2. Kaaos kalenterissa on kaaos organisaatiossa - Matti Heikkonen, Pinja

2. Kaaos kalenterissa on kaaos organisaatiossa - Matti Heikkonen, Pinja

Miten alaston, haavoittuvainen ja välitön täytyy olla ollakseen uskottava johtaja? Tätä ei Pinjan toimitusjohtaja Matti Heikkonen osannut arvata uransa alussa.

Pörssiyhtiöiden hallituksissakin vaikuttavan sarjayrittäjän oman johtajuuden eräs kulmakivi sai alkunsa sattumanvaraisella hissimatkalla Matti Alahuhdan kanssa. Kun nuori Matti kysyi kokeneemmalta neuvoa johtajuuden uralle, hän odotti jotain syvällistä strategista oivallusta, mutta saikin simppelin vinkin, joka on kuoriutunut vasta kerros kerrokselta vuosien kuluessa: "Oman ajankäytön hallinta.” Organisaatio peilaa johtajansa tapaa käyttää aikaa. Sillä, mitä johtajan kalenterissa on, on yllättävän suuri kerrannaisvaikutus.

Mattia on ravistellut myös edestä johtamisen filosofia. Hän oli tottunut johtamaan organisaatioketjun kautta, mutta näki käytännössä, miten edestä johtamisen taito on nopeasti muuttuvan liiketoiminnan elinehto. Muutoksen nopeus edellyttää, että johtaja on siellä, missä asiat tapahtuvat. Hän kysyy myös: ”Onko yleisjohtajien aika ohi?”

Jakson päättää avoin keskustelu mielentilan hallinnan merkityksellisyydestä – henkilökohtaisesti ja johdetun organisaation kannalta. Rooleille ei ole tilaa aidossa, herkässä ja luottamusta herättävässä johtamisessa. Vaikeissa tilanteissa punnitaan, pukeeko johtaja roolin päälleen vai hallitseeko hän aidosti oman mielentilansa ja sen kautta tilannetta.

Matin uran kasvun paikat paljastavat, miten hänen nuoruudessa ”heikkojen johtajien höpinöinä” pitämänsä jutut ovat itse asiassa johtajan tärkeimpiä vaikutuskeinoja. Ihminen ja mieli ovat liiketoiminnan tärkeimpiä assetteja.



Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(15)

14. Menestys ei poista riittämättömyyden tunnetta | Harri Sieppi, Inderes

14. Menestys ei poista riittämättömyyden tunnetta | Harri Sieppi, Inderes

Harri Sieppi on kulkenut poikkeuksellisen matkan vaatimattomista oloista menestyneeksi yrittäjäksi japörssiyhtiön toimitusjohtajaksi.Ensimmäisiä uravalintoja oli päättää, mennäkö paremmin palkatun työ...

11 Juni 53min

13. Johtaja näyttää esimerkkiä myös elämäntavoillaan I Ilona Ylinampa, Fujitsu

13. Johtaja näyttää esimerkkiä myös elämäntavoillaan I Ilona Ylinampa, Fujitsu

Mitä tapahtuu johtajalle, joka ei johda itseään? Ilona Ylinampa on yksi suomalaisen teknologia- ja IT-alan näkyvimmistä johtajista, vakiokasvona sadan vaikuttajan listoilla, vuoden myyntijohtajana pal...

4 Juni 45min

12. Johtaja ilman alaisia | Jaajo Linnonmaa

12. Johtaja ilman alaisia | Jaajo Linnonmaa

Voiko olla johtaja ilman alaisia?Johtajana Ihminen -podcastin tämänkertainen vieras on Jaajo Linnonmaa. Mediapersoona, sarjayrittäjä ja visionääri, jonka ura on rakentunut tarttumalla asioihin ennen k...

28 Maj 54min

11. Johtajana et koskaan ole tärkein | Samu Konttinen, Loihde Oyj

11. Johtajana et koskaan ole tärkein | Samu Konttinen, Loihde Oyj

Miksi pörssiyhtiöiden johtajiin liittyy edelleen jonkinlainen “keijupöly”?Johtajana Ihminen -podcastin vieraana on Samu Konttinen – kansainvälisen teknologia- ja liiketoimintakentän johtaja, joka on n...

21 Maj 50min

10. Ei ainoa urapolku ole ylöspäin – oikeus valita toisin | Marjaana Toiminen, Ellun Kanat

10. Ei ainoa urapolku ole ylöspäin – oikeus valita toisin | Marjaana Toiminen, Ellun Kanat

Mitä tapahtuu, kun kesken toimitusjohtajahaastattelun ymmärrät, ettet haluakaan tehtävää?Tässä Johtajana Ihminen -podcastin jaksossa vieraana on Marjaana Toiminen. Liiketoimintajohtaja, muutoskonsultt...

13 Maj 44min

9. Huippukeittiöstä kasvuyhtiön CFO:ksi – Mikko Kärkkäinen, Freska Group

9. Huippukeittiöstä kasvuyhtiön CFO:ksi – Mikko Kärkkäinen, Freska Group

Johtajana ihminen palaa uuden tuotantokauden parissa. Kauden ensimmäisessä jaksossa vieraana on Mikko Kärkkäinen. Mitä johtajuudesta oppii paineessa? Mikko on startup- ja scale-up -ammattilainen, enti...

7 Maj 45min

8. Suurin riski on jäädä paikalleen – Mia Sirkiä, Saari Partners

8. Suurin riski on jäädä paikalleen – Mia Sirkiä, Saari Partners

Onko alanvaihto rohkeaa riskinottoa vai työpaikanvaihto siinä missä muutkin? Pääomasijoittaja, toimitusjohtaja ja hallitusammattilainen Mia Sirkiä on vaihtanut kolmesti urallaan toimialaa: ensin korpo...

6 Nov 202543min

7. Johtajan tehtävä koettelee ihmisen aitoutta – Lassi Määttä, Barona

7. Johtajan tehtävä koettelee ihmisen aitoutta – Lassi Määttä, Barona

Tämän Johtajana ihminen -podcast-jakson vieraan kanssa paljastuu, että heikkoina hetkinä toimitusjohtajakin voi yhyttää itsensä miettimästä, mitä oikeastaan on saanut aikaiseksi.Baronan toimitusjohtaj...

30 Okt 202545min

Populärt inom Business & ekonomi

badfluence
framgangspodden
varvet
rss-borsens-finest
uppgang-och-fall
svd-tech-brief
avanzapodden
rss-svart-marknad
bathina-en-podcast
fill-or-kill
lastbilspodden
borsmorgon
rss-dagen-med-di
24fragor
dynastin
tabberaset
rikatillsammans-om-privatekonomi-rikedom-i-livet
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
kapitalet-en-podd-om-ekonomi
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di