17. Huijarisyndrooma. Vieraana Tiina Ekman.

17. Huijarisyndrooma. Vieraana Tiina Ekman.

Huijarisyndroomasta kärsivällä on vahva sisäinen käsitys omasta osaamattomuudesta vaikka muut olisivat asiasta eri mieltä ja hän oikeasti on osaava. Huijarisyndroomasta kärsivä ei siis huijaa muita. Hän kokee, että onnistuu jotenkin hämäämään muut ajattelemaan, että hän on osaava ja ammattitaitoinen, vaikka hän itse ajattelee ettei oikeasti osaa mitään.

Tässä Psykopodiaa-podcastin jaksossa keskustelemme huijarisyndroomasta ja sen vaikutuksista hyvinvointiin psykologi, psykoterapeutti ja tietokirjailija Tiina Ekmanin kanssa. Tiina on kirjoittanut huijarisyndroomasta tietokirjan.

Huijarisyndroomasta kärsivä ei usko itseensä, vaikka työtoverit ja työn tulokset puhuisivat toista. Hän tekee paljon töitä, saa aikaiseksi asioita ja saa palautetta, että on hyvä ja aikaansaava. Itse hän kuitenkin mitätöi omaa työtään ja luulee, etteivät toiset vain huomaa sitä, kuinka osaamaton hän on. Tällainen henkilö saattaa helposti ylisuorittaa, kokea epämääräistä ahdistusta ja uupua työssä. Pahimmillaan huijarisyndrooma voi johtaa vakaviin stressi- ja uupumusoireisiin, ahdistukseen ja masennukseen.

Tiina kertoo vinkkejä mm. siihen kuinka tunnistaa huijarisyndrooma itsessä ja muissa. Hän antaa myös vinkkejä miten sen kanssa voi tulla toimeen ja millaista apua on tarjolla. Tiina kertoo myös rohkeasti omasta kamppailustaan huijarisyndrooman ja uupumuksen kanssa.

Tässä jaksossa pohdimme vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin

- Mitä huijarisyndrooma tarkoittaa?

- Miten se syntyy?

- Kuinka yleistä se on?

- Miten voi tunnistaa huijarisyndrooman itsessään ja muissa?

- Onko huijarisyndrooma mielenterveyshäiriö?

- Millaiset tekijät vaikuttavat siihen, että itsestä muodostuu käsitys, että olen huijari?

- Mitä seurauksia huijarisyndroomasta on?

- Mitä vinkkejä ja apukeinoja huijarisyndroomasta kärsiville on?

Jakson linkit:

Tiina Ekmanin sivut: http://psykologit.fi/psykologi-tiina-ekman/

Tiina Ekman LinkedIn:ssa.

Tiina Ekman, 2017: Huijarisyndrooma, Miksi en usko itseeni (vaikka olen oikeasti hyvä). Minerva-kustannus.


Seuraa Psykopodiaa somessa:

Facebookissa @Psykopodiaa

Instragramissa @Psykopodiaa

Nina Lyytinen Twitterissa

Psykopodiaa-podcastin verkkosivut

Psykodiaa-podcastin juontajan, psykologi Nina Lyytisen verkkosivut

Avsnitt(220)

34. Terveydenhuollon ammattilaisten psyykkinen hyvinvointi COVID-19 pandemiassa. Vieraina Helinä Häkkänen-Nyholm ja Atte Varis. Koronan Psykopodiaa 6

34. Terveydenhuollon ammattilaisten psyykkinen hyvinvointi COVID-19 pandemiassa. Vieraina Helinä Häkkänen-Nyholm ja Atte Varis. Koronan Psykopodiaa 6

COVID-19 pandemia asettaa erityisesti terveydenhuollon ammattilaisten stressin sietokyvyn ja jaksamisen koetukselle. He testaavat mahdollisesti virukseen sairastuneita sekä työskentelevät sairastuneid...

5 Maj 202039min

33. Itsensä johtaminen koronakriisissä. Vieraana Satu Pihlaja. Koronan Psykopodiaa 5

33. Itsensä johtaminen koronakriisissä. Vieraana Satu Pihlaja. Koronan Psykopodiaa 5

Koronakriisin takia moni työpaikka ja sen myötä työntekijät ovat siirtyneet etätöihin. Työn ja arjen rutiinit ovat muuttuneet useimmilla. Osa taas on tullut irtisanotuksi tai lomautetuksi, kokonaan ta...

4 Maj 202035min

32. Stressin ja ahdistuksen säätely. Vieraana Hanna Markuksela. Koronan Psykopodiaa 4

32. Stressin ja ahdistuksen säätely. Vieraana Hanna Markuksela. Koronan Psykopodiaa 4

Koronakriisi herättää meissä monenlaisia tunteita, ajatuksia ja kehonreaktioita. Moni kokee huolta, epävarmuutta ja ahdistusta. Osa huomaa stressin- ja ahdistuksen kehollisina reaktioina, kuten rauhat...

30 Apr 202036min

31. Työyhteisön psykologinen turvallisuus poikkeustilanteessa. Vieraana Hanna Poskiparta. Koronan Psykopodiaa 3

31. Työyhteisön psykologinen turvallisuus poikkeustilanteessa. Vieraana Hanna Poskiparta. Koronan Psykopodiaa 3

Koronakriisi aiheuttaa epävarmuutta ja huolta monen elämään. Sen vaikutukset moniin organisaatioihin ja yritysten liiketoimintaan ovat olleet rajut. Monilla työpaikoilla on siirrytty etätöihin. Kriisi...

29 Apr 202031min

30. Mielen haavoittuvuus ja pelko koronakriisissä. Vieraana Eija Palosaari. Koronan Psykopodiaa 2

30. Mielen haavoittuvuus ja pelko koronakriisissä. Vieraana Eija Palosaari. Koronan Psykopodiaa 2

Kriisin kohdatessamme reagoimme monin eri tavoin. Monet meistä haluavat ymmärtää ja jäsentää tapahtunutta jollain tapaa. Mielemme voi järkkyä, voimme kokea hämmennystä, ahdistusta ja epävarmuutta.Täss...

28 Apr 202021min

29.  Resilienssi ja sopeutuminen muutokseen. Nina Lyytinen. Koronan Psykopodiaa 1.

29. Resilienssi ja sopeutuminen muutokseen. Nina Lyytinen. Koronan Psykopodiaa 1.

Olemme eläneet muutoksia ja epävarmuutta aiheuttaneessa poikkeustilanteessa koronapandemian takia jo useita viikkoja. Muutoksiin sopeutuminen ja niistä selviäminen vaatii meiltä resilienssiä, kykyä mu...

27 Apr 202010min

28. Oppiminen. Taidot, esteet ja valmiudet. Vieraana Hanna Siefen.

28. Oppiminen. Taidot, esteet ja valmiudet. Vieraana Hanna Siefen.

Olemme usein nopeiden muutosten ja kehityksen äärellä, erityisesti työelämässä. Vauhdissa mukana pysymisen edellytys on kyky oppia ja kehittää omaa osaamista. Tässä jaksossa keskustelen oppimisen psy...

14 Apr 202036min

27. Hyvinvoiva parisuhde. Vieraana Leena Helelä-Alhopuro.

27. Hyvinvoiva parisuhde. Vieraana Leena Helelä-Alhopuro.

Parisuhteita on monenlaisia. Ei ole vain yhdenlaista hyvää ja toimivaa suhdetta. Hyvinvoivassa parisuhteessa meillä on hyvä olla toisen kanssa, hyvä itsellä ja hyvä toisella. Parisuhteen hyvinvointiin...

30 Mars 202035min

Populärt inom Business & ekonomi

framgangspodden
varvet
rss-jossan-nina
rss-svart-marknad
svd-tech-brief
rss-borsens-finest
badfluence
avanzapodden
uppgang-och-fall
bathina-en-podcast
fill-or-kill
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
rss-dagen-med-di
lastbilspodden
24fragor
tabberaset
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
kapitalet-en-podd-om-ekonomi
rss-veckans-trade
borsmorgon