90. Tuomas Viljamaa - Asuntosijoittajan poliittisten riskien vuosi Osa 1

90. Tuomas Viljamaa - Asuntosijoittajan poliittisten riskien vuosi Osa 1

Pyrin löytämään Ostan Asuntoja Podcastiin vieraita siten, että asuntosijoittamista ja vuokraustoimintaa tulisi tarkasteltua mahdollisimman useammalta kantilta. Verojen ollessa vuokraustoiminnan yksittäinen suurin kulu ja poliittisten päättäjien äänisaalistuksessa piilee uhkia ja mahdollisuuksia, sain Suomen Vuokranantajien yhteiskuntasuhdejohtaja Tuomas Viljamaan vieraaksi vastaamaan niihin liittyviin kysymyksiini.

Välillä en varmasti ole ainoa, joka ei millään pysy poliitikkojen ajatusjuoksutusten perässä. Poliittisen riskitietouden lisäksi selviää, minkälaiset vatsahapot ja aivot pitää olla, että jaksaa innolla ajaa meidän vuokranantajien, ja usein myös tuntuu siltä, ja hyvä niin, myös meidän asiakkaiden eli vuokralaisten etuja siinä samalla. Lisäksi selviää

  • kuinka suuri merkitys ompeluseuralla oli Tuomaksen urakehitykselle
  • miten hän selvisi työhaastattelusta pomon tiukan silmän alla
  • miten Tuomas muka ymmärtää meitä yksityisiä vuokranantajia, kun on politiikasta tullut

Osassa 1 käydään läpi kaksi ensimmäistä poliittista riskiä

  • asumistukikeskustelu ja sen ympärillä pyörivä populismi
  • yksityisten vuokranantajan ikuisesti kiristyvä verotus

Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti.

Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:

Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa?

Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja.

Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille.

Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.

Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin

Lue (11/2019) kirjoitus: Hyvä rakennuttaja on asuntosijoittajan ystävä

Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan:

Suomen Vuokranantajat

Ompeluseura Facebook

Vuokramarkkinakatsaus syksy 2019

Tuottotutkimus 2019

Vuokranantajakysely 2020

Tuomas Viljamaa Twitter, LinkedIn

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

"Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta www.sijoitusasunnot.com!"

Ostan Asuntoja Podcast #18 – Yrittäjä, asuntosijoittaja, toimitusjohtaja Henri Neuvonen osa 1

Käy lukemassa ja tallenna Sijoitusasunnot.comin Blogista: Näin läävästä syntyy tuottava sijoitusasunto - mukana työmäärät ja kustannukset, joita kysytään aina

Miten kuunnella Ostan Asuntoja Podcastia ja muita hyviä podcasteja? Blogi #191

Mitä poliittinen riski tarkoittaa asuntosijoittajalle? YouTube #65

Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä

* Peab jo kolmatta kertaa peräkkäin ykkönen

Avsnitt(559)

388. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 27 Osa 1

388. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 27 Osa 1

Kuukausipalaveri 27 jakautuu tällä kertaa kahteen osaan Ostan Asuntoja Podcastin pääeditoijan viettäessä aikaansa enemmän perheensä kuin editoinnin parissa. Mikään asia ei viikossa vanhene ja loppujut...

5 Dec 20251h 21min

387. Kiinteistömaailma Hyvinkää ja 7 sijoitusasuntoa Jani Kesälä

387. Kiinteistömaailma Hyvinkää ja 7 sijoitusasuntoa Jani Kesälä

Jani Kesälä on yksi Kiinteistömaailma Hyvinkään yrittäjäkolmikosta. Hän teki uravaihdon noin 45-vuotiaana ja suoritti LKV-, KiAT- ja AKA- (auktorisoitu kiinteistöarvioija) tutkinnot. Hän on keskittyny...

28 Nov 20251h 49min

386. Lomatalokonsepti "Agnes&Albin" Italiassa Ville Tolvanen

386. Lomatalokonsepti "Agnes&Albin" Italiassa Ville Tolvanen

Ville Tolvanen oli ja on digitalisaation edelläkävijä, hallitustyön kehittäjä, sijoittaja, omistaja, yrittäjä ja montaa muutakin.  Kasvuyrittämistarinastaja asuntojen flippaustaustasta Taloudellisest...

21 Nov 20251h 47min

385. 17-vuotiaana vuokranantajaksi - 21-vuotias Vilma Hakala

385. 17-vuotiaana vuokranantajaksi - 21-vuotias Vilma Hakala

21-vuotias Vilma Hakala aloitti vuokranantajana 17-vuotiaana ja osti kesällä yksiön Leviltä vuokraustoiminnan käyttöön. Vilma asetti puolileikillään miljoonan tavoitteeksi 25-vuotiaana. Tänään selviää...

14 Nov 20251h 13min

384. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 26

384. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 26

Kuukausipalaveri 26 agendalla: Kuuntelijapalautteita Muuttuva korko / korkosuojaus Vakioaihe pankkirahoituksen muutosten vaikutusten arviointi Psykologisten tekijöiden vaikutuksia asunto ja vuokramar...

7 Nov 20252h 6min

383. Kasvua yrittäjänä ja asuntosijoittajana Aarne Urvas

383. Kasvua yrittäjänä ja asuntosijoittajana Aarne Urvas

Aarne Urvas oli ensimmäistä kertaa Ostan Asuntoja Podcastin vieraana vuonna 2019 jaksossa Maratooni myynnistä ja Talliosakkeista – Aarne Urvas Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #57. Kuudessa vuoodessa on...

31 Okt 20251h 58min

382. Jyväskylässä 250 asuntoa vuodessa Kim Kähkönen Osa 2

382. Jyväskylässä 250 asuntoa vuodessa Kim Kähkönen Osa 2

Kim Kähkönen on ollut asuntosijoittaja, vuokranantaja ja vuokravälittäjä noin 10 vuotta Jyväskylässä toimien. Hänellä on puolisonsa kanssa kymmenisen sijoitusasuntoa. Kimin tarinassa tulee selväksi, e...

24 Okt 20251h 16min

381. Jyväskylässä 250 asuntoa vuodessa Kim Kähkönen Osa 1

381. Jyväskylässä 250 asuntoa vuodessa Kim Kähkönen Osa 1

Kim Kähkönen on ollut asuntosijoittaja, vuokranantaja ja vuokravälittäjä noin 10 vuotta Jyväskylässä toimien. Hänellä on puolisonsa kanssa kymmenisen sijoitusasuntoa. Kimin tarinassa tulee selväksi, e...

17 Okt 202559min

Populärt inom Business & ekonomi

badfluence
framgangspodden
varvet
rss-jossan-nina
rss-borsens-finest
avanzapodden
uppgang-och-fall
bathina-en-podcast
borsmorgon
lastbilspodden
fill-or-kill
svd-tech-brief
rikatillsammans-om-privatekonomi-rikedom-i-livet
affarsvarlden
dynastin
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
kvalitetsaktiepodden
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
rss-den-nya-ekonomin
rss-veckans-trade