27. Suomen huumekriisi, osa 2: Ratkaisu, johon ei uskallettu tarttua

27. Suomen huumekriisi, osa 2: Ratkaisu, johon ei uskallettu tarttua

Tunteet kuumenevat, kun Roope kertoo Vivianille käsittämättömän tarinan siitä, miten joukko asiantuntijoita, aktivisteja, tutkijoita ja huolestuneita kansalaisia pyrkivät ratkaisemaan Suomen huumekuolemien kriisin. Aloite käyttöhuoneiden sallimisesta sai paitsi kansan ja asiantuntijoiden, myös virkamiesten tuen. Miksi sille kuitenkin annettiin helmikuussa 2025 niskalaukaus juuri, kun Suomi oli ottamassa valtavan harppauksen eteenpäin epäonnistuneessa huumepolitiikassaan? Roope kertoo Vivianille siitä miten käyttöhuoneiden käyttöön ottaminen on toiminut maailmanlaajuisesti, yleisimmistä vasta-argumenteista tutkijoiden suosittelemalle systeemille sekä uskomattomista syistä sen takana, että päättäjät äänestävät tutkittua tietoa ja usein myös omatuntoaan vastaan.
Jakso on julkaistu Podme-palvelussa keväällä 2025.

Avsnitt(71)

45. Suomessa ei ole töitä – ”Hallitus toivoo parasta ja huijaa äänestäjiä”

45. Suomessa ei ole töitä – ”Hallitus toivoo parasta ja huijaa äänestäjiä”

Suomi on Euroopan toiseksi työttömin maa. Rakentaminen seisoo, vienti sakkaa ja kuluttajat säästävät, kun hallitus ruokkii pelon ilmapiiriä ja leikkaa minkä kerkeää. Vivian kertoo Roopelle, mitkä teki...

16 Okt 202535min

44. Peli on ohi - Yhdysvalloista tulee diktatuuri silmiemme edessä

44. Peli on ohi - Yhdysvalloista tulee diktatuuri silmiemme edessä

Trumpista on puhuttu wannabe-diktaattorina pitkään, mutta pian siitä tulee todellisuutta. Liittovaltion sotilaat vyöryivät eilen Chicagoon paikallisen kuvernöörin vastusteluista huolimatta, ICE kidnap...

9 Okt 202540min

OKT-EXTRA: Hollywoodin supertähdet raivoissaan tekoälynäyttelijästä – ”Tuhoaa kaiken”

OKT-EXTRA: Hollywoodin supertähdet raivoissaan tekoälynäyttelijästä – ”Tuhoaa kaiken”

Vivian vaahtoaa Tilly Norwoodista, nuoresta näyttelijäkaunottaresta, joka on juuri nyt Hollywoodin puhutuin nimi. Tillyä ei ole olemassa, vaan hän on tekoälyfirman tuotos, jolla fyysisen ruumiin puutt...

8 Okt 202546min

43. Putin testaa Natoa drooneillaan – ”Kerrankin Suomelle hyviä uutisia”

43. Putin testaa Natoa drooneillaan – ”Kerrankin Suomelle hyviä uutisia”

Euroopan taivaalla surisee ja hermot kiristyvät: Venäläiset droonit lentelevät luvatta NATO-alueella. Roope avaa Vivianille, mistä Putinin sabotaasissa on todellisuudessa kyse ja mitä todennäköisesti ...

2 Okt 202526min

42. Veikkaus on jo hirviö, mutta pahempaa on luvassa – ”Ootsä tosissasi, että tällainen muutos on menossa läpi?!”

42. Veikkaus on jo hirviö, mutta pahempaa on luvassa – ”Ootsä tosissasi, että tällainen muutos on menossa läpi?!”

Kauden toistaiseksi hauskimmassa ja surullisimmassa jaksossa Vivian järkyttää Roopea – vain kertomalla, miten rahapelilaki uudistuu. Roope on luullut, että verorahoja Suomeen tuova uudistus helpotta...

25 Sep 202537min

41. Male Loneliness Epidemic – ”miesten pitäisi vain olla parempia”

41. Male Loneliness Epidemic – ”miesten pitäisi vain olla parempia”

Vivian lataa pöytään tiukkaa dataa tiktokissa trendaavasta ilmiöstä miesten yksinäisyydestä, ja siitä, miten tappavat vaikutukset sillä todellisuudessa on. Miksi yksinäisyydestä on tullut WHO:nkin mää...

18 Sep 202542min

OKT-EXTRA: Charlie Kirkin salamurha – Ampujan hyytävät viestit kavereille, sisällissota & Trumpin "suuri" suru

OKT-EXTRA: Charlie Kirkin salamurha – Ampujan hyytävät viestit kavereille, sisällissota & Trumpin "suuri" suru

Vivian yllättyy Roopen kertoessa Kirkin salamurhaajan heittäneen tuoreeltaan läppää teostaan Discordissa ja kaivertaneen hylsyihinsä meemejä kuten “’if you read this you are gay LMAO”. Oikeistoaktivis...

15 Sep 202529min

40. Epstein deep dive – vuosisadan salaliitto paljastui

40. Epstein deep dive – vuosisadan salaliitto paljastui

Vivian järkyttyy kuullessaan Epstein-kohun kiinnostavimmat käänteet ja taustat tässä erikoisjaksossa. Koko maailma on kohissut Donald Trumpin pedarimiljonääri Jeffrey Epsteinille lähettämästä intiimis...

11 Sep 202535min

Populärt inom Politik & nyheter

aftonbladet-krim
svenska-fall
p3-krim
rss-krimstad
fordomspodden
spar
flashback-forever
rss-sanning-konsekvens
rss-expressen-dok
aftonbladet-daily
motiv
rss-vad-fan-hande
rss-aftonbladet-krim
blenda-2
dagens-eko
rss-frandfors-horna
olyckan-inifran
grans
krimmagasinet
politiken