Vaaran merkit | #rahapodi 250
Rahapodi17 Juni 2021

Vaaran merkit | #rahapodi 250

#rahapodi sai alkunsa lähes kuusi vuotta sitten, kun Martinin ja Miikan oli tarkoitus kokeilla siipiään podcast-markkinalla kymmenen jakson ajan ja lopettaa, kun joku vetää piuhat irti seinästä. Ensimmäisessä jaksossa käsiteltiin mm. Kiinan tilannetta, Fedin korkopäätöksiä ja Kreikan vaalien vaikutusta EKP:n päätöksentekoon. Nyt – 249 jaksoa myöhemmin – ollaan samojen asioiden äärellä, mutta eri syistä. Zombieyrityksistä ja tuottavuuden kasvun hyytymisestä huolimatta pörssit takovat määrällisen elvytyksen ja kansallisten elvytyspakettien siivittämänä uusia ATH-lukemia lähes jatkuvalla syötöllä. Samalla riskien hinnoittelu on päässyt markkinoilta unohtumaan, mistä hyvänä osoituksena on Kreikan 5-vuotisen valtionlainan koron valahtaminen miinusmerkkiseksi. Myös osakeindeksien reaaliset tuotto-odotukset ovat pahimmillaan pakkasen puolella, mutta sentimenttikyselyt indikoivat ennätyksellistä optimismia. Vaaranmerkkien lista on pelottavan pitkä, mutta tarvitseeko sijoittajan olla huolissaan? Oliko Martinin arvaus vuoden pielessä ja syksyllä nähdään pörssiromahdus – vai vieläkö tulikuumalla markkinalla riittää bensaa poltettavaksi? Kuuntele #rahapodi 250! Vaaran merkeiksi markkinalla #rahapodi-kaksikko luettelee mm. seuraavat: ⚠️ Globaalit Bull/Bear -kyselyt osoittavat ennätyksellistä optimismia ⚠️ Tuloskasvuennusteet indeksitasolla yli 10 % per vuosi 2021, 2022 ja 2023 ⚠️ Reaalinen tuotto-odotus jopa miinusmerkkinen osakeindekseissä (!) ⚠️ VIX-indeksi lähellä monivuotisia pohjalukemia ⚠️ Ammattimaisten sijoittajien käteispainot selvästi alle keskimääräisen tason ⚠️ Sisäpiirin osakemyynnit Yhdysvalloissa suhteella 143:1 myyntien puolella ⚠️ Sijoituslainalla sijoittaminen on kasvanut vuoden aikana enemmän kuin kertaakaan 2000-luvulla ⚠️ Rahastoihin virtaavien pääomien määrä on räjähdysmäisessä kasvussa ⚠️ IPOjen määrä ja suuruus yli 2x it-huuman kuumimmat hetket ⚠️ Yrityskauppa-aktiviteetti, SPACit ja velkavetoiset järjestelyt yleistyneet ja kiihtyneet ⚠️ Meemiosakkeet ja (entinen) aikuisviihteen ammattilainen anelemassa somessa rukouksia Nokian osakkeen puolesta ⚠️ Länsipörssien markkina-arvo/bkt (Buffett-indikaattori) ennätyskorkeuksissa ⚠️ Tuloskasvun kestävyys valtioiden velkaantumisen ja keskuspankkipolitiikan valossa? Vastuunrajoitus. Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty. Nordnet eri kanavissa: Kotisivut: www.nordnet.fi Nordnet Blogi: blogi.nordnet.fi/ Facebook: www.facebook.com/nordnetsuomi/ Twitter: www.twitter.com/nordnetfi Youtube: www.youtube.com/nordnetsuomi Instagram: www.instagram.com/nordnetsuomi/ Linkedin: www.linkedin.com/company/nordnet-bank-ab

Avsnitt(429)

Vuosikymmenen parhaat sijoitukset | #rahapodi 187

Vuosikymmenen parhaat sijoitukset | #rahapodi 187

Uusi vuosikymmen on vierähtänyt käyntiin – on siis tilinteon aika! Miikka ja Martin ottavat katsauksen menneen vuosikymmenen parhaisiin yhtiöihin S&P 500 -indeksissä. Luvassa jälkiviisasta spekulointi...

16 Jan 202059min

Venture capital inside out, feat. Jyri Engeström | #rahapodi 186

Venture capital inside out, feat. Jyri Engeström | #rahapodi 186

#rahapodi-vieraana Piilaakson Venture Capital (VC) -kultasormi Jyri Engeström. Jaksossa Jyri mm. avaa VC-valuaation salaiset perusteet ja VC-sijoittajien tärkeimmät sijoituskriteerit kaikelle kansalle...

20 Dec 20191h 20min

Vuodenvaihteen veivit | #rahapodi 185

Vuodenvaihteen veivit | #rahapodi 185

Vuodenvaihde lähestyy ja osakesäästötilitkin aukevat pian kaupankäynnille. Viimeistään nyt jokaisen sijoittajan kannattaa käydä sijoitussalkkunsa läpi tarkalla sihdillä. #rahapodi 185 tarjoaa viisi ra...

12 Dec 201946min

Lappi uusiksi | #rahapodi 184

Lappi uusiksi | #rahapodi 184

Miten Suomen Lappi ruuvataan uuteen uskoon ja turismi saadaan kukoistamaan? Tarjotaanko siellä jatkossa muutakin kuin ruskaa pakkasessa? Entä mitä mieltä Miikka ja Martin ovat viime viikon Sijoitus In...

5 Dec 201937min

Osakesäästötili. Täällä. Nyt. | #rahapodi 183

Osakesäästötili. Täällä. Nyt. | #rahapodi 183

Osakesäästötilin avaaminen Nordnetissä on vihdoin mahdollista! Virstanpylvään kunniaksi #rahapodi 183 aloitetaan komealla toimistogongin kumautuksella. Jaksossa Miikka ja Martin käyvät läpi merkittäv...

21 Nov 201945min

Isoveli kukkarossa | #rahapodi 182

Isoveli kukkarossa | #rahapodi 182

Tiesitkö, että hiilijalanjälkesi voidaan mitata maksuliikenteestäsi? Maksuliikennedatan hyödyntäminen kehittyy koko ajan ja sitä voidaan jo hyödyntää esimerkiksi markkinoinnissa ja oman talouden halli...

14 Nov 201950min

Tommi | #rahapodi 181

Tommi | #rahapodi 181

Tommi, #rahapodin kesäkisan voittaja, saapui Tampereelta studioomme haastattelemaan Miikkaa ja Martinia. Nordnet eri kanavissa: Kotisivut: https://www.nordnet.fi Nordnet Blogi: https://blogi.nordnet....

8 Nov 201959min

Hakkeriarmeijalla netti turvalliseksi – vieraana Mårten Mickos | #rahapodi 180

Hakkeriarmeijalla netti turvalliseksi – vieraana Mårten Mickos | #rahapodi 180

Kuka on miehiään Mårten Mickos – ensimmäinen suomalainen, joka murtautui Pentagoniin hakkeriarmeijan voimin? Entä miten hakkerihyökkäysten avulla netistä voidaan tehdä turvallisempi? Vedä Matrix-kakku...

31 Okt 20191h 10min

Populärt inom Business & ekonomi

framgangspodden
varvet
rss-jossan-nina
rss-svart-marknad
svd-tech-brief
rss-borsens-finest
badfluence
avanzapodden
uppgang-och-fall
bathina-en-podcast
fill-or-kill
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
rss-dagen-med-di
lastbilspodden
24fragor
tabberaset
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
kapitalet-en-podd-om-ekonomi
rss-veckans-trade
borsmorgon