#63. Mitä osinkovyöryn jälkeen, Mandatumin Petri Niemisvirta?
Karon Grilli18 Juni 2025

#63. Mitä osinkovyöryn jälkeen, Mandatumin Petri Niemisvirta?

Mandatum antoi osinkomyrskyvaroituksen: Yhtiö aikoo maksaa omistajilleen vuoteen 2028 ulottuvan strategiakauden aikana yli miljardin euron osingot. Se vastaa kahta euroa osaketta kohden.


Mandatumin toimitusjohtaja Petri Niemisvirta korostaa tavoitteessa ”yli”-sanaa: Miljardi on lattia. Enemmänkin voidaan jakaa.


Osinkoa pitääkin lapioida ulos ronskisti, jotta Mandatum pystyisi saavuttamaan toisen taloudellisen tavoitteensa, yli 20 prosentin tuoton omalle pääomalle.


Osingonjakovaraa vapautuu, kun Mandatum määrätietoisesti purkaa perinteikästä kivijalkaansa, laskuperustekorkoista liiketoimintaa. Laskuperustekorkoisen liiketoiminnan jättämää tulosaukkoa yhtiö kuroo umpeen kasvattamalla muuta eli pääomakevyeksi kutsumaansa liiketoimintaa.


Mandatumin kovia kasvualoja ovat kansainvälinen varainhoito, eli käytännössä Mandatumin sijoitustuotteiden myyminen Suomen ulkopuolella oleville instituutioasiakkaille, ja vauraiden suomalaisten yksityishenkilöiden omaisuudenhoito.


Grillillä Petri Niemisvirta kertoo, kuinka Mandatum pyrkii täyttämään tavoitteensa.


Yhteistyössä: Mandatum

Avsnitt(107)

#74. Mahdollisuus miljardeihin, Herantis Pharman Antti Vuolanto?

#74. Mahdollisuus miljardeihin, Herantis Pharman Antti Vuolanto?

Herantis Pharmalla saattaa olla käsissään molekyyli, joka hidastaa Parkinsonin taudin etenemistä tai jopa pysäyttää sen. Se olisi mullistavaa, sillä tällä hetkellä markkinoilla olevat Parkinsonin taud...

15 Okt 20251h 5min

#73. Olli Rehn: "Stableconeista voi muodostua merkittävä rahoitusvakausriski"

#73. Olli Rehn: "Stableconeista voi muodostua merkittävä rahoitusvakausriski"

”Jos stablecoinien markkina kasvaa merkittävästi, niistä voi muodostua merkittäväkin rahoitusvakausriski", Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn sanoo Karon Grillissä.Suomen Pankki on suhtautunut skeptis...

8 Okt 20251h 4min

Grilli-ekstra: Posti listautuu – merkitsen

Grilli-ekstra: Posti listautuu – merkitsen

Voiko oikeistohallitus myydä valtion omistuksia kavereilleen ylihintaan? Postin listautumismyynnin tapauksessa kavereita ovat kaikki suomalaiset, joilla on mahdollisuus ostaa pala Postia.Kirjeiden ja ...

1 Okt 202550min

#72. 3Q25 – ostot, myynnit ja lupaukset

#72. 3Q25 – ostot, myynnit ja lupaukset

Grillinpitäjän salkkuun ilmestyi heinä-syyskuun jaksolla kolme kokonaan uutta yhtiötä, minkä lisäksi muutaman vanhan omistuksen täydentäminen jatkui – niistä huolestuttavimpana pään lyöminen halpoihin...

1 Okt 202530min

#71. Cityvarasto ostaa halvimmat neliöt ja vuokraa ne kaupungin kovimmilla hinnoilla, Ville Stenroos?

#71. Cityvarasto ostaa halvimmat neliöt ja vuokraa ne kaupungin kovimmilla hinnoilla, Ville Stenroos?

MAINOSTutustu tämän jaksokuvauksen lopussa olevaan disclaimeriin!Helsingin pörssin First North -markkinapaikalle listautumista suunnitteleva Cityvarasto on Suomen pienvarastobisneksen King Kong.Cityva...

24 Sep 20251h 15min

#70. Uncovering growth opportunities others miss, Baillie Gifford's Peter Singlehurst

#70. Uncovering growth opportunities others miss, Baillie Gifford's Peter Singlehurst

Grillattavana Euroopan tunnetuimpiin kasvuyhtiösijoittajiin kuuluvan Baillie Giffordin partneri ja listaamattomien markkinoiden tiimin johtaja Peter Singlehurst. Grillaus on englanniksi mutta haastatt...

17 Sep 202553min

#69. Miksi PE pesee pörssituotot, Titaniumin Kenneth Barner-Rasmussen?

#69. Miksi PE pesee pörssituotot, Titaniumin Kenneth Barner-Rasmussen?

Osakesijoitukset listaamattomiin yhtiöihin ovat antaneet 2000-luvulla keskimäärin kaksinumeroisia vuosituottoja. Private Equity on päihittänyt suurten pörssi-indeksien kehityksen.Listaamattomiin yhtiö...

10 Sep 20251h 16min

#68. 100 %:n osinko, Arvo Sijoitusosuuskunnan Jari Pirinen?

#68. 100 %:n osinko, Arvo Sijoitusosuuskunnan Jari Pirinen?

Arvo Sijoitusosuuskunta voisi maksaa markkina-arvonsa verran osuuspääoman korkoa, ja silti jäljelle jäisi varsinainen liiketoiminta – eikä lainkaan velkaa.Omalaatuinen tilanne johtuu siitä, että osuus...

3 Sep 20251h 15min

Populärt inom Business & ekonomi

framgangspodden
varvet
rss-svart-marknad
rss-jossan-nina
rss-borsens-finest
badfluence
svd-tech-brief
uppgang-och-fall
bathina-en-podcast
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
rss-dagen-med-di
lastbilspodden
tabberaset
avanzapodden
fill-or-kill
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
24fragor
kapitalet-en-podd-om-ekonomi
bilar-med-sladd
dynastin