Kestävämmän työyhteisön kehittäjäksi 2: Visiosta kirkkaiksi kehittämistavoitteiksi

Kestävämmän työyhteisön kehittäjäksi 2: Visiosta kirkkaiksi kehittämistavoitteiksi

Kestävämmän työyhteisön kehittäjäksi -podcastin toisen jakson teemana on Visiosta kirkkaiksi kehittämistavoitteiksi. Pohdimme yhdessä, miten visiosta saadaan täsmennettyä konkreettisempi ja kestävä kehittämistavoite. Lisäksi jaamme vinkkejä kehittämistavoitteen toimintasuunnitelman laatimisesta, jonka avulla tavoitteen saavuttamista voidaan edistää ja seurata. Aiheista keskustelemassa ovat sosiaali- ja terveysalan yliopettaja Salla Kivelä ja lehtori Carita Hand Metropoliasta. Kestävämmän työyhteisön kehittäjäksi -podcastissa pureudumme työyhteisöjen yhteiskehittämisessä hyödynnettäviin menetelmiin ja jaamme kokemuksia sekä oivalluksia kehittämismatkojemme varrelta. Podcastissa käsitellään Katse tulevaisuuteen -hankkeessa kehitettyä yritysten kehittämispolkua kohti kestävämpää työyhteisöä, sekä hankkeen keskeisiä teemoja kestävästä työstä ja resilienssistä. Hanke toteutetaan 1.5.2021-30.4.2023 ja rahoittajana toimii Euroopan sosiaalirahasto. Käsikirjoittajat: Salla Kivelä & Carita Hand

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(289)

Ikästudio Pro 4: Onko muistiosaaminen tulevaisuuden kansalaistaito?

Ikästudio Pro 4: Onko muistiosaaminen tulevaisuuden kansalaistaito?

Tässä Ikästudio Pro -jaksossa tarkastellaan muistiystävällisen yhteiskunnan rakentumista. Keskustelussa pohditaan, miten muistisairaus vaikuttaa sairastuneen ja läheisten arkeen sekä millaiset tekijät...

22 Juni 41min

Yhdessä taideoppilaitosten muutoksessa 6: Oppivan johtamisen vuosikymmen

Yhdessä taideoppilaitosten muutoksessa 6: Oppivan johtamisen vuosikymmen

Tässä Yhdessä taideoppilaitosten muutoksessa -jaksossa luodaan katsaus taideoppilaitosten muutosjohtamisen polkuun viimeisen vuosikymmenen aikana ja tarkastellaan oppivan organisaation näkökulmaa sekä...

17 Juni 33min

Tuottajapodi 3: Verkostosta tukea tuottajien työhön

Tuottajapodi 3: Verkostosta tukea tuottajien työhön

Miksi luovien alojen verkostot ovat tärkeitä? Podcast-jaksossa pohditaan, millaisista yhteistyösuhteista tuottajien verkostot käytännössä muodostuvat ja miten niitä voi kehittää ja vahvistaa.

16 Juni 45min

Yhdessä taideoppilaitosten muutoksessa 5: Taidekasvatus vientituotteena

Yhdessä taideoppilaitosten muutoksessa 5: Taidekasvatus vientituotteena

Yhdessä taideoppilaitosten muutoksessa -jaksossa Pia Liski, Giedre Tabocchini, Harri Hölttä, Hanne Kauppinen ja Pentti Kinosmaa keskustelevat taideoppilaitosten rahoituksesta: miten taidekouluja rahoi...

16 Juni 37min

Yhdessä taideoppilaitosten muutoksessa 4: Kitkaton koulu, eli rakenteet ja prosessit toimimaan

Yhdessä taideoppilaitosten muutoksessa 4: Kitkaton koulu, eli rakenteet ja prosessit toimimaan

Yhdessä taideoppilaitosten muutoksessa -jaksossa Tuula Manninen, Niina Kiprianoff, Hanna Repo-Nikkanen ja Petri Välimäki pysähtyvät pohtimaan, millaisista rakenteista ja hallinnollisista prosesseista ...

15 Juni 29min

Ikästudio Pro 3: Kuka huolehtii meistä tulevaisuudessa?

Ikästudio Pro 3: Kuka huolehtii meistä tulevaisuudessa?

Ikästudio Pro -podcastin jaksossa tarkastellaan työvoiman tilannetta ikääntyneiden palveluissa ja pohditaan samanaikaista työvoimapulaa ja työttömyyttä. Jaksossa käsitellään vanhustyön veto- ja pitovo...

15 Juni 38min

Tuottajapodi 2: Tekijät livekeikkojen takana

Tuottajapodi 2: Tekijät livekeikkojen takana

Mitä tapahtuu kulisseissa ennen kuin keikka päätyy yleisön koettavaksi? Podcast-jaksossa keskustellaan luovien alojen välittäjäportaasta käyttämällä esimerkkinä livemusiikin tuotantoa.

12 Juni 43min

Tuottajapodi 1: Mistä tuottajat on tehty?

Tuottajapodi 1: Mistä tuottajat on tehty?

Tuottajapodin ensimmäisessä jaksossa keskustellaan tuottajien osaamisesta, ammatti-identiteetistä ja koulutuksesta.

10 Juni 49min

Populärt inom Utbildning

historiepodden-se
det-skaver
rss-bara-en-till-om-missbruk-medberoende-2
not-fanny-anymore
nu-blir-det-historia
harrisons-dramatiska-historia
rss-viktmedicinpodden
allt-du-velat-veta
johannes-hansen-podcast
rss-basta-livet
rikatillsammans-om-privatekonomi-rikedom-i-livet
sex-pa-riktigt-med-marika-smith
i-vantan-pa-katastrofen
sa-in-i-sjalen
rss-traningsklubben
rss-max-tant-med-max-villman
sektledare
henry-laser-wikipedia
rss-sjalsligt-avkladd
rss-rummet-podcast