#58. Omat esihenkilömokat
Lähtijät1 Maj 2024

#58. Omat esihenkilömokat

Tässä jaksossa sukellamme syvälle johtajuuden häpeällisempään puoleen, pureutuen esihenkilöiden mokiin ja siihen, miten ne vaikuttavat ihmisiin ja työyhteisöihin.

Emme kuitenkaan puhu mokista yleisesti. Asetamme peilin omien kasvojemme eteen, sillä olemme pyytäneet aiemmilta johdettaviltamme jakso varten palautetta - missä kukin meistä on mennyt pieleen, mokannut?

Jakson kantavana teemana on rehellinen itsetutkiskelu ja palautteen merkitys henkilökohtaisessa kasvussa. Käymme saatuun palautteeseen pohjaten läpi henkilökohtaisia tarinoita virheistämme johtotehtävissä. Puhumme niiden vaikutuksista tiimiläisiin ja jokainen meistä myös pohtii, miten voisi kehittyä esihenkilönä - mitä olisi voinuttehdä toisin?

Studiossa me kaikki kolme - Minna, Ulla ja Liisa - avaamme omia kokemuksiamme ja mokiamme avoimesti, jonka kautta kuulija voi samaistua ja arvioida omaa toimintaansa johtajana ja/tai tiimiläisenä.

Tässä jaksossa ei siis kaunistella, vaan puhutaan suoraan siitä, mitä on oppia kantapään kautta, ja miten kivulias mutta arvokas prosessi itsensä johtajan roolissa kehittäminen on.

Löydät Lähtijät:⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

⁠⁠⁠⁠⁠www.lahtijat.fi ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

⁠⁠⁠⁠⁠Spotify ⁠⁠⁠⁠⁠

⁠⁠⁠⁠⁠Apple podcasts⁠⁠⁠⁠⁠ ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

⁠⁠⁠⁠⁠LinkedIn⁠⁠⁠⁠⁠ ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Meille voit antaa palautetta lahtijat@lahtijat.fi

Lähtijät tuottaa ⁠⁠⁠⁠⁠Hear Hear Media.⁠

Avsnitt(112)

#63. Tiimiläistaidot

#63. Tiimiläistaidot

Tässä jaksossa aiheena on tiimiläistaidot. Liisa, Minna ja Ulla pyytävät palautetta entisiltä esihenkilöiltään ja puhuvat oman työelämän varrelle sattuneista mokista. Tiimiläistaidot ovat yhdistelmä...

5 Juni 202447min

#62. Alle 35-vuotiaat työelämässä

#62. Alle 35-vuotiaat työelämässä

Ovatko milleniaalit haastavia? Vaativatko he liikoja? Millä oikeudella he haluavat työelämän mukautuvan heidän tarpeisiinsa? Miksi työpaikkojen pitäisi kuunnella heidän toiveitaan? Tällaisia kysymyk...

29 Maj 202455min

#61. Syömishäiriöt uramörkönä

#61. Syömishäiriöt uramörkönä

Syömishäiriöt uramörkönä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Pihlajalinnan kanssa. Jaksossa puhumme aikuisiän syömishäiriöiden vaikutuksesta (työ-)elämään, ihmissuhteisiin ja jaksamiseen. Ta...

22 Maj 20241h 10min

#60. Johtaminen on pääasia

#60. Johtaminen on pääasia

Millaista työtä johtaminen on ja mitä johtajilta odotetaan? Lähtijät keskustelee tuoreen tutkimuksen pohjalta siitä, mitä työntekijät johtajilta odottavat. Ovatko vaatimukset realistisia? Miten yhtäl...

15 Maj 202456min

#59. Sitoutumista edistävä johtajuus - tutkimuksen julkistus

#59. Sitoutumista edistävä johtajuus - tutkimuksen julkistus

Vuoden 2024 Lähtijät -tutkimus on ulkona! Liity seuraan Ullan, Minnnan ja Liisan kanssa studioon, kun puramme tutkimuslöydöksiä ja peilaamme niitä yhdessä Eilakaislan myynti ja markkinointijohtajan, ...

8 Maj 202455min

#57. Ikäkapina

#57. Ikäkapina

Lähtijät tarttuu kevään 2024 kuumaan aiheeseen eli ikädiversiteettiin ja siihen miten vaikeaa Suomessa on työllistyä, jos sattuu olemaan yli 55 vuotias. Jaksossa studiossa vieraana Ikäkapinan kasvot, ...

24 Apr 20241h 8min

#56. Digitalisaatio – voisko vähempää kiinnostaa?

#56. Digitalisaatio – voisko vähempää kiinnostaa?

Jakso on kaupallinen yhteistyö Aalto EE:n kanssa. Digitaalisuus sitä, teknologia tätä - mutta mistä oikein on kyse? Vaikka teema ei heti tuntuisikaan rokkaavan - EVVK - onko aiheesta syytä kiinnostua?...

17 Apr 20241h 3min

Populärt inom Business & ekonomi

framgangspodden
varvet
badfluence
rss-jossan-nina
rss-borsens-finest
uppgang-och-fall
rss-svart-marknad
avanzapodden
rss-dagen-med-di
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
svd-tech-brief
fill-or-kill
lastbilspodden
borsmorgon
kapitalet-en-podd-om-ekonomi
bathina-en-podcast
rss-den-nya-ekonomin
rss-wallnor-pm
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
tabberaset