Eksorkismi ja pahat henget

Eksorkismi ja pahat henget

Kauden viimeisessä jaksossa puhumme eksorkismista eli manauksesta. Pahoihin henkiin ei juuri enää uskota. Niitä on kuitenkin esiintynyt lähes kaikissa maailman uskonnoissa. Myös kristinuskoon on kuulunut kautta aikojen, Jeesuksen määräämänä, oppi pahojen henkien pois ajamisesta. Mitä siitä pitäisi ajatella?


Pahoilla hengillä tuntuisi ensiajattelemalla olevan vaikeat ajat. Monet sairaudet ovat saaneet luonnollisen selityksen, ja esimerkiksi skitsofrenian ja epilepsian takana ei enää ajatella olevan pahojen henkien vaikutusta. Sairaat ihmiset saavat siis ansaitsemansa lääketieteellisen hoidon eikä heitä luokitella riivatuiksi.


Myös kummitukset mielletään pahoiksi hengiksi eli demoneiksi. Suomalaisista enää vain 14% uskoo niihin, eli pelottelusta on tullut entistä vaikeampaa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että vaikka pahoista hengistä puhutaan, kuulijoita ei juuri ole. Mutta ovatko pahat henget todellisuudessa kadonneet maailmasta?


Evankeliumien kuvaama tapaus, jossa Jeesus ajaa pahat henget sikalaumaan, on hyvin mieliinpainuva. Jeesus myös antoi opetuslapsille selvän käskyn ja vallan ajaa pois pahoja henkiä. Tämän perusteella kirkko on kautta aikojen harjoittanut eksorkismia eli pahojen henkien pois ajamista.


1900-luvulla unohduksiin painunut eksorkismi sai uutta nostetta vuonna 1973 kauhuelokuva Manaajan myötä. Vaikka tositapahtumaan perustuvan elokuvan juoni oli mitä ilmeisimmin voimakkaasti väritetty, moni katolinen eksorkisti on kiittänyt sitä eksorkismin totuudenmukaisesta kuvauksesta.


Vaikka eksorkismia harjoitetaan useissa kirkkokunnissa, järjestäytyneintä pahojen henkien pois ajaminen on juuri katolisessa kirkossa. Ensimmäiset viralliset ohjeet eksorkismiin tehtiin vuonna 1614 ja näitä ohjeita päivitettiin hieman vuonna 1999.


Käytännössä ohjeet muodostuvat rukouksista, raamatunkohdista ja litanioista, joita käytetään eksorkismissa. Monissa rukouksissa hyvin suorasanaisesti käsketään demoneja poistumaan ihmisestä. Koko eksorkismikaavan lukemiseen kuluisi noin tunti, mutta useimmat eksorkistit käyttävät sitä vain soveltuvin osin.


Tapauskuvausten ja kertomusten mukaan eksorkismi voi olla todella dramaattinen tilaisuus. Riivatuilla ihmisellä on kuvailtu olevan yliluonnollisia fyysisiä voimia ja usein he huutavat ja puhuvat tunnistamattomilla äänillä.


Katolisen kirkon eksorkistit eivät lähtökohtaisesti usko, että ihminen on riivattu, vaan kaikki lääketieteelliset vaihtoehdot pitää selvittää sitä ennen. Moni eksorkisti sanoo pitävänsä vain muutamaa prosenttia tapauksista todellisina riivaustapauksina.


Jaksossa kerromme, mitä eksorkistit pitävät riivauksen tunnusmerkkeinä. Ja mitä demonit oikeastaan ovat, langenneita enkeleitäkö?

Voit lähettää jaksosta palautetta tai toivoa aiheita tuleviin jaksoihin Facebook-sivuillamme.


Avsnitt(51)

Rabban Sauma - munkki kuin Marco Polo

Rabban Sauma - munkki kuin Marco Polo

Kiinalainen kristitty munkki Rabban Sauma teki 1200-luvulla ällistyttävän matkan Kiinasta Bagdadiin ja sieltä Euroopan hoveihin. Vaikka hänen matkansa on yhtä ihmeellinen kuin Marco Pololla, Sauma oli...

12 Maj 202147min

Kirkon kamalin vuosisata

Kirkon kamalin vuosisata

Mikä oli kirkon kamalin vuosisata? 900-lukua on vaikea voittaa tässä kisassa. Sitä on kuvattu mm. porttovallaksi ja pimeäksi vuosisadaksi. Ainakin paaveilla oli vaikeaa: heitä myrkytettiin, hakattiin,...

29 Apr 202147min

Munkit panevat parasta olutta

Munkit panevat parasta olutta

Maailmasta eristäytymiseen pyrkivä trappistien sääntökunta onnistui synnyttämään täydellisen oluen. Mutta miksi? Eero ja Heikki kertovat trappistien perustajan Armand Jean le Bouthillier de Rancén kie...

15 Apr 202150min

Äiti Teresa – Pyhimys pimeydestä käsin

Äiti Teresa – Pyhimys pimeydestä käsin

Äiti Teresa oli yksi viime vuosisadan näkyvimmistä vaikuttajista. Valkosiniseen sariin pukeutunut tulisieluinen nunna julistettiinkin pikavauhtia pyhimykseksi. Hän sai Nobelin rauhanpalkinnon, mutta m...

25 Mars 202146min

Pyhä Yrjö: kirkon suosituin satuhahmo?

Pyhä Yrjö: kirkon suosituin satuhahmo?

Pyhästä Yrjöstä tuli todella suosittu pyhimys. Ja ymmärtäähän sen. Ei joka poika tule tappaneeksi lohikäärmettä. Mutta miksi hänen tarinassaan seikkailee taruolento? Entä mitä ovat Raamatun lohikäärme...

11 Mars 202136min

Jouluekstra: Neitsyt Marian yllättävä elämäkerta

Jouluekstra: Neitsyt Marian yllättävä elämäkerta

Miten Maria syntyi? Ketkä olivat hänen vanhempansa? Millainen oli hänen suhteensa Joosefiin? Joulujaksossamme kerromme vaihtoehtoisen jouluevankeliumin, nimittäin vanhaan kristilliseen traditioon peru...

20 Dec 20201h

Pylväspyhimys Simeon Styliitan uskomaton elämä

Pylväspyhimys Simeon Styliitan uskomaton elämä

Syyskauden viimeisen jakson päähenkilö on ensimmäinen pylväskilvoittelija Simeon Styliitta. Pylväskilvoittelu on äärimmäinen kristillisen asketismin muoto, jota harjoitettiin pitkään ortodoksisen kirk...

26 Nov 202052min

Auschwitzin kiistelty marttyyri  – Edith Stein

Auschwitzin kiistelty marttyyri – Edith Stein

Vuonna 1998 Paavi Johannes Paavali II julisti pyhimykseksi Edith Steininin, joka tunnetaan myös luostarinimellään Ristin Teresa Benedicta. Juutalaiset järjestöt vastustivat kanonisointia. Mistä oikein...

11 Nov 202056min

Populärt inom Religion & Spiritualitet

spokjakt-pa-riktigt-laxton-podden
rysarstunden
rss-borgvattnets-hemligheter
bathina-en-podcast
rss-historiens-mysterier
sektledare
rss-patos
sa-in-i-sjalen
rss-alternativ-historia
rss-sjalsligt-avkladd
rss-bajen-idag
spokhistorier
rss-basta-livet
rss-hogmod
mediumpodden-vivi-camilla
rss-activation-podcast
rss-universums-hemligheter
det-sista-mysteriet
skillnadens-av-sara-backmo
skrackstunden