Vakuutusyhtiön toimitusjohtajan murha nosti pintaan amerikkalaisten katkeruuden – ”kuuman murhaajan” kuvalla myydään fanipaitoja
SK:n parhaat30 Maj 2025

Vakuutusyhtiön toimitusjohtajan murha nosti pintaan amerikkalaisten katkeruuden – ”kuuman murhaajan” kuvalla myydään fanipaitoja

Monet amerikkalaiset ovat sitä mieltä, ettei Luigi Mangione tehnyt mitään väärää.
Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
Toimitusjohtaja käveli aamutuimaan 4. joulukuuta 2024 Manhattanilla.
Brian Thompson oli matkalla United Healthcare -sairausvakuutusyhtiönsä vuotuiseen sijoittajakonferenssiin, joka järjestettiin Kuudennella avenuella Hilton-hotellissa.
Kadun toisella puolella häntä odotti huppariin pukeutunut, naamioitunut mies. Kun Thompson oli noin kuuden metrin päässä, mies ampui tätä useita kertoja takaapäin. Hän osui selkään ja oikeaan pohkeeseen. Sairaalaan viety Thompson kuoli vammoihinsa melkein heti.
Ampuja pakeni rikospaikalta jalan. Hän otti sähköpyörän 55. kadulta ja ajoi sillä Keskuspuistoon. Hän jätti puistoon repun täynnä Monopoly-lautapelin seteleitä ja poistui alueen länsipäädystä.
Sinne hänen jälkensä päättyivät.
Viisi päivää myöhemmin 26-vuotias Luigi Mangione söi aamiaista McDonald's-ravintolassa Pennsylvanian Altoonassa.
Yksi asiakas tunnisti hänet viranomaisten julkaisemista valvontakamerakuvista. Hän varoitti ravintolan työntekijää, joka hälytti paikalle poliisin. Mangione pidätettiin epäiltynä Brian Thompsonin murhasta.
Sen jälkeen tapahtui jotain poikkeuksellista.
Amerikkalaiset, jotka kannattavat normaalisti kovia rangaistuksia, alkoivat juhlia Mangionea sankarina. He vertasivat häntä Jeesukseen ja Robin Hoodiin. He keräsivät rahaa hänen oikeudenkäyntikuluihinsa. He perustivat hänelle fanisivustoja ja Spotify-soittolistoja.
Surmattua toimitusjohtajaa sen sijaan pilkattiin.
"Olen pahoillani: ajatuksiin ja rukouksiin tarvitaan etukäteisvaltuutus", kommentoi yksi Tiktok-käyttäjä vakuutusyhtiöiden sanastoa mukaillen. Hän sai yli viisitoistatuhatta tykkäystä.
"Minusta tuntui siltä kuin olisimme olleet yhtäkkiä elokuvassa", sanoo sosiologian professori Megan Thiele San Josén yliopistosta.
Toimitusjohtajan murha nosti pintaan pitkään hautuneen katkeruuden, jota amerikkalaiset tuntevat sairausvakuutusyhtiöitä ja koko terveydenhuoltojärjestelmäänsä kohtaan.
Yhdysvalloissa terveydenhuolto perustuu terveysvakuutuksiin. Sellainen on oltava, jos haluaa hoitoa.
Vakuutus ei yleensä korvaa kaikkia kuluja: paljon saattaa jäädä asiakkaan itsensä maksettavaksi.
Vakavammissa sairauksissa omavastuuosuus voi olla hyvin suuri.
Sairausvakuutusten hinnat nousevat Yhdysvalloissa reilusti inflaatiota nopeammin. Amerikkalaiset maksavat terveydenhoidosta enemmän kuin minkään muun maan kansalaiset, mutta heidän elinajanodotteensa on vasta 42. sijalla maailmassa.
Suurin syy henkilökohtaisiin konkursseihin on hoitomaksuihin liittyvä velka.
United Healthcare on Yhdysvaltojen suurin terveysvakuutusten antaja. Konsernin liikevaihto oli viime vuonna noin 353 miljardia euroa ja liikevoitto 31 miljardia.
Murhatun Brian Thompsonin palkka bonuksineen oli noin 9,5 miljoonaa euroa vuodessa. Oikeusministeriö tutki häntä sisäpiirikaupoista.
Yhdysvaltain senaatin komitea totesi vuonna 2024, että United Healthcare epäsi tarkoituksella korvausvaatimuksia nostaakseen omia voittojaan. Yritys hylkää kaksi kertaa enemmän korvauksia kuin alalla hylätään keskimäärin.
United Healthcare käyttää ohjelmistoa, joka ehdottaa hoitosuosituksia tekoälyalgoritmin avulla.
Kahden menehtyneen potilaan omaiset nostivat Minnesotassa marraskuussa 2023 kanteen: he väittivät, että yhtiö epäsi ja kumosi algoritmin avulla säännönmukaisesti iäkkäiden potilaiden korvausvaatimuksia, jotka heidän lääkärinsä olivat hyväksyneet.
Kanteessa kerrottiin esimerkkejä potilaiden saamasta kohtelusta: Eräs Tennesseessä asunut mies oli murtanut selkänsä ja joutunut sairaalahoitoon. Sieltä hänet siirrettiin hoitokotiin. Yhdentoista päivän jälkeen United Healthcare ilmoitti, että hoito lopetettaisiin kahden päivän kuluttua. Mies yritti valittaa päätöksestä, mutta joutui lähtemään hoitokodista ja kuoli neljä päivää myöhemmin.
Yritys on käyttänyt algoritmeja myös yksilöidäkseen mielenterveyspalvelujen tarjoajia, jotka hoitavat heidän mieles...

Avsnitt(54)

Työterveyshuollon sairaanhoito näivettyy, kun työssäkäyvät alkavat suosia omalääkäreitä, professori Juha Auvinen uskoo

Työterveyshuollon sairaanhoito näivettyy, kun työssäkäyvät alkavat suosia omalääkäreitä, professori Juha Auvinen uskoo

Professori puhui televisiossa ja esitti edullisen laskelman: 160 miljoonaa euroa vuodessa. Kului tuskin kuukautta, kun hallitus päätti mullistaa Suomen perusterveydenhuollon. Tämä on näyte Suomen Kuva...

5 Feb 202522min

Saisiko olla  hapankermakastiketta, jonka raaka-aineina ovat bakteeri Turun saaristosta, vety ja hiilidioksidi?

Saisiko olla hapankermakastiketta, jonka raaka-aineina ovat bakteeri Turun saaristosta, vety ja hiilidioksidi?

Jos vantaalainen Solar Foods -yhtiö onnistuu pyrkimyksissään, sen teknologian avulla voidaan torjua ilmastonmuutosta ja lievittää maapallon ruokaongelmaa. Ehkä Suomi saa uuden Nokian. Tämä on näyte Su...

29 Jan 202521min

Viestipalvelu X:n roolia Venäjän valheiden levittämisessä ei voi korostaa liikaa, sanoo tutkija, joka paljastaa verkossa vatnikkeja

Viestipalvelu X:n roolia Venäjän valheiden levittämisessä ei voi korostaa liikaa, sanoo tutkija, joka paljastaa verkossa vatnikkeja

Informaatiosota voi olla esiaste konventionaaliselle sodalle, tietojenkäsittelytieteilijä Pekka Kallioniemi sanoo. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden...

22 Jan 202512min

Jokin koiran omistajan porukassa ehkä sai ihmiset kääntämään katseensa – mistä lemmikkien hätä johtuu?

Jokin koiran omistajan porukassa ehkä sai ihmiset kääntämään katseensa – mistä lemmikkien hätä johtuu?

Eläinlääkärit tarkastavat aiempaa enemmän lemmikkikoteja, joissa epäillään eläimen kaltoinkohtelua. Taustalla on usein ihmisen pahoinvointi. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana ...

15 Jan 202513min

Tietoviisas kompastui kysymykseen rintaliiveistä – nippelitieto ei ole viisauden merkki, mutta koukuttaa yhä visailuissa ja lautapeleissä

Tietoviisas kompastui kysymykseen rintaliiveistä – nippelitieto ei ole viisauden merkki, mutta koukuttaa yhä visailuissa ja lautapeleissä

Tietovisailu kiehtoo, vaikka kaiken voi nykyään katsoa Googlesta. Asiantuntijan mukaan suomalaiset ovat innokas, joskaan ei kovin osaava visailukansa. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. ...

8 Jan 202522min

Ei tarvita YK:ta tai poliittisia päätöksiä - Israelin ystävien mielestä lupaus Israelin omasta maasta tulee suoraan Jumalan sanasta

Ei tarvita YK:ta tai poliittisia päätöksiä - Israelin ystävien mielestä lupaus Israelin omasta maasta tulee suoraan Jumalan sanasta

Suomalaisen kristillisen sionismin juuret ovat 1800-luvulla. Suomen ensimmäinen Israel-järjestö perustettiin neljäkymmentä vuotta ennen Israelin valtion syntymistä. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden aud...

30 Dec 202421min

Säästöt ovat tehneet asiantuntijoista assistentteja – ”Voin minä tälläkin palkalla tehdä tämän sihteerin työn”

Säästöt ovat tehneet asiantuntijoista assistentteja – ”Voin minä tälläkin palkalla tehdä tämän sihteerin työn”

Kun täytyy säästää, ensin lähtevät sihteerit. Heidän töitään alkavat tehdä asiantuntijat. Huonommin, hitaammin ja isommalla palkalla. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit ku...

23 Dec 202426min

Kansallisbaletin tanssijoista enää kolmannes on suomalaisia – Suomalaispiirteet eivät ehkä näy katsomoon asti, myöntää johtaja

Kansallisbaletin tanssijoista enää kolmannes on suomalaisia – Suomalaispiirteet eivät ehkä näy katsomoon asti, myöntää johtaja

Suomen kansallisbaletin tanssijoista enää kolmannes on suomalaisia. Baletin pääryhmässä työskentelee 75 tanssijaa 24 eri maasta. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnel...

18 Dec 202425min

Populärt inom Politik & nyheter

aftonbladet-krim
svenska-fall
p3-krim
fordomspodden
rss-expressen-dok
rss-krimstad
flashback-forever
rss-sanning-konsekvens
motiv
aftonbladet-daily
rss-vad-fan-hande
spar
rss-krimreportrarna
grans
blenda-2
rss-frandfors-horna
rss-flodet
olyckan-inifran
krimmagasinet
dagens-eko