46. Elina Ojala - Ympäristövastuullisuus

46. Elina Ojala - Ympäristövastuullisuus

Ympäristöasiat puhuttaa niin kuntia, yrityksiä kuin yksittäisiä kuluttajiakin.

Tässä jaksossa syvennymme vastuullisuuden ja ympäristöarvojen maailmaan, kun Tiedepuisto podcastiin vieraaksi istahtaa Lahden kaupungin ympäristöjohtaja Elina Ojala.

Elinalla on pitkä historia ympäristöasioiden parista ja erityisesti Lahden kaupungin Euroopan ympäristöpääkaupunkivuosi 2021 on hänelle äärimmäisen tuttu. Mitä kaikkea Lahti sitten oikein saavutti ympäristöpääkaupunkivuotenaan?

Elinan kanssa keskustelemme Lahden kaupungin ympäristötavoitteista, joista tällä hetkellä toteutetaan erittäin aktiivisesti. Yksi keskeisiä lähiajan tavoitteita on hiilineutraali Lahti vuoteen 2025 mennessä. Myös pidemmän aikavälin tavoitteita on asetettu, joista hyvänä esimerkkinä resurssiviisaat kunnat (FISU), jonka tavoite on vuoteen 2050 mennessä tuottaa päästöttömiä, jätteettömiä ja täydellisen kiertotalouden yhteyskuntia.

Lahti valittiin vastikään mukaan myös EU:n mission 100 hiilineutraalia ja älykästä kaupunkia tutkimus- ja innovaatio-ohjelmaan, jonka sisältöä Elina avaa meille tarkemmin.

Tule mukaan kuulemaan lisää vastuullisuudesta, kestävästä kehityksestä, luonnon monimuotoisuudesta ja Lahden kaupungin ympäristötavoitteista!

Jakson isäntänä toimii Lahden Tiedepuiston toimitusjohtaja Jesse Reponen.

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(63)

63. Suvi-Jonna Martikainen - Työn merkityksellisyys ja merkityksettömyys

63. Suvi-Jonna Martikainen - Työn merkityksellisyys ja merkityksettömyys

Työssä koettu merkityksellisyys vaikuttaa moniulotteisesti mm. yksilön hyvinvointiin, työhön sitoutumiseen, työtyytyväisyyteen sekä positiiviseen organisaatiomuutokseen.  LUT-yliopisto toteutti työn m...

23 Jan 202449min

62. Alexander Stubb - Presidenttiehdokas

62. Alexander Stubb - Presidenttiehdokas

Tässä jaksossa Tiedepuiston podcast-studioon saapui presidenttiehdokas Alexander Stubb. Alex tunnetaan paitsi poliittisesta urastaan niin myös aktiivisena kestävyysurheilijana erityisesti triathlonin ...

5 Dec 202317min

61. Noora Haverinen - Rakennusalan kulttuurimuutos

61. Noora Haverinen - Rakennusalan kulttuurimuutos

Tällä kertaa Tiedepuisto podcast matkasi Ouluun istuttaen podcast-penkkiin Welado Oy:n liiketoiminnan kehitysjohtaja Noora Haverisen. Nooralla on pitkä kokemus rakennusalalla toimimisesta ja hänen int...

4 Okt 202335min

60. Urheilumatkailu - Nordic Fitness Expo - KP Ourama

60. Urheilumatkailu - Nordic Fitness Expo - KP Ourama

Nordic Fitness Expo on Lahdessa järjestettävä fitness-tapahtuma, joka tuo lajin harrastajat saman katon alle Lahden Urheilu- ja Messukeskukseen 7-8.10.2023.  Vieraaksi Tiedepuiston podcast-studioon is...

18 Sep 202341min

59. Timo Avdo - Strongest Group Oy

59. Timo Avdo - Strongest Group Oy

On aika laittaa myyntihousut jalkaan ja hypätä myynnin sekä asiakashankinnan maailmaan. Tiedepuiston podistudioon istahtaa myynnin ammattilainen, moderni johtaja sekä puhuja Timo Avdo. Timo toimii täl...

8 Sep 202345min

58. Eero Keski-Petäjä - Beatboxaava rakennusinsinööri

58. Eero Keski-Petäjä - Beatboxaava rakennusinsinööri

Tällä kertaa Tiedepuiston podcast-studioon istahtaa Beatboxaava rakennusinsinööri, äänenkäytön valmentaja, muusikko ja äänidubbaaja Eero Keski-Petäjä eli Eepzi. Eero toimii päätyössään Firalla hankeke...

11 Aug 202347min

57. Urheilumatkailu - SM-viikko - Päivi Harri

57. Urheilumatkailu - SM-viikko - Päivi Harri

Kahdeksannen kerran järjestettävä SM-viikko rantautuu elokuussa Lahteen tuoden 24 urheilulajin suomenmestaruustaistot kaiken kansan nähtäville. Tämä neljä päivää kestävä kisakokonaisuus levittäytyy ym...

21 Juni 202330min

56. Urheilumatkailu - IRONMAN 70.3 - Tiina Boman

56. Urheilumatkailu - IRONMAN 70.3 - Tiina Boman

Lahdessa kilpaillaan tulevana kesänä heinäkuun ensimmäinen päivä IRONMAN 70.3 osakilpailu sekä 26-27.8 MM-kilpailut, joka on yksi maailman suurimmista triathlontapahtumista. Vieraaksi studioon saapui ...

26 Maj 202345min

Populärt inom Business & ekonomi

framgangspodden
rss-jossan-nina
varvet
rss-borsens-finest
badfluence
24fragor
svd-tech-brief
avanzapodden
uppgang-och-fall
bathina-en-podcast
lastbilspodden
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
rikatillsammans-om-privatekonomi-rikedom-i-livet
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
fill-or-kill
rss-hos-psykologen
tabberaset
kapitalet-en-podd-om-ekonomi
rss-dagen-med-di
rss-veckans-trade