#56 Päätöksenteko - miten teemme päätöksiä? / Tuomas Leisti, psykologian tohtori

#56 Päätöksenteko - miten teemme päätöksiä? / Tuomas Leisti, psykologian tohtori

Millainen päätöksentekijä sinä olet? Jahkailija vai tehokas? Rationaalinen vai intuitiivinen? Meillä jokaisella on näkemys itsestä päätöksentekijänä. Todellisuudessa olemme usein autuaan tietämättömiä niistä seikoista, jotka vaikuttavat päätöksiimme. Tässä jaksossa keskustelen Tuomas Leistin kanssa siitä, mikä kaikki vaikuttaa päätöksentekoomme. -Miten arkiset päätöksentekotilanteet eroavat isoista päätöksistä. -Miksi Daniel Kahnemanin bestseller on johtanut meitä harhaan ajattelumekanismien suhteen. -Mitä tehdä, kun järki ja tunteet ovat ristiriidassa. -Miten metakognitiiviset tunteet vaikuttavat päätöksentekoon. -Miten tarkastelemme päätöksiä jälkikäteen ja miten nämä selitykset vaikuttavat päätöksentekoon jatkossa? Tuomas kertoo myös miksi hän pitkään kuvitteli, että hänen ensitapaaminen puolisonsa kanssa oli mennyt aivan eri tavalla kuin mitä todellisuudessa oli tapahtunut. Tuomas Leisti on tehnyt väitöskirjan päätöksentekoon liittyen ja toimii psykologian lehtorina. Tuomas on kirjoittanut Hanna Poskiparran kanssa kirjan: Päätöksenteon illuusiot - ymmärrä paremmin miten teet päätöksiä.

Avsnitt(112)

#70 Ammatillinen Itsetuntemus / Jaakko Sahimaa, organisaatiopsykologi

#70 Ammatillinen Itsetuntemus / Jaakko Sahimaa, organisaatiopsykologi

Ammatillinen itsetuntemus auttaa meitä tuntemaan omat vahvuutemme ja heikkoutemme sekä ymmärtämään, mitä arvostamme työssä. Tässä jaksossa keskustelemme siitä, miten tärkeää on tuntea itsensä työelämä...

23 Apr 202432min

#69 Miksi haluamme tulla huomatuiksi? Arvotuksen psykologia. / Pekka Tölli, organisaatiopsykologi.

#69 Miksi haluamme tulla huomatuiksi? Arvotuksen psykologia. / Pekka Tölli, organisaatiopsykologi.

Usein elämän yksinkertaisimmat teot ovat niitä, jotka merkitsevät eniten. Kun tiimikaverisi kiittää sinua avusta tai kumppanisi ottaa aikaa kuullakseen päiväsi kuulumiset, koet todennäköisesti tullees...

9 Apr 202436min

#68 Oppimissprintti uramuotoilun tukena / Marjut Sadeharju, Splendedin toimitusjohtaja.

#68 Oppimissprintti uramuotoilun tukena / Marjut Sadeharju, Splendedin toimitusjohtaja.

Tässä jaksossa sukelletaan oppimisprinttien maailmaan ja tutkitaan, kuinka ne voivat auttaa meitä muotoilemaan omaa uraamme. Tämä jakso on suunnattu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita omasta kehityks...

19 Mars 202436min

#67 Kalakauppiaasta kumppaniin. Mistä hyvä yhteys koostuu?  / Ilona Rauhala, psykologi

#67 Kalakauppiaasta kumppaniin. Mistä hyvä yhteys koostuu? / Ilona Rauhala, psykologi

Törmäämme joka päivä tilanteisiin, joissa yhteyden laatu vaikuttaa siihen, miten meillä menee töissä ja kotona. Mieti vaikka tavallista työpäivääsi: kun työkaverit tuntevat toisensa hyvin ja ymmärtävä...

5 Mars 202437min

#67 Mitä elämästä jää mieleen? Kohtaamisten merkitys ja pienet hetket / Saku Tuominen, yrittäjä

#67 Mitä elämästä jää mieleen? Kohtaamisten merkitys ja pienet hetket / Saku Tuominen, yrittäjä

Odottamattomat tapahtumat, kuten vaikkapa sattumalta kuultu kommentti tai yllättävä kohtaaminen bussipysäkillä, voivat jäädä vuosiksi mieleen. Pienillä hetkillä voi olla iso merkitys. Ja toisaalta iso...

20 Feb 202453min

#66 Valmentava johtaminen / Paula Rautiainen, henkilöstöjohtaja.

#66 Valmentava johtaminen / Paula Rautiainen, henkilöstöjohtaja.

Lähes jokainen meistä kaipaa tukea ja kannustusta työssään. Haluamme tietää missä olemme hyviä ja mikä kaipaa kehittämistä. Oli palautteen antajana kollega, esimies tai asiakas, hyvä vuorovaikutus ja ...

5 Dec 202342min

#65 Inhimillinen tehokkuus / Jaakko Sahimaa, organisaatiopsykologi

#65 Inhimillinen tehokkuus / Jaakko Sahimaa, organisaatiopsykologi

“Maailma olisi insinöörin paratiisi, jos ihminen ei olisi jatkuvasti sotkeutumassa koneistoon”, sanoi Kurt Vonnegut vuonna 1952. Työelämässä on pitkään ihannoitu tehokkuutta. Tulee olla tuottava ja ...

28 Nov 202334min

#64 Mentalisaatio - kuinka ymmärtää omaa ja toisen mieltä? / Nina Pyykkönen, psykoterapeutti

#64 Mentalisaatio - kuinka ymmärtää omaa ja toisen mieltä? / Nina Pyykkönen, psykoterapeutti

Välillä tuntuu, että ihmisten kanssa toimiminen on melkoista arvailua sen suhteen mitä heidän päässään liikkuu. Tällainen hämmenys saattaa vallata mielen, kun oma lapsi kiukustuu siitä, että kurkut ov...

21 Nov 202341min

Populärt inom Business & ekonomi

framgangspodden
varvet
rss-jossan-nina
rss-svart-marknad
svd-tech-brief
rss-borsens-finest
badfluence
uppgang-och-fall
avanzapodden
bathina-en-podcast
fill-or-kill
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
24fragor
lastbilspodden
rss-dagen-med-di
kapitalet-en-podd-om-ekonomi
tabberaset
rss-veckans-trade
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
borsmorgon