Vastakkainasettelu kiihtyy Euroopassa

Vastakkainasettelu kiihtyy Euroopassa

Keskusteluilmapiiri Suomessa ja maailmalla kovenee. Vastakkainasettelu on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Ranskassa tilanne on kärjistynyt fyysisiksi yhteenotoiksi Yhdysvalloista puhumattakaan. Kyse on laajemmista yhteiskunnallisista ilmiöistä ja kriiseistä, kuten ilmastonmuutoksesta, mikä kohtelee eri maanosia, alueita ja ihmisiä eri tavoin. Kuten myös kansallismielisyyden aaltoilevasta liikkeestä ja ihmisten kuulumattomuuden tunteesta. Koulutuksella, historian, yhteiskunnan toiminnan ja ilmiöiden tuntemuksella sekä meidän ihmisten käyttäytymisen lisäksi, viestinnällä ja viestintäkanavilla on keskeinen rooli ilmiöiden synnyssä ja leviämisessä. EU on koittanut säännellä niin sosiaalisen median kanavia kuin disinformaation ja misinformaation levittämistä. Tämä on kuitenkin osoittautunut erittäin vaikeaksi. Miksi näin, mistä nykyinen informaatio- ja keskustelukulttuuri kumpuavat ja mitä todellisuudessa on tehtävissä?

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(164)

Aika uudistua

Aika uudistua

Niin EU:n kuin tämän podinkin on aika uudistua. Olen tehnyt tätä podia vuosia, eri tehtävissä ja eri elämäntilanteissa. Samaan aikaan EU yrittää nyt pyristellä irti sääntelytulvasta ja uudistua jällee...

19 Maj 20min

Suomi Effect

Suomi Effect

Suurena ”Bryssel Effect:in” vasta-argumentoijana haluan haastaa suomalaista elinkeinoelämää ja eri alojen toimijoita kyseenalaistamaan rohkeasti olemassa olevaa sääntelyä ja käytäntöjä. Vastuu ei ole ...

12 Maj 20min

Pax Silica

Pax Silica

Suomi liittyi kaikessa hiljaisuudessa Yhdysvaltojen Pax Silica -aloitteeseen jossa Yhdysvallat yrittää lyödä kiilaa EU-maiden välille solmimalla bilateraalisti sopimuksia jäsenmaiden kanssa koskien mi...

5 Maj 20min

Uskalla uudistua EU

Uskalla uudistua EU

Berliinin johtava puolue teki selväksi tällä viikolla, että sääntelyn purkaminen EU:ssa tapahtuu liian hitaasti ja unionia vaaditaan uudistumaan Euroopan kilpailukyvyn nimissä. Olen samaa mieltä. Huom...

28 Apr 21min

Rahaa ja energiaa

Rahaa ja energiaa

Euroopan parlamentin ja jäsenmaiden tulee päästä sopimukseen EU:n seuraavasta rahoituskehyksestä vuosille 2028-2034. Parlamentti haluaa budjettiin 10 prosenttia enemmän varoja kuin komissio on esittän...

21 Apr 19min

Unkari ja luottamus

Unkari ja luottamus

Unkarin opposition näytti viimein valtansa painostavan propagandan edessä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että Magyar tulee Orbanin hallinnon sisältä. Lisäksi, Orbanin Fidesz-puolue on onnistunut miehit...

14 Apr 20min

Droonit ja Euroopan varautuminen

Droonit ja Euroopan varautuminen

Hyvää huomenta Lappeenrannasta! Parlamentilla on meneillään kotimaan viikko ja olen kaksi päiväisellä kierroksella Mikkelissä ja Lappeenrannassa. Tänä aamuna puhetta, viikon muiden ajankohtaisten lisä...

31 Mars 20min

 Lähi-idän tilanne ja Eurooppa

Lähi-idän tilanne ja Eurooppa

Lähi-idän tilanteen vaikutukset Euroopassa näkyvät niin energian hinnassa kuin todennäköisesti pakolaistilanteessa. Euroopan omavaraisuutta ei ole rakennettu tämän hetkistä globaalia kriisiä silmällä ...

24 Mars 19min

Populärt inom Politik & nyheter

svenska-fall
p3-krim
aftonbladet-daily
aftonbladet-krim
flashback-forever
rss-krimstad
tv4-nyheterna-story
rss-sanning-konsekvens
motiv
rss-krimreportrarna
mannen-utan-spar
de-fyras-gang
rss-vad-fan-hande
rss-frandfors-horna
politiken
spar
rss-flodet
krimmagasinet
grans
olyckan-inifran