Ksenofonin Talouden taito
Antiikki nyt!12 Maj 2022

Ksenofonin Talouden taito

Tässä jaksossa keskustelemme Ksenofonista. Vieraanani keskustelemassa on dosentti Ulla Tervahauta, antiikin kreikankielisen maailman ja varhaisen kristinuskon tutkija. Ulla Tervahauta on kääntänyt Ksenofonin teoksen Talouden taito (Gaudeamus 2009).

Ksenofon (n. 430 eaa.–n. 355 eaa.) oli ateenalainen kirjailija, filosofi ja sotilas. Parhaiten hänet tunnetaan siitä, että hän oli filosofi Sokrateen oppilas ja kirjoitti myös opettajastaan muistelmia.

Talouden taidossa selviää, miten hoitaa omaisuuttaan järkevästi ja pitää kotitaloutensa järjestyksessä. Pohdimme mm. sitä, miten Ksenofonin ohjeisiin taloudenpidosta pitäisi suhtautua. Oliko hän pikemminkin ironinen kuin tosissaan ohjeissaan? Tapaamme Iskhomakhoksen, joka neuvoo nuorta vaimoaan talouden hoidossa. Selvitämme, mikä elinkeino oli Ksenofonin mielestä kaikkein jaloin ja millainen oli hyvä johtaja.

Ksenofon oli tuottelias kirjoittaja, ja häneltä on säilynyt meidän päiviimme useita teoksia, joita lukuisat sukupolvet ovat tankanneet kreikkaa opiskellessaan. Talouden taidon lisäksi on suomennettu

Kyyroksen sotaretki (suom. J.A. Hollo, 1960); Muistelmia – Pidot – Sokrateen puolustuspuhe (suom. Pentti Saarikoski, 1960) ja Hevostaito (suom. Hilla Halla-aho, 2003).

Antiikki nyt! -podcast-sarja on saanut tukea Tieteen tiedotus ry:ltä.

https://maijastinakahlos.net/

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(31)

Miksi Euchrotia ja Urbica surmattiin?

Miksi Euchrotia ja Urbica surmattiin?

Tässä podcastjaksossa kerron Euchrotiasta ja Urbicasta. He olivat aristokraattinaisia myöhäisantiikin Etelä-Galliassa (nyk. Etelä-Ranskassa) ja karismaattisen kristityn Priscillianuksen seuraajia 300-...

11 Maj 45min

Pelagia ja ‘viimeiset roomalaiset’

Pelagia ja ‘viimeiset roomalaiset’

Tämän jakson aiheena on barbaariprinsessa Pelagia. Hän oli naimisissa kahden “viimeiseksi roomalaiseksi” kutsutun sotapäällikön kanssa, ensin Bonifatiuksen ja sitten Aëtiuksen kanssa. Tässä jaksossa p...

3 Mars 51min

Luvattiinko Attilalle prinsessa ja puoli valtakuntaa?

Luvattiinko Attilalle prinsessa ja puoli valtakuntaa?

Tämän jakson aiheena on mahtisormus, neito hädässä ja sankarille luvattu puoli valtakuntaa. Vai miten tarina lopulta menikään? Länsi-Rooman keisarin sisar Justa Grata Honoria oli mukana ulkopoliittise...

17 Jan 36min

Keisarin tytär Galla Placidia goottien vankina

Keisarin tytär Galla Placidia goottien vankina

Tässä jaksossa kerron Galla Placidian monivaiheisesta elämästä Länsi-Rooman sotaisissa vaiheissa. Hänen uransa alkoi keisarillisena prinsessana. Vuonna 410 Alarikin johtamat gootit valtasivat Rooman k...

2 Jan 51min

Serena ja kaulakoruskandaali

Serena ja kaulakoruskandaali

Historiasta tunnemme kaksi merkittävää kaulakoruskandaalia. Kuuluisin on vuoden 1785kaulakoruskandaali, suuri vedätys, johon Ranskan kuningatar Marie Antoinette tahtomattaan sotkettiin. Kuningatar its...

8 Dec 202554min

Kasvattitytön tarina eli orjattaresi

Kasvattitytön tarina eli orjattaresi

Roomalainen runoilija Ausonius (n. 310 – n. 395) ylisti runosikermässään ”Bissula” germaanineitoa nimeltä Bissula. Runosta saamme selville, että Bissula on Ausoniuksen orja, joka oli jäänyt sotavangik...

20 Aug 202540min

Kaikki äidistäni - Augustinuksen äiti Monnica

Kaikki äidistäni - Augustinuksen äiti Monnica

”Mutta sinä yönä minä salaa lähdin matkaani hänen jäädessään sinne rukoilemaan ja itkemään. … Tuuli puhalsi ja pullisti purjeemme, ja rannikko häipyi näkyvistämme. Mutta siellä rannalla seisoi aamulla...

23 Juli 202527min

Nainen, jonka nimeä ei Augustinus maininnut

Nainen, jonka nimeä ei Augustinus maininnut

Antiikki nyt! podcast pureutuu tässä ja seuraavassa jaksossa Augustinuksen naisiin. Augustinus on kestojulkkis. Hänet muistetaan kirkkoisänä eli kristillisten kirkkojen kunnioittamana arvovaltaisena o...

17 Juli 202537min

Populärt inom Historia

motiv
kod-katastrof
historiska-brott
massmordarpodden
p3-historia
historiepodden-se
rss-historien-om-2
olosta-mord
historianu-med-urban-lindstedt
rss-massmordarpodden
rss-brottsligt
konspirationsteorier
harrisons-dramatiska-historia
krigshistoriepodden
palmemordet
bedragare
rss-folkets-historia
rss-borgvattnets-hemligheter
nu-blir-det-historia
militarhistoriepodden