#45. Kansainväliset asiantuntijat Suomessa
Lähtijät28 Nov 2023

#45. Kansainväliset asiantuntijat Suomessa

Jaksossa puhutaan kansainvälisten asiantuntijoiden työllistymis- ja työskentelyolosuhteista Suomessa. Vuoteen 2023 mennessä Suomessa on 900 000 täyttämätöntä työpaikkaa. Samaan aikaan meidän on vaikea houkutella kansainvälisiä osaajia Suomeen ja hallituksen ulkomaalaispolitiikka tekee paikoilleen asettumisesta entistäkin hankalampaa. Suomesta arvostetaan perheen ja työn yhteensovittamisen helppoutta, päivähoitoa ja julkisia palveluita, turvallisuutta ja sen nuorille mahdollistamaa liikkumisen vapautta. Vastapuolena uralla eteneminen ja työllistyminen on Suomea puhumattomille hankalaa tai lähes mahdotonta, vaihtoehtojen vähyys ajaa huippuasiantuntijat harkitsemaan maastamuuttoa. Jaksossa asiantuntijat The Shortcutin toimitusjohtaja Annukka Mickelsson ja DEI-konsultti Kamilla Sultanova sekä Sonja Hyrynsalmi, LUT-korkeakoulusta kertovat pysäyttäviä faktoja ulkomaalaistaustaisten asiantuntijoiden arjesta Suomessa. Studiossa Ulla Jones, Liisa Holma ja Minna Ruusuvuori jakavat omakohtaisia kokemuksia ja miettivät mitä asialle voisi tehdä. Löydät Lähtijät myös myös: ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠www.lahtijat.fi ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠ Spotify: ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠https://open.spotify.com/show/4Ye06fDgUSBH2rUFxzSIPa?si=5bw2C2pLTPyT8JfTOgGygg⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠ Apple podcasts: ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠https://podcasts.apple.com/fi/podcast/l%C3%A4htij%C3%A4t/id1609587555⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠ Instagram: ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠https://instagram.com/lahtijat?igshid=YmMyMTA2M2Y=⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠ LinkedIn: ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠https://www.linkedin.com/company/l%C3%A4htij%C3%A4t/⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠ Meille voit antaa palautetta lahtijat@lahtijat.fi Lähtijöiden tuotannosta vastaa huikea ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Illegal Vision⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠.

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(116)

#90. Työntekijä- ja asiakaskokemus

#90. Työntekijä- ja asiakaskokemus

Asiakaskokemus ei ole pelkkä asiakasrajapinnan asia – se rakentuu arjessa, kohtaamisissa ja ennen kaikkea kulttuurissa. Eikä työntekijäkokemus ole vain henkilöstöhallinnon huolenaihe – se heijastuu su...

21 Maj 202559min

#89. Johtajien mielen hyvinvointi

#89. Johtajien mielen hyvinvointi

Johtajan hyvinvointi ei ole vain henkilökohtainen asia – se vaikuttaa koko organisaation jaksamiseen, suuntaan ja kulttuuriin.Tässä jaksossa sukelletaan johtajien mielen hyvinvoinnin ytimeen yhdessä k...

14 Maj 20251h 3min

#88. Muutoksen karut kuviot: kun ihminen unohtuu!

#88. Muutoksen karut kuviot: kun ihminen unohtuu!

Jakso on kaupallinen yhteistyö ohjelmistoyhtiö HiQ:n kanssa.Tässä jaksossa sukelletaan ilmiöön, jonka jokainen työelämässä oleva on kokenut tavalla tai toisella – muutos. Mutta miksi ihmeessä asia, jo...

7 Maj 20251h 11min

#87. Työystävyys

#87. Työystävyys

Tässä jaksossa käsitellään työkaveruutta ja työystävyyden merkitystä työelämässä. Mikä ero on työkaverilla ja työystävällä? Miksi kuulumisen kokemus vaikuttaa suoraan työhyvinvointiin ja yhteistyön to...

30 Apr 20251h 2min

#86. Huijarisyndrooma

#86. Huijarisyndrooma

Miksi menestyneetkin ihmiset kokevat, etteivät ansaitse saavutuksiaan? Tässä jaksossa Lähtijät-kolmikko Liisa, Minna ja Ulla sukeltaa huijarisyndrooman maailmaan – ilmiöön, joka saa meidät epäilemään ...

16 Apr 202554min

#85. Työpaikasta lähteminen

#85. Työpaikasta lähteminen

Tässä jaksossa astutaan työsuhteen lopettamisen hetkeen – siihen tarkkaan pisteeseen, jossa työsuhde päättyy. Lähtijät tarttuvat vihdoin aiheeseen, jota on aiemmin sivuttu mutta ei kunnolla käsitelty:...

9 Apr 202550min

#84. Ensimmäisten työpaikkojen vaikutus maailmankuvaan

#84. Ensimmäisten työpaikkojen vaikutus maailmankuvaan

Miksi Ulla lopetti Mäkkärissä kolmen kuukauden jälkeen ja mitä Minna teki hienosti pukeutuneena Tohmajärven puistossa? Uusimmassa Lähtijöiden jaksossa Minna, Ulla ja Liisa keskustelevat ensimmäisistä ...

2 Apr 202559min

#83. Koeaika

#83. Koeaika

Tässä jaksossa sukelletaan koeajan kipukohtiin ja mahdollisuuksiin. Onko koeaika molemminpuolinen deittailujakso vai pelkkää epävarmuutta? Studiossa Liisa, Minna ja Ulla keskustelevat asiantuntijavier...

26 Mars 20251h

Populärt inom Business & ekonomi

framgangspodden
varvet
rss-jossan-nina
badfluence
rss-borsens-finest
rss-svart-marknad
avanzapodden
svd-tech-brief
uppgang-och-fall
lastbilspodden
rss-dagen-med-di
fill-or-kill
bathina-en-podcast
rss-dr-bjorklund
dynastin
rss-veckans-trade
tabberaset
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
kapitalet-en-podd-om-ekonomi