15. Jos en kelpaa tällaisena, olkoon niin | Jarno Limnell

15. Jos en kelpaa tällaisena, olkoon niin | Jarno Limnell

Nuorena johtajana Jarno Limnell yritti olla jotain, mitä hän ei ollut. Kova ja itsevarma ulkokuori peitti epävarmuutta, mutta kun väsymys ja paine kasvoivat, kulissi ei pysynyt pystyssä. Esiin tuli se aito Jarno – ja jälkikäteen katsottuna hyvä niin.

Jarno on tehnyt uran neljässä eri maailmassa: puolustusvoimissa, yliopistossa, liike-elämässä ja politiikassa. Jannen vieraana hän pysähtyy jakamaan elämästään monia hetkiä, jotka ovat jättäneet häneen vahvoja tunnejälkiä. Johtajuus ei ole kiiltokuvaa vaan aitoutta, kasvua ja epävarmuutta.

Jaksossa Jarno kertoo valtavasta yllättävästä menetyksestä. Rauhanturvatehtävässä hän menetti kadettiveljensä ja läheisen ystävänsä. Ajatus siitä, että osat olisivat voineet mennä toisin päin, kulkee Jarnon mukana yhä lähes päivittäin. Jaksossa hän kertoo, miten hän pääsi jaloilleen ja miten hän on oppinut elämään menetyksen kanssa: ”Minä sain luvan jatkaa elämää.”

Politiikassa Jarnon tärkein johdettava on hän itse. Kova kilpailu ja julkinen arvostelu menevät ihon alle, mutta niin paksua nahkaa hän ei toivo itselleen, että inhimillisyys katoaisi. Joka aamu hän muistuttaa itselleen arvoista, joiden mukaan haluaa elää. Yksi periaatteista on olla ystävällinen kaikille. Viisikymppisenä hän ei enää koe tarvetta esittää: jos hän ei kelpaa tällaisena, olkoon niin.


Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(17)

En osannut kuvitella, että olisin tässä I Gita Kadambi, Kansallisooppera

En osannut kuvitella, että olisin tässä I Gita Kadambi, Kansallisooppera

Onko tämä mitä opiskelen oikeastaan minua varten? Tätä kysyi itseltään nuori Gita kesken solistitutkintonsa Lontoossa. Tutkinto tuli rutistettua kasaan, mutta samalla kirkastui, että pianistiksi hänes...

15 Okt 53min

14. Menestys ei poista riittämättömyyden tunnetta | Harri Sieppi, Inderes

14. Menestys ei poista riittämättömyyden tunnetta | Harri Sieppi, Inderes

Harri Sieppi on kulkenut poikkeuksellisen matkan vaatimattomista oloista menestyneeksi yrittäjäksi japörssiyhtiön toimitusjohtajaksi.Ensimmäisiä uravalintoja oli päättää, mennäkö paremmin palkatun työ...

11 Juni 53min

13. Johtaja näyttää esimerkkiä myös elämäntavoillaan I Ilona Ylinampa, Fujitsu

13. Johtaja näyttää esimerkkiä myös elämäntavoillaan I Ilona Ylinampa, Fujitsu

Mitä tapahtuu johtajalle, joka ei johda itseään? Ilona Ylinampa on yksi suomalaisen teknologia- ja IT-alan näkyvimmistä johtajista, vakiokasvona sadan vaikuttajan listoilla, vuoden myyntijohtajana pal...

4 Juni 45min

12. Johtaja ilman alaisia | Jaajo Linnonmaa

12. Johtaja ilman alaisia | Jaajo Linnonmaa

Voiko olla johtaja ilman alaisia?Johtajana Ihminen -podcastin tämänkertainen vieras on Jaajo Linnonmaa. Mediapersoona, sarjayrittäjä ja visionääri, jonka ura on rakentunut tarttumalla asioihin ennen k...

28 Maj 54min

11. Johtajana et koskaan ole tärkein | Samu Konttinen, Loihde Oyj

11. Johtajana et koskaan ole tärkein | Samu Konttinen, Loihde Oyj

Miksi pörssiyhtiöiden johtajiin liittyy edelleen jonkinlainen “keijupöly”?Johtajana Ihminen -podcastin vieraana on Samu Konttinen – kansainvälisen teknologia- ja liiketoimintakentän johtaja, joka on n...

21 Maj 50min

10. Ei ainoa urapolku ole ylöspäin – oikeus valita toisin | Marjaana Toiminen, Ellun Kanat

10. Ei ainoa urapolku ole ylöspäin – oikeus valita toisin | Marjaana Toiminen, Ellun Kanat

Mitä tapahtuu, kun kesken toimitusjohtajahaastattelun ymmärrät, ettet haluakaan tehtävää?Tässä Johtajana Ihminen -podcastin jaksossa vieraana on Marjaana Toiminen. Liiketoimintajohtaja, muutoskonsultt...

13 Maj 44min

9. Huippukeittiöstä kasvuyhtiön CFO:ksi – Mikko Kärkkäinen, Freska Group

9. Huippukeittiöstä kasvuyhtiön CFO:ksi – Mikko Kärkkäinen, Freska Group

Johtajana ihminen palaa uuden tuotantokauden parissa. Kauden ensimmäisessä jaksossa vieraana on Mikko Kärkkäinen. Mitä johtajuudesta oppii paineessa? Mikko on startup- ja scale-up -ammattilainen, enti...

7 Maj 45min

Populärt inom Business & ekonomi

framgangspodden
varvet
rss-jossan-nina
uppgang-och-fall
24fragor
badfluence
rss-borsens-finest
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
avanzapodden
rss-dr-bjorklund
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
bathina-en-podcast
tabberaset
kapitalet-en-podd-om-ekonomi
lastbilspodden
rss-dagen-med-di
rikatillsammans-om-privatekonomi-rikedom-i-livet
ett-rikare-liv
borsmorgon
rss-hos-psykologen