92. Axel "REIT" Aminoff Osa 1

92. Axel "REIT" Aminoff Osa 1

Taas päästään tutustumaan uuden mielenkiintoisen henkilön lisäksi uuteen sijoittamisen muotoon eli REIT-sijoittamiseen. Axel Aminoff on psykologi, psykoanalyytikoksi opiskeleva psykoterapeutti, yrittäjä, asuntosijoittaja, kohta 4 lapsen isä ja taloudellisesti riippumaton REIT-sijoittaja.

Axelilla on ainakin mun mielestä, vaikka täysin vakavasti ja tosissaan sijoittaakin, mukavan rento ote sijoittamiseen. Haastattelua oli mukava tehdä, kun Axel aina välillä naureskeli omille sijoitusjutuilleen, jotka eivät aina ole, onnistumisista huolimatta, perustuneet insinöörilogiikalla tehtyihin fundamenttianalyyseihin.

Tästä haastattelusta huomaa, että lähtemällä avoimin mielin pienellä panoksella mukaan uuteen omaisuuslajiin, sitä alkaa ikäänkuin automaattisesti seurata ja opiskella aktiivisemmin verrattuna siihen, ettei omistaisi yhtään.

Axelin kanssa juteltiin tässä osassa 1

  • kuluttamisesta ja onnellisuudesta
  • sijoittamisesta ja taloudellisen riippumattomuuden saavuttamisesta
  • palkkatöistä ja yrittämisestä
  • REIT-sijoittamisesta
  • asuntosijoittamisen aloittamisesta

Mielenkiintoisia kuunteluhetkiä. Muista pistää podcast tilaukseen suosimallasi podcastalustalla ja kertomalla siitä kaverille kanssa.

Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti.

Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:

Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa?

Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja.

Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille.

Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.

Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin

Lue (11/2019) kirjoitus: Hyvä rakennuttaja on asuntosijoittajan ystävä

Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan:

Mr. Money Mustache Blog

Vicky Robin - Your Money or Your Life; Adlibris Nidottu, Adlibris E-kirja, Audible

Seeking Alfa

Brad Thomas @ Seeking Alfa

Nordnet, Degiro

Joonas Orava, Olli Turunen - Osta, vuokraa, vaurastu; Adlibris Sidottu, Adlibris E-kirja *

Axel Aminoff Twitter, LinkedIn

Uusi sijoitusasuntojen markkinapaikka:

Oletko usein ajatellut, että saisipa asuntoilmoituksesta kaikki asuntosijoittajalle tärkeät tiedot ilman, että niitä täytyy nyhtää sieltä täältä jyvä kerrallaan. Vielä hienompaa olisi, jos myyntimateriaali olisi tehty asuntosijoittajia varten. Kerrankin asuntoilmoitusta lukiessa saisi riittävästi tietoa asunnosta ja vielä niin, että tärkeimmät tiedot olisi tuotu heti ensimmäisenä esille.

Ajattele, jos "Sopii sijoitukseen" ei olisi myyntilause jossain satunnaisessa ilmoituksessa vaan jokainen listattu asunto sopisi lähtökohtaisesti asuntosijoittajalle.

Lopeta ajattelu, käy tutustumassa kauppa.sijoitusasunnot.com ja liity uudelle sähköpostilistalle.

Ostan Asuntoja Podcast #18 – Yrittäjä, asuntosijoittaja, toimitusjohtaja Henri Neuvonen osa 1

Toimintaperiaatteeni vuokranantajana vuokran maksamisen osalta, versio 0.9 – Blogi #195

Miten toimia, jos sijoitusasunnon kassavirta on negatiivinen ja kassakriisi uhkaa? – YouTube #107

Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä

* Peab jo kolmatta kertaa peräkkäin ykkönen

Avsnitt(571)

376. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 24

376. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 24

Kuukausipalaverin agendalla oli monta aihetta ja kesästä piristyneillä riitti keskusteltavaa. Agendalla oli: Vakioaihe opiskelijoiden siirtyminen opiskelijoiden asumislisän piiriin Ehdotus uudeksi va...

12 Sep 20252h 26min

375. Asuntosijoittamisen lopettamisesta 10 sijoitusasuntoon Taru Tammikallio

375. Asuntosijoittamisen lopettamisesta 10 sijoitusasuntoon Taru Tammikallio

Olen seurannut Instassa pirteää Taru Tammikalliota vuosikausia. Muistan useamman kerran pohtineeni, onkohan Taru asuntosijoittaja, kun hän tuntui seuraavan joskus munkin juttuja. Kysymällä sekin selvi...

5 Sep 20251h 6min

374. Kokemuksia ja ajatuksia Marko Jaanu Osa 2

374. Kokemuksia ja ajatuksia Marko Jaanu Osa 2

Juttelimme Marko Jaanun kanssa melkein 4 tuntia, josta vajaat 3 tuntia oli äänityskin päällä. Vaihdoimme kokemuksia ja ajatuksia noin 25 vuoden ajanjaksolta, jonka ohella myös Markon ja hänen vaimonsa...

29 Aug 20251h 29min

373. Kokemuksia ja ajatuksia Marko Jaanu Osa 1

373. Kokemuksia ja ajatuksia Marko Jaanu Osa 1

Juttelimme Marko Jaanun kanssa melkein 4 tuntia, josta vajaat 3 tuntia oli äänityskin päällä. Vaihdoimme kokemuksia ja ajatuksia noin 25 vuoden ajanjaksolta, jonka ohella myös Markon ja hänen vaimonsa...

22 Aug 20251h 5min

372. Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 23

372. Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 23

Kuukausipalaveri 23 agenda: ⁠Opiskelijoiden siirtyminen asumislisään Rahoituksen saatavuus Kuluttajahinnat Pankkien luotonannon seurantakysely Suomen tulokset N2/2025 Euro area bank lending surv...

15 Aug 20251h 3min

371. Remppaa, flippejä, vuokraemännyyttä Tammisaaresta Jonna Kankaanpää

371. Remppaa, flippejä, vuokraemännyyttä Tammisaaresta Jonna Kankaanpää

"Haaveista tulee tavoitteita, kun ne uskaltaa sanoa ääneen" oli Tammisaarelaisen Jonna Kankaanpään motto. Jonna K sai tekemiseensä uuden vaihteen päälle, kun kävi Ronja Romsin ja Jenny Nymanin valmenn...

8 Aug 20251h 27min

370. Asuntosijoittajaksi 46-vuotiaana Sari Parviainen

370. Asuntosijoittajaksi 46-vuotiaana Sari Parviainen

Sari Parviainen inspiroi meitä kaikkia yli 40-vuotiaina asuntosijoittamisen aloittaneita. Hän osti oman remontoitavan asuntonsa käteisellä ja on vuoden aikana hankkinut salkkuunsa sijoitusasunot 1 ja ...

1 Aug 20251h 9min

369. Ihan tavallinen ahkera asuntosijoittajaperhe Sonja Turkki

369. Ihan tavallinen ahkera asuntosijoittajaperhe Sonja Turkki

Sonja Turkki on kahden lapsen äiti. Hän on miehensä kanssa omaksunut asuntosijoittamisen lumipalloefektin periaatteita niitä käytäntöön vieden. Sonja kertoi asuntosalkun kohteiden myötä kasvutarinaa....

25 Juli 20251h 31min

Populärt inom Business & ekonomi

framgangspodden
varvet
rss-jossan-nina
rss-svart-marknad
svd-tech-brief
rss-borsens-finest
badfluence
avanzapodden
uppgang-och-fall
bathina-en-podcast
fill-or-kill
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
rss-dagen-med-di
lastbilspodden
24fragor
tabberaset
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
kapitalet-en-podd-om-ekonomi
rss-veckans-trade
borsmorgon