Matka taloudelliseen riippumattomuuteen, osa 1
Nordnet Suomi21 Apr 2023

Matka taloudelliseen riippumattomuuteen, osa 1

“Olen osake- ja asuntosijoittaja. Onnellisuuden maksimoinnin tavoittelussa minulla on yksi varsin kunnianhimoinen tavoite: Taloudellinen riippumattomuus 35-vuotiaana.”

"Tavoitteenani on saada innostettua muita, varsinkin nuoria, aloittaamaan sijoittaminen. Samaistumispinta jää kuitenkin herkästi puuttumaan ilman taustoitusta. Syy, miksi tarinaani kerronkin on se, että olen aivan tavallinen nuori, joka on valinnoillaan ja työnteolla pystynyt mahdollistamaan itselleen taloudellisesti hyvän tilanteen ja tulevaisuudessa toivottavasti myös riippumattomuuden. Toivottavasti tämä kirjoitus antaa kattavan kuvan matkastani tähän pisteeseen ja mahdollisesti kipinän aloittaa sijoittaminen, lähtökohdista riippumatta!"

Kirjoittaja Ina Mattila. Lukija Meri Nurminen.

Artikkeli on julkaistu 13.4.2023 Nordnet Blogissa: https://www.nordnet.fi/blogi/matka-taloudelliseen-riippumattomuuteen-osa-1/


Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä ottaa huomioon omat tavoitteensa ja taloudellinen tilanteensa. Sijoittamiseen ja rahoitusvälineisiin liittyy aina riskejä. Ennen kaupankäynnin aloittamista sijoittajan tulee ymmärtää kaupankäyntiin liittyvät riskit ja tuotteeseen liittyvät ehdot.

Sijoittajan tulee huomioida, että historiallinen tai simuloitu kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta. Sijoitusten arvo ja tuotto voi muuttua ja sijoitetun pääoman voi menettää jopa kokonaan.

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(224)

Uusi inflaatioaalto uhkaa – Miksi raaka-aineet ovat nyt sijoittajan paras suoja? | Traders' Club 307

Uusi inflaatioaalto uhkaa – Miksi raaka-aineet ovat nyt sijoittajan paras suoja? | Traders' Club 307

Kevätkauden viimeisessä jaksossa Traders’ Club saa vieraakseen raaka-ainesijoittaja Juho Järvelän. Sukellamme syvälle makrotalouden realiteetteihin ja siihen, miksi perinteinen valuuttajärjestelmä nat...

17 Juni 1h 17min

Näin löydät tulevaisuuden Amazonit – vieraana salkunhoitaja Henri Blomster | Traders' Club 306

Näin löydät tulevaisuuden Amazonit – vieraana salkunhoitaja Henri Blomster | Traders' Club 306

Traders’ Clubissa on tällä kertaa tarjolla harvinaista herkkua, kun Jukan ja Tuomaksen vieraaksi saapuu Asilo Asset Managementin salkunhoitaja, solubiologian tohtori Henri Blomster. Henrin luotsaama A...

10 Juni 1h 18min

Jukan lempiosakkeet seuraavalle 3 vuodelle | Traders' Club 305

Jukan lempiosakkeet seuraavalle 3 vuodelle | Traders' Club 305

Tekoäly vetää pörssi-indeksejä ennätystahtia ylöspäin, ja moni miettii, joko arvostuskertoimet ovat venyneet liian pitkälle. Tässä Traders’ Clubin jaksossa Jukka ja Tuomas pureutuvat AI-sektorin tulos...

3 Juni 36min

Tekoäly karkaa analyytikoiden käsistä | Traders' Club 304

Tekoäly karkaa analyytikoiden käsistä | Traders' Club 304

Pörssissä nakutetaan taas uusia kaikkien aikojen huippuja, ja analyytikoilla on täysi työ pysyä tekoälyallon kyydissä. Tulosennusteita joudutaan reivamaan jatkuvasti ylöspäin, kun yritykset – etunenäs...

27 Maj 33min

Markkinariskit kasautuvat: Onko korjausliike täällä? | Traders' Club 303

Markkinariskit kasautuvat: Onko korjausliike täällä? | Traders' Club 303

Traders’ Clubissa sukelletaan tällä kertaa hieman karhuisempiin tunnelmiin. Vaikka markkinoilla on tehty iloisesti uusia huippuja, pinnan alla kytee useita kasvavia riskejä. Jukka ja Tuomas perkaavat ...

20 Maj 30min

Sirukupla vai ostopaikka? + Funda-case Ruotsista | Traders' Club 302

Sirukupla vai ostopaikka? + Funda-case Ruotsista | Traders' Club 302

Traders’ Clubissa pureudutaan tällä kertaa markkinoiden kuumimpaan sektoriin ja etsitään seuraavaa suurta voittajaa tekoälyinfran rakentamisen takaa. S&P 500 porskuttaa kohti uusia huippuja, mutta puo...

13 Maj 45min

Jukka Oksaharju: Tekoälykuplasta kansankielellä | Nordnet Minicast 11

Jukka Oksaharju: Tekoälykuplasta kansankielellä | Nordnet Minicast 11

Nordnetin osakestrategi Jukka Oksaharju käsittelee pörssin tekoälybuumia kansankielellä ja rautalangasta vääntäen. Onko kyseessä kupla ja puhallus, vai sittenkin uusi normaali, johon tuulipukusijoitta...

12 Maj 13min

AI-kupla vai kaikkien aikojen tuloskone? | Traders' Club 301

AI-kupla vai kaikkien aikojen tuloskone? | Traders' Club 301

Megayhtiöiden tuloskausi on täällä, ja luvut ovat olleet suorastaan tyrmistyttäviä. Tässä Traders' Clubin jaksossa Jukka ja Tuomas perkaavat tekoälybuumin nykytilaa: onko kyseessä historiallisen suuri...

6 Maj 45min

Populärt inom Business & ekonomi

badfluence
framgangspodden
varvet
svd-tech-brief
rss-borsens-finest
uppgang-och-fall
avanzapodden
dynastin
bathina-en-podcast
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
lastbilspodden
fill-or-kill
rss-dagen-med-di
borsmorgon
rss-dominoeffekten
rikatillsammans-om-privatekonomi-rikedom-i-livet
kapitalet-en-podd-om-ekonomi
montrosepodden
rss-svart-marknad
tabberaset