PWE leffa-arvostelussa: komediaelokuva SIENIRETKI

PWE leffa-arvostelussa: komediaelokuva SIENIRETKI

PWE pääsi komedian Sieniretki elokuvan ennakkoon ja yllätysvieraaksi saapui ohjaaja JP Siili kertomaan elokuvan lähtökohdista, lokaatiosta sekä kehotuksesta mennä katsomaan elokuva elokuvateatteriin: "Tehkää elokuvasta omanne." oli JP:n kehoitus - sitä suosittelen myös kaikille teille ja annan samalla muutaman ajatuksen elokuvasta itsestään. #sieniretkielokuva #biorexredi #elokuva-arvostelu


Martti Suosalo on PJ, elokuvakäsikirjoittaja. Ville Myllyrinne on Jami, autokauppias, PJ:n paras ystävä. Molemmat ovat kyllästyneet siihen, miten piinallisesti oma pää on jämähtänyt uomiinsa. He päättävät tehdä asialle jotakin ja vuokraavat saaristosta mökin viikonlopuksi, räjäyttääkseen tajuntansa — taikasienillä. Pieni irtiotto miesten kesken karkaa käsistä, kun useat kohtaamiset kääntävät heidän suunnitelmansa päälaelleen.

Hulvattomien käänteiden täplittämän Sieniretken ytimessä kuplii miesten syvä ystävyys ja haave siitä, että vielä keski-iässäkin voi muuttua. Retken näyttämönä toimii maailman uljain saaristo.

Suosalon ja Myllyrinteen lisäksi elokuvassa nähdään Satu Silvo, Minttu Mustakallio, Jaana Saarinen, Eero Ritala, Vesa Vierikko, Anu Sinisalo, Titta Jokinen, Sanni Haahdenmaa, Heidi Herala ja Tatu Siivonen. Sieniretken on tuottanut Severi Koivusalo. Turussa ja Turun saaristossa kesällä 2021 kuvattu elokuva on Aurora Studiosin tuotantoa ja se saa ensi-iltansa elokuvateattereissa syksyllä parhaaseen sienestysaikaan, 30.9.2022.

Avsnitt(95)

PWE leffa-arvostelussa THOR: Love and Thunder

PWE leffa-arvostelussa THOR: Love and Thunder

PWE leffa-arvostelussa Marvel Studiosin 4. Thor elokuva Thor: Love and Thunder. Ukkosenjumala (Chris Hemsworth) aloittaa aivan uudenlaisen seikkailumatkan, kun hän etsii sisäistä rauhaa ja uutta itse...

15 Aug 202210min

PWE elokuva-arvostelu: PREY

PWE elokuva-arvostelu: PREY

Predator-franchise palaa takaisin. Prey-niminen esiosaelokuva saa ensi-iltansa 5. elokuuta Disney+ suoratoistopalvelussa.  Metsästys jatkuu… tai alkaa taas kesällä. Prey kertoo kuinka Predatorit saapu...

3 Aug 202216min

PWE arvio: Light & Magic

PWE arvio: Light & Magic

Vuonna 1975 toukokuun 26. päivä perustettiin Industrial Light&Magic elokuvatuotantoyritys Van Nuysissa Kaliforniassa. George Lucas tarvitsi ennennäkemättömiä erikoisefektejä uuteen skifielokuvaansa ja...

30 Juli 202212min

PWE erikoisjakso: San Diego Comic-Con + Ugly Cookie

PWE erikoisjakso: San Diego Comic-Con + Ugly Cookie

Tässä jaksossa päästään tutustumaan jokavuotiseen San Diegon Comic-Coniin. Popcorn with Esko tutustuttaa uusimpiin uutisiin, julkaisuihin ja paljastuksiin - samalla kertoo LeffaMedian UglyCookie.fi yh...

24 Juli 202222min

PWE erikoishaastattelussa: elokuvaohjaaja Tuukka Temonen

PWE erikoishaastattelussa: elokuvaohjaaja Tuukka Temonen

Pitkästä aikaa PWE haastattelu - Viimeksi Leffakulissien takana- podcast sarjassani haastattelin elokuvaohjaaja Tuukka Temosta kun toimiala oli vielä vahvasti koronan temmellyksessä. Nyt pääsemme Tuuk...

6 Juli 20221h 39min

PWE elokuvan arvostelu - Thor: Love&Thunder

PWE elokuvan arvostelu - Thor: Love&Thunder

Tällä kertaa arvostelussa uusin Thor-elokuva, neljäs laatuaan ja jo toinen Taika Waititin ohjaama Marvel-elokuva. Tässä minun lyhyt leffa-arvosteluni elokuvasta. :)

6 Juli 20227min

Erikoisjakson arvostelussa: LIGHTYEAR elokuva

Erikoisjakson arvostelussa: LIGHTYEAR elokuva

Pixarin uusimmassa luomuksessa ikoninen Toy Storyn sankari Buzz Lightyear elokuva pääsee PWEn erikoisarvosteluun. Erikoisvieraina arvostelemassa Popcorn with Eskon lapset, Leo ja Liana sekä yllätyskse...

5 Juli 202216min

PWE Leffa-arvostelussa Top Gun: Maverick

PWE Leffa-arvostelussa Top Gun: Maverick

Kuinka monta tähteä antaa Popcorn with Esko uusimmalle Top Gun: Maverick toiminta/draama elokuvalle? Yli kolmen vuosikymmenen jälkeen tätä ensi-iltaa odotettu, tarkkaan ottaen 36 vuotta kun viimeksi T...

31 Maj 202212min

Populärt inom Politik & nyheter

motiv
aftonbladet-krim
p3-krim
rss-krimstad
fordomspodden
flashback-forever
blenda-2
rss-viva-fotboll
aftonbladet-daily
rss-sanning-konsekvens
svenska-fall
rss-vad-fan-hande
rss-krimreportrarna
rss-frandfors-horna
olyckan-inifran
rss-flodet
rss-expressen-dok
dagens-eko
rss-aftonbladet-krim
svd-dokumentara-berattelser-2