EU:n puolustuspolitiikka, NATO ja Suomen presidentti

EU:n puolustuspolitiikka, NATO ja Suomen presidentti

Miksi Suomen presidentin on hyvä tuntea EU:n puolustuspolitiikan kuvioita, vaikka EU-politiikka ei kuulukaan suoraan presidentin toimivaltaan? Brysselissä keskustellaan tarpeesta EU:n omalle puolustuskomissaarille tulevalla kaudella, joka todennäköisesti johtaisi komission puolustuksen pääosastoa. EU:lla on myös Euroopan puolustusvirasto (EDA), joka tukee jäsenmaiden yhteisiä puolustushankkeita ja tekee yhteistyötä EU:n ulkopuolisten maiden kanssa. Natolla on Euroopassa sotilaallinen voima. EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikka tukee Naton toimintaa vahvistamalla Euroopan kokonaisturvallisuutta ja suorituskykyjä. Tässä tarvitaan saumatonta yhteistyötä, taustojen tuntemusta ja aloitekykyä myös Suomen presidentiltä, joka johtaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Avsnitt(146)

ChatControl ja EU:n syksy

ChatControl ja EU:n syksy

EU:n syksy starttaa tällä viikolla. Tanska on päättänyt lähteä hamuamaan viranomaisille ja tekoälylle pääsyn yksityisiin viesteihin, EU-USA -kauppaneuvottelut ja raha puhuttavat heti kärjessä. Tervetuloa taas viikoittaisen EU-aiheisen podcastin pariin.

2 Sep 20min

Eurooppa ensin

Eurooppa ensin

EU teki viime viikolla viestinnällisen virheen juhliessaan ennenaikaisesti voittoa tullineuvotteluissa Yhdysvaltojen kanssa. Viimeistää nyt on aika nostaa myös palvelut neuvottelupöytään. Eurooppalaiset yritykset on asetettava etusijalle. Tämän tulee näkyä niin huomenna julkistettavassa EU:n monivuotisessa budjettikehyksessä, verotuksessa, lainsäädännössä kuin julkisissa hankinnoissa.

15 Juli 20min

Epäluottamus komissiolle?

Epäluottamus komissiolle?

Parlamentti äänestää torstaina von der Leyen II komission luottamuksesta. Epäluottamus heräsi komission puheenjohtajan viestien vaihdosta lääkeyhtiö Pfizerin johdon kanssa korona-aikaan. Komissio kieltäytyi viestien julkistamisesta. Suurempi haaste komissiolle on kuitenkin äärioikeiston nousu ja luottamuksen nakertuminen jakolinjoja herättävien EU- ja kansallisen tason kysymysten osalta.

8 Juli 20min

Vaikuttavampia sanktiota EU

Vaikuttavampia sanktiota EU

Asiat jotka muuttaisin välittömästi EU:n politiikassa juuri nyt: mittavampaa Ukrainan tukemista, palaisin takaisin valtiontukisääntöihin, asettaisin nopeammalla tahdilla vaikuttavampia sanktioita Venäjää kohtaan ja keskittyisin energiapolitiikassa sekä sääntelyn yksinkertaistamisessa aidosti merkittäviin toimiin.

1 Juli 21min

Yksinkertaistamista EU

Yksinkertaistamista EU

Nyt kun EU:n tämän kauden tavoitteessa yksinkertaistaa ja vähentää EU-sääntelyä merkittävästi on päästy vauhtiin, alkaa vauhti myös huimata osaa päättäjistä ja yrityksistä. Varsinkin niistä, jotka ovat menneet ennakoimaan keskeneräistä sääntelyä. Aamun viestini onkin: älkää alkako noudattaa etukäteen mitään komission esityksiä ennen kuin lainsäätäjät ovat niistä päättäneet. Ennakointi tulee ainostaan kalliiksi. Kuuntele aamun podcast niin tiedät miksi.

24 Juni 20min

Puolustuksen omnibus

Puolustuksen omnibus

Ukraina ja Venäjä tuottavat ja käyttävät tänä vuonna komission arvion mukaan noin 4 miljoonaa lennokkia. Ukraina on, yhdysvaltalaisen osaamisen siivittämänä, noussut maailman kärkiluokkaan korkean teknologia puolustuskalustollaan. Eurooppa vahvistaa nyt suorituskykyjään ennätystahtia ja tämä vaatii EU-lainsäädännön uudistamista niin hankintojen, puolustustuotteiden liikkuvuuden kuin rahoituksenkin osalta.

17 Juni 20min

Stop ProtectEU!

Stop ProtectEU!

Komissio julkaisi jo huhtikuussa ProtectEU esityksensä, jonka tarkoitus on vahvistaa EU:n sisäistä turvallisuutta. Hanke on jälleen kerran surullinen esimerkki siitä, että komissio yrittää väkisin rikkoa päästä päähän salattujen viestipalveluiden salauksen ja pahimmassa tapauksessa ajaa massavalvontatyökalua viestialustoille. Kiitos laajasta palautteestanne asiaan, avataan jälleen tätä teemaa myös näin podcastin merkeissä.

10 Juni 20min

Mikä 28. säädöskehys?

Mikä 28. säädöskehys?

Euroopan markkina kaipaa omaa Delawarea jonka kautta olisi helppo päästä kiinni koko Euroopan markkinalle. Kun vain koko markkina vihdoin myös toimisi yhtenäisesti. EU yrittää nyt rakentaa yhtä sisäänpääsyä ja Y-tunnusta, joka toimisi kaikkialla. Haasteina on kuitenkin verotus, työmarkkinalainsäädäntö ja datan liikkumattomuus - takapajuisuus digitaalisella markkinalla. Mitä sitten voimme odottaa 28. regimeltä, eli säädöskehykseltä, joka yrittää taklata näitä haasteita?

3 Juni 20min

Populärt inom Politik & nyheter

svenska-fall
motiv
p3-krim
aftonbladet-krim
spar
rss-krimstad
politiken
rss-viva-fotboll
flashback-forever
fordomspodden
blenda-2
rss-sanning-konsekvens
aftonbladet-daily
olyckan-inifran
rss-frandfors-horna
rss-vad-fan-hande
rss-krimreportrarna
grans
svd-dagens-story
dagens-eko