30. Raskaus- ja perhevapaasyrjintä, vaiettu ilmiö Suomessa? - Maiju Haltia-Nurmi
Bisnespäivä12 Nov 2024

30. Raskaus- ja perhevapaasyrjintä, vaiettu ilmiö Suomessa? - Maiju Haltia-Nurmi

Raskaus- ja perhevapaasyrjintä – vaiettu ilmiö Suomessa?

Lehtien palstat ja uutisotsikot ovat viime kuukausina täyttyneet syntyvyyskeskustelusta sekä erilaisista ilmiöistä aiheen ympärillä. Aihe herättää tunteita – ymmärrettävästi. Yksi näkökulma, jonka koemme jääneen vähemmälle huomiolle on raskaus- ja perhevapaisiin liittyvä syrjintä. Monelle saattaa esimerkiksi tulla yllätyksenä, että väestötasolla joka neljäs on kokenut raskaus- ja perhevapaasyrjintää.

Mitkä ovat yleisimmät raskaus- ja perhevapaasyrjinnän ilmenemismuodot? Entä millainen rooli johtamisella ja organisaatiokulttuurilla on kyseisen syrjinnän muodon ylläpitämisessä tai vähentämisessä?

Katriinan ja Sirkkiksen vieraana raskaus- ja perhevapaasyrjintää syvemmin tutkinut Maiju Haltia-Nurmi.

Avsnitt(65)

25. Johtajana kansainvälisessä suuryrityksessä - Carita Mäkinen

25. Johtajana kansainvälisessä suuryrityksessä - Carita Mäkinen

Naisten osuus kansainvälisten teknologiafirmojen johdossa on suhteellisesti hyvä: Esimerkiksi Google Cloudilla sekä Nordicin että Suomen laivoja navigoi nainen. Samaan aikaan teknologia-alalla tunnetu...

30 Apr 202440min

24. Tasa-arvo ja ammattilaisuus jalkapallossa - Mariet Louhento

24. Tasa-arvo ja ammattilaisuus jalkapallossa - Mariet Louhento

Vuonna 2017 Yle Urheilu teki laajan selvityksen palkkatasa-arvon tilanteesta huippu-urheilussa. Selvityksen mukaan jalkapallossa naisen euro oli neljä senttiä: Naisten A-maajoukkueen avauskokoonpanon ...

23 Apr 202436min

23. Pääomasijoittaja-naisen euro on 44 senttiä ja muuta tilannekuvaa finanssialalta - Riikka Laine-Tolonen

23. Pääomasijoittaja-naisen euro on 44 senttiä ja muuta tilannekuvaa finanssialalta - Riikka Laine-Tolonen

Rahoitussektori on ollut pitkään suht perinteinen ja miesvaltainen. Samaan aikaan Verohallinnon tuloverotilastoiden mukaan naisten pääomatulojen kohdalla euro oli vain 44 senttiä vuonna 2019 – ansiotu...

16 Apr 202446min

22. Yritysten nettovaikutus maailmaan - Annu Nieminen

22. Yritysten nettovaikutus maailmaan - Annu Nieminen

Keskustelu yritysten roolista osana yhteiskuntaa helposti jämähtää vastuullisuustasolle. Vaikka on luonnollisesti tärkeää edelleen huomioida, miten yritykset pyörittävät arkeaan kestävyyden näkökulmas...

9 Apr 202447min

21. Periksi ei anneta - Katja Keitaanniemi

21. Periksi ei anneta - Katja Keitaanniemi

Keskuskauppakamarin tutkimuksen mukaan naistoimitusjohtajia on pörssiyhtiöissä “huimat” 12, mikä vastaa 9 prosenttia kaikista pörssiyhtiöiden toimitusjohtajista. Miten naisia saataisiin enemmän etenem...

2 Apr 202441min

20. Mitä johtajien tulisi tietää monimuotoisuusteemoista lainsäädännön näkökulmasta? - Suvi Knaapila

20. Mitä johtajien tulisi tietää monimuotoisuusteemoista lainsäädännön näkökulmasta? - Suvi Knaapila

Tällä hetkellä yleinen neuvo aloittaa monimuotoisuus- ja inklusiivisuustyö on aluksi kartoittaa nykytila, jonka pohjalta asetetaan mittarit ja tavoitteet tulevaisuuden toimille. Keskiössä on erilaiset...

26 Mars 202453min

19. Hoiwa, kun yritys ratkaisee merkityksellisiä yhteiskunnallisia ongelmia - Fadumo Ali

19. Hoiwa, kun yritys ratkaisee merkityksellisiä yhteiskunnallisia ongelmia - Fadumo Ali

Suomen tuottavuus ei kehity tarvittavaa vauhtia eikä työvoimaa ole riittävästi. Kipuilua on erityisesti terveydenhuolto- ja palvelusektoreilla. Ratkaisukeinojen joukosta esiin nousee työperäinen maaha...

19 Mars 202445min

18. Bisnespäivä esittäytyy: Katriina Kiviluoto ja intohimo datan hyödyntämiseen

18. Bisnespäivä esittäytyy: Katriina Kiviluoto ja intohimo datan hyödyntämiseen

On aika tutustua tarkemmin myös toiseen juontajistamme: Recordlyn toimitusjohtajaan ja yhteen perustajista Katriina Kiviluotoon. Recordlyllä Katriina on datateknologioiden huippuasiantuntijoiden ympär...

12 Mars 202439min

Populärt inom Business & ekonomi

framgangspodden
varvet
rss-jossan-nina
rss-svart-marknad
svd-tech-brief
rss-borsens-finest
badfluence
avanzapodden
uppgang-och-fall
bathina-en-podcast
fill-or-kill
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
rss-dagen-med-di
lastbilspodden
24fragor
tabberaset
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
kapitalet-en-podd-om-ekonomi
rss-veckans-trade
borsmorgon