitten joka kymmenes yhden lapsen vanhempi lykkäsi toisen lapsen hankintaa työelämän vaateiden vuoksi, kertoo Väestöliiton perhebarometri. Vaateilla t...

Avsnitt(54)

Edes ääneen ei saa puhua kodin ulkopuolella – Afganistanissa naiset suljetaan myös terveydenhuollon ulkopuolelle

Edes ääneen ei saa puhua kodin ulkopuolella – Afganistanissa naiset suljetaan myös terveydenhuollon ulkopuolelle

Naiset saivat Afganistanissa äänioikeuden aiemmin kuin kaikkialla Yhdysvalloissa. Katukuvassa on näkynyt joskus minihameita, naiset ovat opiskelleet yliopistoissa lääkäreiksi ja toimittajiksi. Nyt afg...

2 Apr 202524min

Hakkeri löysi sivuston, josta saattoi tilata palkkamurhan – yksi kohteista oli tunnettu suomalainen

Hakkeri löysi sivuston, josta saattoi tilata palkkamurhan – yksi kohteista oli tunnettu suomalainen

Listalla oli kymmeniä nimiä. Poliisi ei ryhtynyt selvittämään tapausta, joten brittitoimittajien oli toimittava itse. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko leh...

26 Mars 202528min

Edes amerikkalaisista keskitys­leireistä puhuminen ei ole enää yliampuvaa – voiko Yhdysvallat luisua fasismiin?

Edes amerikkalaisista keskitys­leireistä puhuminen ei ole enää yliampuvaa – voiko Yhdysvallat luisua fasismiin?

Karismaattinen johtaja, sisäiset viholliset, massojen vaistoihin vetoaminen, usko kansakunnan erityisasemaan... Huolestuneet kysyvät, onko Yhdysvallat jo matkalla kohti fasismia. Tämä on näyte Suomen ...

19 Mars 202527min

”Eihän se enää vuodessa onnistu” - Moni kauppaketju, kunta ja yritys lupasi olla hiilineutraali 2025

”Eihän se enää vuodessa onnistu” - Moni kauppaketju, kunta ja yritys lupasi olla hiilineutraali 2025

Vähittäiskaupan päästöistä 99 prosenttia syntyy myytävistä tuotteista, joiden päästöjä ei edes lasketa mukaan. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. "E...

12 Mars 202519min

Helmi Kekkonen on kiitelty kirjailija, mutta työ ei elätä – ”Kyse on siitä, että minua hävettää”

Helmi Kekkonen on kiitelty kirjailija, mutta työ ei elätä – ”Kyse on siitä, että minua hävettää”

Helmi Kekkonen on työskennellyt kokopäiväisenä kirjailijana yli kymmenen vuotta. Säästössä on nolla euroa. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. On puh...

5 Mars 202515min

Marraskuussa Mar-a-lagossa vietettiin oligarkkien kiitosjuhlaa

Marraskuussa Mar-a-lagossa vietettiin oligarkkien kiitosjuhlaa

Superrikkaat ovat jo kauan muovanneet amerikkalaista yhteiskuntaa. Donald Trumpin vaalivoiton jälkeen Yhdysvallat siirtyy uuteen oligarkkien aikaan. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Ti...

27 Feb 202523min

Isä Serhii auttaa Helsingissä muita Ukrainasta paenneita – samaan aikaan lapsuuden kaverit sotivat rintamalla siellä jossain

Isä Serhii auttaa Helsingissä muita Ukrainasta paenneita – samaan aikaan lapsuuden kaverit sotivat rintamalla siellä jossain

Helsingin Hietaniemeen on muodostunut ukrainalaisten epävirallinen kotikirkko Suomessa. Serhii Danilov auttaa siellä muita kotimaastaan paenneita. Samaan aikaan nuori pappi käy omaa jaakobin painiaan....

19 Feb 202532min

Valtaa käyttäviä saa pilkata rajustikin, se ehkäisee osaltaan vallan väärinkäyttöä, sanoo verkkoväkivaltaan perehtynyt ttutkija

Valtaa käyttäviä saa pilkata rajustikin, se ehkäisee osaltaan vallan väärinkäyttöä, sanoo verkkoväkivaltaan perehtynyt ttutkija

Severi Hämärin mielestä maalittaminen pitäisi kriminalisoida. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. "Saunan takana on tilaa." Niin Severi Hämäri muista...

12 Feb 202511min

Populärt inom Politik & nyheter

aftonbladet-krim
svenska-fall
p3-krim
rss-krimstad
fordomspodden
rss-expressen-dok
flashback-forever
rss-sanning-konsekvens
motiv
aftonbladet-daily
spar
rss-vad-fan-hande
blenda-2
rss-krimreportrarna
olyckan-inifran
rss-frandfors-horna
rss-flodet
grans
krimmagasinet
dagens-eko