Parempaa ja vähemmän sääntelyä komissio

Parempaa ja vähemmän sääntelyä komissio

EU:n tila ja tulevaisuus puhuttaa. Komissiolta on tullut tällä kaudella useita harhalaukauksia ja esityksiä, jotka eivät ota lainkaan huomioon kansallisia erityispiirteitä. Tämä on omiaan nakertamaan luottamusta unioniin jäsenmaissa. Juomavettä koskeva direktiivi on ollut yksi viimeisimmistä esimerkeistä. Suomen ja Ruotsin osalta siinä ei oteta lainkaan huomioon eroja jäsenvaltioiden veden laadussa, eikä vedenlaadun asettamia vaatimuksia vesilaitteistojen tekniselle kestävyydelle. Kustannukset tarpeettomasta uudistuksesta olisivat maillemme järjettömän suuret, eikä nähtävissä ole lainkaan hyötyä koko unionin näkökulmasta. Toinen ajankohtainen esimerkki koskee essentiaalipatenteja. Esitys tulee Suomen mukaan korjata mm. poistamalla taannehtivuutta koskevat säännökset ja vähentää merkittävästi sääntelyn hallinnollista taakkaa. Esitys on tärkeä Nokialle ja sitä myötä myös Suomelle. Pienelle maalle yksittäiset yritykset ovat aivan eri tavalla keskeisiä kuin suuremmille jäsenmaille.

Avsnitt(155)

Uusi vuosi

Uusi vuosi

EU pyrkii irti Kiinan ja Yhdysvaltojen riippuvuuksista, jatkaa sääntelyn purkamista ja panostuksia puolustukseen sekä kokonaisturvallisuuteen. Energiamarkkina on murroksessa Euroopan irtautuessa venäl...

6 Jan 21min

Mitä muuttaisin EU:ssa?

Mitä muuttaisin EU:ssa?

EU:n valta valuu jatkuvasti alueille jotka ei sille kuulu tai pidä kuulua, kuten metsä- tai työmarkkinapolitiikkaan. Komissio kasvattaa valtaansa kriisien varjolla ja parlamenttia ravisuttelee korrupt...

23 Dec 202520min

Irti riippuvuuksista

Irti riippuvuuksista

EU pyristelee irti Venäjän fossiilisista polttoaineista, vahvistaa energia- ja sähköverkkojaan, panostaa urakalla sääntelyn yksinkertaistamiseen sekä puolustusteollisuuden sisämarkkinoihin. Mutta mitä...

16 Dec 202521min

Yksinkertaistamista ja jäädytettyjä varoja

Yksinkertaistamista ja jäädytettyjä varoja

Komissio puskee eteenpäin yksikertaistamisen agendaa. Tyssäävätkö aloitteet alkuunsa vai saavatko lainsäätäjät parlamentissa ja jäsenmaissa edistystä aikaan? EU pyrkiin irti Venäjän tuontikaasusta ja ...

9 Dec 202520min

Ukraina

Ukraina

EU:n rooli Ukrainan rauhanneuvotteluissa on, toimivallan puuttuessa, vähäinen mutta Euroopan maiden asema on toinen. Jäsenmaat yrittävät löytää teknistä ratkaisua Belgiassa sijaitsevien Venäjän jäädyt...

2 Dec 202520min

Metadata, kilpailukyky ja Euroopan puolustus

Metadata, kilpailukyky ja Euroopan puolustus

Eurooppa tarvitsee kipeästi dataa sekä kilpailukyvyn, kokonaisturvallisuuden että puolustuksensa kehittämiseen. Euroopan teknologinen suvereniteetti vaatii merkittäviä panostuksia sekä sääntelyn purka...

25 Nov 202520min

Sananvapaus ja sääntely

Sananvapaus ja sääntely

EU rakentaa demokratiakilpeä ja yrittää saada digitaalisten palveluiden asetusta toimimaan jäsenmaissa. Mutta miten paljon sananvapautta voi ja kannattaa säädellä demokratian nimissä? Sosiaalinen medi...

18 Nov 202520min

Yritysvastuudirektiiviä tulee yksinkertaistaa

Yritysvastuudirektiiviä tulee yksinkertaistaa

Yritysvastuudirektiivin yksinkertaistaminen ei millään tavalla vaaranna kestävän kehityksen puolesta taistelua. Raportointivelvollisuus ei tee maailmasta kestävämpää. Aidot ympäristöteot syntyvät käyt...

11 Nov 202520min

Populärt inom Politik & nyheter

aftonbladet-krim
svenska-fall
p3-krim
rss-krimstad
fordomspodden
rss-expressen-dok
flashback-forever
rss-sanning-konsekvens
motiv
aftonbladet-daily
spar
rss-vad-fan-hande
blenda-2
rss-krimreportrarna
olyckan-inifran
rss-frandfors-horna
rss-flodet
grans
krimmagasinet
dagens-eko