#62. Alle 35-vuotiaat työelämässä
Lähtijät29 Maj 2024

#62. Alle 35-vuotiaat työelämässä

Ovatko milleniaalit haastavia? Vaativatko he liikoja? Millä oikeudella he haluavat työelämän mukautuvan heidän tarpeisiinsa? Miksi työpaikkojen pitäisi kuunnella heidän toiveitaan? Tällaisia kysymyksiä kysytään usein, kun puheisiin nousee nuoret asiantuntijat. Lähtijät istui alas kolmen alle 35-vuotiaan asiantuntijan kanssa ja selvitti mitä he oikeastaan työelämältä todella odottavat. Ja millä oikeudella. Onko kyseessä jotain ihan liikaa, vai oikeastaan suunta jonne työelämä on muutenkin matkalla. Asiantuntijoina jaksossa kuullaan Kristina Juuso (logistiikkapäällikkö ja urajumien avaaja) ja Bettina Kanninen (fasilitaattori-valmentaja, toimitusjohtaja, Grape People). Lisäksi studiossa vierailee Amin Hassan (People development specialist, Gofore), jonka kanssa pohdimme aihetta niin henkilön itsensä kuin yrityksen näkökulmista. Lisäksi Liisa, Minna ja Ulla juttelevat tuttuun tapaan aiheesta.


Lähtijät on podcast irtisanoutumisista ja niiden syistä. Tässä podcastissa jaamme nimettominä ne tarinat, joita lähtijät eivät halua nimellään kertoa, ja pohdimme yhdessä työelämän asiantuntijoiden kanssa olisiko tarina voinut saada toisenlaisen päätöksen. Löydät Lähtijät myös:⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠ ⁠⁠⁠⁠⁠www.lahtijat.fi ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠ ⁠⁠⁠⁠⁠Spotify⁠ ⁠⁠⁠⁠⁠Apple podcasts⁠⁠⁠⁠⁠ ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠ ⁠⁠⁠⁠⁠LinkedIn⁠⁠⁠⁠⁠ ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠ ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Meille voit antaa palautetta lahtijat@lahtijat.fi Lähtijät-podcastin tuottaa ⁠⁠⁠⁠⁠Hear Hear Media.

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(116)

#112. Tältä näyttää häirintä tosielämässä

#112. Tältä näyttää häirintä tosielämässä

Mitä tapahtuu, kun uusi työ muuttuu tilanteeksi, jossa oma terveys alkaa romahtaa, eikä kukaan työpaikalla puutu asiaan?Tässä poikkeuksellisen pysäyttävässä Lähtijät-jaksossa Charlotte Alarova kertoo ...

13 Maj 1h 31min

#111. Esittäytyminen ja hissipuhe

#111. Esittäytyminen ja hissipuhe

Esittäytyminen ratkaisee enemmän kuin ehkä ajattelet, mutta miksi se voi tuntua silti niin vaikealta?'Tässä ⁠Lähtijät⁠ jaksossa pureudumme hissipuheisiin, pitchaamiseen ja siihen, miksi omaa osaamista...

29 Apr 1h 13min

#110. Uupumus

#110. Uupumus

Uupumus – yksilön ongelma vai työelämän rakenteellinen kriisi?Tässä jaksossa sukelletaan uupumukseen – ilmiöön, joka koskettaa yhä useampaa, mutta jota ymmärretään usein väärin.Mistä uupumus oikeasti ...

15 Apr 1h 18min

#109. Takaisin agendalle: Valintamme ei kohdistunut sinuun

#109. Takaisin agendalle: Valintamme ei kohdistunut sinuun

Aprillipäivän kunniaksi tarjoilemme kuuntelijoillemme parin vuoden takaisen hittijaksomme uudelleen kierrätettynä. Aihe on ajankohtaisempi kuin jopa ilmestyessään ja työnhaun keskellä jokainen meistä ...

1 Apr 1h 18min

#108. Miten pysyä perässä kaikessa muutoksessa?

#108. Miten pysyä perässä kaikessa muutoksessa?

Miten pysyä mukana muutoksessa, kun kaikkea tuntuu olevan liikaa?Tässä jaksossa pureudutaan muutoskyvykkyyteen ja muutosvalmiuteen. Keskustellaan siitä, mitä jatkuva muutos oikeasti tarkoittaa yksilöl...

18 Mars 1h 2min

#107. Tekoäly töissä

#107. Tekoäly töissä

Jakso tehty kaupallisessa yhteistyössä EY:n kanssa.Tässä Lähtijät-jaksossa pureudumme tekoälyn vaikutuksiin työelämässä. Ei hypeen vaan siihen, mitä organisaatioissa tapahtuu juuri nyt. Miten AI muutt...

4 Mars 1h 11min

#106. Leikisti töissä

#106. Leikisti töissä

Leikki työelämässä - sopivan sopivaa vai jopa täysin välttämätöntä?Tässä jaksossa sukelletaan leikkiin töissä ja elämässä. Miksi aikuisen on vaikea heittäytyä?Miksi “vakavuus = uskottavuus” -ajattelu ...

19 Feb 59min

#105. Etätyö

#105. Etätyö

Etätyö. Hybridityö. Toimisto vai koti? 💼Keskustelu on usein typistynyt päivien laskemiseen, mutta entä jos kysymys onkin jostain ihan muusta?Tässä Lähtijät-jaksossa keskustelemme etätyöstä realistise...

4 Feb 51min

Populärt inom Business & ekonomi

framgangspodden
varvet
rss-jossan-nina
badfluence
rss-borsens-finest
rss-svart-marknad
avanzapodden
svd-tech-brief
uppgang-och-fall
lastbilspodden
rss-dagen-med-di
fill-or-kill
bathina-en-podcast
rss-dr-bjorklund
dynastin
rss-veckans-trade
tabberaset
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
kapitalet-en-podd-om-ekonomi