19. Hengitys on portti sisimpään
Aamupore1 Okt 2020

19. Hengitys on portti sisimpään

Emme useinkaan kiinnitä huomiota omaan hengitykseemme. Hengitys on kuitenkin perusta ja portti omaan itseen. Hengitys vie meidät kohti rauhaa ja oivalluksia omasta sisimmästä.

Avsnitt(224)

4. Nainen on toiselle naiselle tuki

4. Nainen on toiselle naiselle tuki

Mitäs jos nainen ei olisikaan toiselle naiselle susi vaan tuki? Sanna pohtii ikään liittyviä paineita. Nuoret naiset kaipaavat tukea ihan yhtä paljon kuin vanhenevat. Kuinka tärkeää olisikin, että naiset tukisivat toinen toisiaan yhä vahvemmin riippumatta iästä. Naisten voimaantuminen on kasvamassa ilmiöksi, joka ei tule laantumaan.

13 Mars 202323min

2. Asiaa rakkauselämästä

2. Asiaa rakkauselämästä

Kuulija kysyi mitä Sannan rakkauselämään kuuluu. Pitkä vastaus, joka laittaa pohtimaan yhteiskunnan luomaa ahdasta kuvaa. Mutta samalla Sanna paljastelee myös pieniä yksityiskohtia.

1 Feb 202328min

1. Matkusta yksin ja kasva ihmisenä

1. Matkusta yksin ja kasva ihmisenä

Pienen loman jälkimainingeissa. Sanna kertoo ajatuksiaan lomasta ja miten se teki tehtävänsä. Yksin matkustaminen tuo perspektiiviä ja vahvistaa.

26 Jan 202330min

12. Herkkyyden kuukausi

12. Herkkyyden kuukausi

Herkkyys nostaa pintaan muistoja ja niistä jääneitä tunteita. Ne triggeröityvät erilaisista tilanteista, joita ei välttämättä osaa edes varoa. Siksi muiden tulisi olla herkän tukena.

19 Dec 202223min

11. Pohdintoja suhdemalleista sairastuvalla

11. Pohdintoja suhdemalleista sairastuvalla

Sanna sairastaa edelleen. Ja nyt on ollutkin aikaa pysähtyä pohtimaan omaa elämää monelta kantilta. Myös mono- tai monisuhteisuudesta.

7 Dec 202228min

10. Säikähdys triggeröi möröt

10. Säikähdys triggeröi möröt

Sanna sairastui pahasti ja säikähti allergisesta reaktiosta. Säikähdys kaivoi esille vanhat pelot, jotka pitivät otteessaan.

21 Nov 202224min

9. Älä jakele neuvojasi kysymättä

9. Älä jakele neuvojasi kysymättä

Jos lauot omia neuvojasi toisille ymmärtämättä toisen ihmisen taustaa, voit mennä pahasti pieleen. Jokaisella meistä on omanlaisia kokemuksia, joista et välttämättä tiedä mitään. Siksi neuvominen on vaarallista. Lohduttaminen ja myötäeläminen sen sijaan auttavat paljonkin.

10 Nov 202227min

8. Reflektointi on tärkeää

8. Reflektointi on tärkeää

Meidän on voitava reflektoida omia tuntemuksia tai ajatuksia toisen ihmisen kanssa, jotta oma kehittyminen edistyy. On tärkeää saada jakaa asioita toisen kanssa, ilman että kokee arvostelua.

24 Okt 202222min

Populärt inom Utbildning

rss-bara-en-till-om-missbruk-medberoende-2
historiepodden-se
det-skaver
harrisons-dramatiska-historia
alska-oss
johannes-hansen-podcast
nu-blir-det-historia
rss-sjalsligt-avkladd
allt-du-velat-veta
roda-vita-rosen
sektledare
not-fanny-anymore
rss-max-tant-med-max-villman
sa-in-i-sjalen
rikatillsammans-om-privatekonomi-rikedom-i-livet
rss-i-skenet-av-blaljus
handen-pa-hjartat
rss-om-vi-ska-vara-arliga
psykologsnack
dumforklarat