Epätäydellinen ja elintärkeä sote
Huomisen talous25 Nov 2020

Epätäydellinen ja elintärkeä sote

Vaikka korona on syönyt lähes kaiken ilmatilan, mahtuu kuluvaan vuoteen myös muita merkkipaaluja. Lähes koko 2000-luvun kaavailtu sote-uudistus on jälleen nytkähtänyt piirun verran kohti todellisuutta. Esillä oleva malli on huolettanut niin kasvukeskuksia kuin maaseutukuntia, mutta yhdestä asiasta ollaan yksimielisiä: nykyjärjestelmä ei ikääntyvää ja harvenevaa Suomea pitkään palvele. Uudistukselle asetetut tavoitteet ja reunaehdot kuitenkin tekevät sotesta poikkeuksellisen kinkkisen pulman. Saadaanko sote-uudistus vihdoin maaliin, ja kuinka kauas pöydällä oleva esitysedes kantaa? Miten maan jakaminen hyvinvointialueisiin kohtelee pieniä kuntiaja suuria kaupunkeja? Huomisen talous -podcastissa sukelletaan hallituksen sote-uudistukseen ja pohditaan sen vaikutuksia kuntien talouteen ja tulevaisuuteen. Kuntarahoituksen pääekonomistin Timo Vesalan vieraana Valtiontalouden tarkastusviraston vanhempi ekonomisti Jenni Kellokumpu.

Avsnitt(88)

Mihin Kiina on matkalla?

Mihin Kiina on matkalla?

Venäjän hyökättyä Ukrainaan Euroopan riippuvuus idännaapurinsa energiasta lävähti päin länsivaltojen kasvoja. Kun Venäjä-kytköksiä on katkottu, ovat katseet kääntyneet vielä kauemmas itään. Kiinasta puhutaan yhä tiukempaan sävyyn, etenkin Yhdysvalloissa. Mihin Xi Jinpingin Kiina on matkalla, ja mitä se tietää maailmanjärjestykselle? Entä mikä on Euroopan osa Yhdysvaltojen ja Kiinan sapelinkalistelussa? Huomisen talous -podcastin kevätkauden avausjaksossa pohditaan, kannattaako Kiinasta irtautua hyvän sään aikana vai onko se edes mahdollista. Kuntarahoituksen pääekonomistin Timo Vesalan vieraana Kiinan politiikkaan ja talouteen perehtynyt kansainvälisen politiikan tutkija ja tutkimusprofessori Mikael Mattlin Ulkopoliittisesta instituutista.

17 Jan 202346min

Selviääkö talous kriisitalvesta säikähdyksellä?

Selviääkö talous kriisitalvesta säikähdyksellä?

Eurooppaa piinaa energiapula, mutta talous pitää sitkeästi pintansa. Yhdysvalloissa inflaatio hellittää otettaan, eikä käänne ole kaukana euroalueellakaan. Selvitäänkö kriisitalvesta säikähdyksellä? Entä mille tasolle korot pitkän päälle asettuvat? Huomisen talous -podcastissa pureudutaan talouden polttaviin kysymyksiin ja Kuntarahoituksen vuoden viimeiseen suhdanne-ennusteeseen, joka julkaistaan tiistaina 13. joulukuuta. Roope Huotarin haastattelussa Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala. Ilmoittaudu suhdanne-ennusteen julkaisutapahtumaan: https://www.kuntarahoitus.fi/ajankohtaista/kuntarahoituksen-suhdanne-ennuste-q4-2022-miten-kauan-suomen-ja-euroopan-taloudet-jaksavat-sinnitella-osallistu-tapahtumaan-verkossa/

7 Dec 202234min

Kuntajohtaja – maailman paras vai kamalin työ?

Kuntajohtaja – maailman paras vai kamalin työ?

Kuntajohtajan työ on muuttunut raskaammaksi. Johtajiin kohdistuu ristiriitaisia odotuksia ja virheistä saa kuulla kunniansa – välillä värikkäin sanankääntein. Moni on kuitenkin innostunut työstään ja kehuu sen yhteiskunnallista merkitystä. Yhteisten asioiden kehittämisestä kiinnostuneelle mielenkiintoisempaa tehtävää saa hakea. Onko kuntajohtajan työ siis maailman paras vai kamalin? Sitä pohditaan Huomisen talous -podcastin uusimmassa jaksossa. Mika Korhosen vieraina Lapinjärven entinen kunnanjohtaja, kouluttaja ja "kuntamentori" Tiina Heikka sekä kunta- ja aluejohtamisen tutkija, yliopistonlehtori Jenni Airaksinen Tampereen yliopistosta.

22 Nov 202241min

Kustannusten nousu kurittaa kuntia

Kustannusten nousu kurittaa kuntia

Inflaatio syö kuluttajien ostovoimaa, mutta kustannusten nousu on vakava paikka myös Suomen kunnille. Paisuvat energia-, rakennus- ja korkokulut syövät kuntien kassaa, eikä hintapainetta ole helppo siirtää eteenpäin. Samaan aikaan talouskasvu uhkaa kääntyä pakkaselle, ja näkymä heikkenee myös talouden tulopuolella. Mistä kunnat säästävät, kun budjetit paukkuvat? Sitä pohditaan Huomisen talous -podcastin uusimmassa jaksossa. Kuntarahoituksen pääekonomistin Timo Vesalan vieraina kuntatalousasioiden johtaja Sanna Lehtonen Suomen Kuntaliitosta sekä Inspiran johtava konsultti Ville Riihinen.

8 Nov 202227min

Sumea tulevaisuus, paisuvat odotukset – nuoret kahden tulen välissä

Sumea tulevaisuus, paisuvat odotukset – nuoret kahden tulen välissä

Nuorten hyvinvoinnista on puhuttu viime vuosina huolestuneeseen sävyyn. Maailma seilaa kriisistä toiseen, ja nuorten jaksaminen on koetuksella. Samalla Suomi vanhenee, ja nuorten harteille kasautuu entistä enemmän kannettavaa. Miten kriisivuodet näkyvät nuorten tulevaisuudensuunnitelmissa? Entä missä kantimissa ovat nuorten taloustaidot, joiden merkitystä maailman myllerrys nostaa? Huomisen talous -podcastin uusimmassa jaksossa keskustellaan nuorten hyvinvoinnista, tulevaisuudennäkymistä ja taloustaidoista. Kuntarahoituksen vastuullisuuspäällikkö Kalle Kinnusen haastattelussa viime kevään ylioppilas ja tuore yrittäjä Eemeli Ervasti sekä pedagoginen päällikkö Mari Rakkolainen Nuori yrittäjyys ry:stä. Kuuntele jakso!

25 Okt 202222min

Suunta on oikea, mutta riittääkö vauhti? Kunnat ilmastokriisin ja luontokadon etulinjassa

Suunta on oikea, mutta riittääkö vauhti? Kunnat ilmastokriisin ja luontokadon etulinjassa

Kuntien ilmastotavoitteet näyttävät mallia muille, mutta vastaako työn tahti kunnianhimon tasoa? Entä milloin luontokato saa ansaitsemansa aseman vastuullisuustavoitteiden kiireellisimmässä kärjessä? Huomisen talous -podcastin uusimmassa jaksossa keskustellaan ilmasto- ja luontotyön parhaista käytännöistä ja sudenkuopista kunnissa. Kuntarahoituksen vastuullisuuspäällikkö Kalle Kinnusen vieraina Helsingin kaupungin ilmastoyksikön päällikkö Kaisa-Reeta Koskinen sekä Suomen ympäristökeskus SYKE:n biodiversiteetti- ja viestintäasiantuntija Riku Lumiaro.

11 Okt 202238min

Lännen reunalla

Lännen reunalla

Natoon hakeutuva Suomi on saanut uuden aseman Euroopan perällä. Miten muutos vaikuttaa kotimaan maariskiin ja siihen, miten kansainvälinen pääoma Suomeen suhtautuu? Tätä pohtivat Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala ja Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki Huomisen talous -podcastin kauden toisessa jaksossa. Jakso on nauhoitettu tiistaina 20. syyskuuta.

27 Sep 202235min

Energiakriisi runtelee Eurooppaa

Energiakriisi runtelee Eurooppaa

Kotitaloudet kärvistelevät paisuvien sähkölaskujen kanssa, ja EKP aikoo ottaa niskalenkin inflaatiosta. Kestääkö euroalueen talous energiakriisin ja korkoshokin tuplaiskun? Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala pohtii talouden polttavia kysymyksiä Huomisen talous -podcastin syyskauden avausjaksossa. Kuuntele jakso ja tutustu Kuntarahoituksen syyskuun suhdanne-ennusteeseen osoitteessa: https://www.kuntarahoitus.fi/ajankohtaista/kuntarahoituksen-suhdanne-ennuste-talouden-vaikeudet-kasautuvat-kuluvalla-vuosineljanneksella-energiakriisi-synkentaa-nakymaa/

13 Sep 202236min

Populärt inom Business & ekonomi

framgangspodden
badfluence
varvet
rss-borsens-finest
rss-svart-marknad
uppgang-och-fall
svd-ledarredaktionen
24fragor
avanzapodden
rss-dagen-med-di
bathina-en-podcast
fill-or-kill
rss-en-rik-historia
lastbilspodden
borsmorgon
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
rikatillsammans-om-privatekonomi-rikedom-i-livet
kapitalet-en-podd-om-ekonomi
tabberaset
market-makers