Puolan vaalit ja EU:n yhtenäisyys

Puolan vaalit ja EU:n yhtenäisyys

Puolassa liberaalit kaupunkilaiset päättivät muuttaa maan suuntaa. Valtaa pitänyt Laki- ja oikeuspuolue onnistui kahdeksassa vuodessa viemään maata huolestuttavasti autoritaarisempaan suuntaan. Oikeusvaltio, median riippumattomuus, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjiminen ja viimeiseksi Ukrainan tuen horjuttaminen ovat saaneet Euroopan komission takajaloilleen ja napit vastakkain Puolan kanssa. Pelissä ei ollut vain maan itsensä tila ja tulevaisuus vaan koko unionin yhtenäisyys. Mitä uudelta suunnalta voidaan sitten odottaa?

Avsnitt(160)

Uusille kaivoksille ”lupa-automaatti”?

Uusille kaivoksille ”lupa-automaatti”?

EU on määrittänyt 34 kriittistä raaka-ainetta, joiden osalta se haluaa vähentää riippuvuutta Kiinasta. Erinomainen tavoite turvallisuuspoliittisesti, mutta myös ympäristön kannalta, kun asetus ehdolli...

19 Sep 202320min

Onko EU:n laajentuminen todella pöydällä?

Onko EU:n laajentuminen todella pöydällä?

Komission puheenjohtaja von der Leyen pitää vuosittaisen puheensa unionin tilasta ja tulevaisuudesta keskiviikkona klo 10 Suomen aikaan. Luvassa on liuta komission tämän kauden saavutuksia. Uutta suun...

12 Sep 202321min

Miltä näyttää politiikan syksy?

Miltä näyttää politiikan syksy?

Brysselissä palataan arkeen elokuun lomien jälkeen ja Suomessa eduskunta aloittaa syksyn istuntokauden. Mitkä ovat unionin syksyn kuumimmat puheenaiheet ja tärkeimmät asiat pöydällä? Onko EU todella k...

5 Sep 202318min

EU:n nimitysruletti käy jo kuumana

EU:n nimitysruletti käy jo kuumana

Viimeisiä aktiivisia työviikkoja viedään EU-rintamalla ennen heinäkuun lopussa koittavaa kesätaukoa. Parlamentti on koolla Strasbourgissa ja useampi neuvosto kokoontuu vielä tarkastelemaan niin taloud...

11 Juli 202322min

Vastakkainasettelu kiihtyy Euroopassa

Vastakkainasettelu kiihtyy Euroopassa

Keskusteluilmapiiri Suomessa ja maailmalla kovenee. Vastakkainasettelu on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Ranskassa tilanne on kärjistynyt fyysisiksi yhteenotoiksi Yhdysvalloista puhumattakaan. Kyse ...

4 Juli 202322min

EU:n sisämarkkinoiden heikkouksia

EU:n sisämarkkinoiden heikkouksia

EU:n sisämarkkinat ovat sen suurin mahdollisuus kasvattaa eurooppalaista kilpailukykyä ja tuottavuutta. Sisämarkkinoilla on kuitenkin edelleen merkittäviä esteitä. Sovelluskaupasta voi ostaa ja kulutt...

27 Juni 202322min

Mikä metaversumi?

Mikä metaversumi?

Apple lanseerasi uudet virtuaalilasit tavoilleen uskollisen tyylikkäästi, mutta samalla hinnoitellen itsensä ulos laajemmilta kuluttajamarkkinoilta. Iso ero Metan ja Sonyn laseihin on, että Applen Vis...

13 Juni 202324min

Tekoäly - hyvä renki, huono isäntä

Tekoäly - hyvä renki, huono isäntä

AI eli tuttavallisemmin tekoäly on ollut paljon esillä julkisessa keskustelussa. EU rakentaa omaa tekoälysääntelyään ja komissio julkaisee tällä viikolla esityksensä tekoälyn huomioimiseksi osana disi...

6 Juni 202323min

Populärt inom Politik & nyheter

svenska-fall
aftonbladet-krim
p3-krim
rss-krimstad
flashback-forever
politiken
blenda-2
rss-sanning-konsekvens
aftonbladet-daily
spar
rss-vad-fan-hande
motiv
rss-krimreportrarna
dagens-eko
svd-ledarredaktionen
rss-frandfors-horna
olyckan-inifran
spotlight
rss-flodet
grans