Goldielocks: ”Melodia on kuningas”
Säv.San.Sov.19 Dec 2025

Goldielocks: ”Melodia on kuningas”

Goldielocks eli Ella Mäntynen on tähdännyt artistiksi ja biisintekijäksi lapsuudestaan lähtien. 24-vuotiaana hän on jo ehtinyt paljon: hän on tehnyt biisejä monissa eri maissa sekä tehnyt suurimman englanninkielisen suomalaisen radiohitin 15 vuoteen.

Goldielocks nousi suomalaisten tietoisuuteen UMK:n kakkossijalla keväällä 2025. Made of -kilpailukappaleesta (säv. & san. Ella Mäntynen, Lauri Mäntynen, Topi Kilpinen) tuli hitti, joka ylsi radioiden soitetuimmaksi suomalaiseksi englanninkieliseksi kappaleeksi 15 vuoteen.

Teoston Säv.San.Sov. -podcastissa Mäntynen kertoo, kuinka hän on tähdännyt itse kappaleensa tekeväksi artistiksi lapsuudestaan lähtien. Hän korostaa musiikkinäkemyksensä muovautumisessa vanhempiensa roolia. Isä kuuntelutti Jethro Tullia ja Pink Floydia, äiti Patti Smithiä ja Janis Joplinia. Musiikkiluokkalaisena Mäntynen löysi itse David Bowien. Isä puolestaan opasti biisinkirjoitukseen antamalla akustisen kitaran ja kokoomateoksen Bob Dylanin sanoituksista.

Pop- ja rockhistorian legendaariset tekijänimet ovat nostaneet riman korkealle Mäntysen omassa tekemisessä. Jälki on jäänyt. Toki tämänkin asetelman voi kääntää positiiviseksi.

”Ei ehkä trauma, mutta loputon riittämättömyyden tunne, koska eihän sille tasolle välttämättä koskaan ehkä pääsemään itse. Aina on vara parantaa!”, hän kertoo naurahtaen.

Lapsena myös Mäntystä kymmenisen vuotta vanhemmat lapsi- ja teinitähdet Miley Cyrusista Demi Lovatoon ja Justin Bieberistä Taylor Swiftiin vaikuttivat omaehtoisilta ja toimivat tärkeinä esikuvina.

Perhe on yhä tärkeä Mäntyselle, sillä läheisin biisintekopari on hänen veljensä Lauri. Mäntynen kokee, että he täydentävät toisiaan: kitaristiveli on musiikin maisterina koulutetumpi, mutta hän suhtautuu avoimesti Ellan ehdotuksiin, jotka saattavat tulla tavallisimpien lainalaisuuksien ulkopuolelta. Myös yhteinen esteettinen näkemys soundimaailmasta helpottaa yhteistyötä.

Sisarukset ovat tehneet yhdessä paljon biisejä, ja yhdessä he myös muuttivat uraa luodakseen myös taannoin Berliiniin. Joensuussa kasvanut Mäntynen on muuttanut musiikkityön perässä jo lukioikäisenä Helsinkiin ja parikymppisenä Berliiniin. Nykyisin hän asuu Pariisissa. Biisisessioita hän on lisäksi tehnyt muun muassa Kööpenhaminassa, Los Angelesissa, Lontoossa ja Tukholmassa.

”Kansainvälistä uraa tehdäksesi sun on oltava pelipaikoilla, tai ainakin sulla pitää olla yhteydet niihin pelipaikkoihin.”

Jo varhain iskostetut Dylan-ihanteet ovat biisinteon prosessissa läsnä, mutta viime aikoina ”ruotsalaisempi”, melodiaa suosiva tapa on korostunut tekemisessä ilman, että tekstin tarinallisuus katoaa.

”Melodia on mun mielestä se ykköskuningas, koska lyriikkaa pystyy kuitenkin jumppaamaan.”

Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(85)

Tuomari Nurmio: ”Hittihakuisuus on vaarallista”

Tuomari Nurmio: ”Hittihakuisuus on vaarallista”

On helpompi kirjoittaa lauluja kuin olla kirjoittamatta. Näin puhuu Teoston Säv. San. Sov. -podcastissa suomenkielisen rockmusiikin uranuurtaja, 1970-luvun lopulta saakka aktiivisesti lauluja kirjoitt...

5 Dec 20251h 17min

Santeri Kauppinen, MD$: ”Musiikin tekeminen on taian luomista”

Santeri Kauppinen, MD$: ”Musiikin tekeminen on taian luomista”

Santeri Kauppinen eli MD$ kertoo Säv. San. Sov. -podcastissa, mitä kaikkea on vaatinut kuusi Grammy-ehdokkuutta poikinut kansainvälisen uran luominen ja oman ammattitaidon kehittäminen sille tasolle, ...

27 Nov 20251h 1min

Aulikki Oksanen: ”Runo valitsee kirjoitusprosessissa, onko se laulullinen”

Aulikki Oksanen: ”Runo valitsee kirjoitusprosessissa, onko se laulullinen”

Sanoittaja Aulikki Oksanen on kirjoittanut laululyriikkaa seitsemällä vuosikymmenellä. Teoston Säv.San.Sov. -podcastissa hän lausuu yhden tunnetuimmista sävelletyistä runoistaan.Kun Aulikki Oksanen ol...

14 Nov 20251h 11min

Jenni Kinnunen, Tinyhawk & Bizzarro: ”Tärkeintä on aloittaa, jatkaa ja tehdä valmiiksi”

Jenni Kinnunen, Tinyhawk & Bizzarro: ”Tärkeintä on aloittaa, jatkaa ja tehdä valmiiksi”

Kitaristi ja säveltäjä Jenni Kinnunen on säveltänyt ja julkaissut Tinyhawk & Bizzarro -yhtyeelleen instrumentaalimusiikkia jo kahden runsaasti arvostelusuosiota keränneen albumin verran.Tinyhawk & Biz...

4 Nov 202539min

Jonas Olsson: ”Musanteko on kokonaisvaltainen juttu”

Jonas Olsson: ”Musanteko on kokonaisvaltainen juttu”

Jonas Olsson säveltää ja tuottaa ja toimii monin tavoin popmusiikin takaosana. Etuosa merkitsee hänen sanastossaan esiintyjää. Useiden hittilevyjen teossa mukana ollut Olsson uskoo kokonaisvaltaisen n...

21 Okt 202544min

Elastinen: ”Metsästän fiilistä, jonka saa aikaan hyvän biisin tekeminen”

Elastinen: ”Metsästän fiilistä, jonka saa aikaan hyvän biisin tekeminen”

Elastinen perusti ystävänsä Iso-H:n kanssa 90-luvun lopulla Fintelligensin, joka aloitti käytännössä uuden ajan suomenkielisen rapin historian. Elastinen on tehnyt pitkän uran ja laajentanut onnistune...

10 Okt 20251h 8min

Esa Pulliainen: ”Vaikeinta on saada melodian kauneus esiin yksinkertaisin keinoin”

Esa Pulliainen: ”Vaikeinta on saada melodian kauneus esiin yksinkertaisin keinoin”

Agents-yhtyeen johtaja Esa Pulliainen tunnetaan paitsi rautalankakitaran mestarisoittajana, myös sovittajana. Hänen työnsä ansiosta kymmenet Rauli Badding Somerjoen, Topi Sorsakosken, Jorma Kääriäisen...

30 Sep 202548min

Populärt inom Nöje

mellan-himmel-och-jord-med-jlc
filip-fredrik-svarar
fordomspodden
mardromsgasten
dialogiskt
chilla-med-de-vet-du
rss-p3-musikdokumentar
fem-i-topp
badfluence
gott-snack-med-fredrik-soderholm
hemma-hos-strage
karatefylla
schulman-show
skandal
sexet
mannen-utan-spar
rss-bl-metal-podcast
hundaren-motgangspodden-av-tomas-andersson-wij
let-me-know-kiss-army-sweden-podcast
rss-kulturkalaset