130. Tea "jostain pitää aloittaa" Nguyen Osa 1

130. Tea "jostain pitää aloittaa" Nguyen Osa 1

Yksityisen vuokranantajan ja asuntosijoittajan on turha odottaa kiitosta päättäjiltä tai toimittajien enemmistöltä panoksestaan, jolla on osallistuttu rakennuttamaan kymmeniä tuhansia uusia vuokrakoteja eri puolille Suomea kasvavaa kysyntää tyydyttämään.

En yhtään tiedä kuinka paljon mutta välillä tuntuu, että Suomessa on kymmeniä tuhansia yksityisten vuokranantajien vuokratulojen veroistakin palkkaansa saavia, joilla ei tunnu olevan mitään tuottavaa tai hyödyllistä tekemistä. Aikaa ja energiaa riittää viikosta ja kuukaudesta toiseen vääristelemään, populisoimaan ja valittamaan siitä, kuinka paljon pahaa yksityinen vuokranantaja onkaan viime vuosina aiheuttanut. Miten Suomeen onkin päätynyt syntymään tällainen ilkeiden päättäjien, "ei käy" -virkamiesten, klikkitoimittajien ja tahallaan väärinymmärtäjien kulttuurikerho, jossa kehutaan itseä ja haukutaan muut.

Mitä, jos uudiskohdesijoitusasunnon verosuunnittelumahdollisuus poistuu? – YouTube #145

Tämän kerran vieras on hieno esimerkki siitä, kuinka asiat ovat Suomessa hyvin ja mitä täällä on mahdollista saavuttaa kovasti töitä tekemällä ja yrittämällä periksi antamatta. Huolimatta siitä, että hän ei osannut sanaakaan Suomea vajaat 15 vuotta sitten tänne teini-ikäisenä tullessaan. Kaksi vuotta Suomeen tulonsa jälkeen hän kävi koulua, oli Prismassa töissä ja muutti asumaan vuokrakotiinsa. Pientäkään valituksen sanaa ei edes rivien välistä pysty löytämään. Positiivisella mielellä kohti joulua Tean seurassa.

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta www.sijoitusasunnot.com.

Anttoni & Waltteri, Kerkkonen & Hiljanen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #106

Käy lukemassa Sijoitusasunnot.comin Blogista: 10 kysymystä ja vastausta sijoitusasunnon vakuutuksesta

Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan:

Tea Nguyen LinkedIn

Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:

Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa?

Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja.

Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille.

Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.

Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin

Asiakaskokemusvideoita Peabin sivuilta, mukana myös asuntosijoittajia

* Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen

Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista:

Ostan Asuntoja Podcastin kaikki jaksot

Ostan Asuntoja Podcastin voi tilata tästä

Asuntosijoittajan pelkotilat ja niiden helpottaminen – Blogi #233

Mikä on sijoittamisen ja spekuloinnin ero? Asuntosijoittajan makrovirheet osa 2 – YouTube #143

Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä

TUOREIMMAT KIRJASUOSITUKSET

Paljon suurempi kirja kuin asuntosijoittajan niche-strategiaopas: Joonatan Voltti – Airbnb Ansaitse Asunnollasi – Blogi #226

The Richest Man…7 parannuskeinoa asuntosijoittajan silmin – Blogi #224

The 7 Habits of … tehokkaalle asuntosijoittajalle – Blogi #223

Asuntosijoittaja ja filosofia – Blogi #217

10 kirjaa asuntosijoittajalle in English – Blogi #210

Asuntosijoittajalle 6 kirjaa opiskeltavaksi, jotta on valmiina 6 kuukauden päästä – Blogi #198

Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaast.

Kaupallinen varoitus *

Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jonka kielivalinnan voi muuttaa englanniksi ja jota kautta voi kokeilla Audiblea maksutta. Ensimmäinen äänikirja on ilmainen ja kokeilujakso kestää 1 kuukauden, jonka aikana seuraavat kirjat ovat kaikki 9,95 €.

Avsnitt(571)

392. Homehelvetistä asuntosijoittajaksi Jukka Mäkikangas

392. Homehelvetistä asuntosijoittajaksi Jukka Mäkikangas

Jukka Mäkikangas on tuoreimman suomalaisen asuntosijoituskirjan, Homehelvetistä asuntosijoittajaksi, kirjoittaja.  Kirjan pääpointti sopii erinomaisesti Ostan Asuntoja Podcastin vieraiden tarinoihi...

2 Jan 56min

391. Yrittäjä ja asuntosijoittaja 19-vuotias Eppu Hannula

391. Yrittäjä ja asuntosijoittaja 19-vuotias Eppu Hannula

Eppu Hannula perusti Apuvarsi -nimisen yrityksen 17-vuotiaana, jota hän parhaillaan pyörittää armeijasta käsin. Työn alla on myös neljännen sijoitusasunnon ostaminen. Eppu on 19-vuotias. Juttelimme: ...

26 Dec 20251h 10min

390. Asuntosijoittajista Dokport Startup-perustajiksi Anna ja Juha Sipilä

390. Asuntosijoittajista Dokport Startup-perustajiksi Anna ja Juha Sipilä

Anna ja Juha Sipilä ovat pitkän linjan asuntosijoittajia, joilla on kymmeniä asuntoja, mutta vasta asuntosijoittajina "tulleet ulos kaapista". Haastattelu saa yllättävän käänteen, kun Anna kertoo, kui...

19 Dec 20251h 42min

389. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 27 Osa 2

389. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 27 Osa 2

Kuukausipalaveri 27 jakautui tällä kertaa kahteen osaan Ostan Asuntoja Podcastin pääeditoijan viettäessä aikaansa enemmän perheensä kuin editoinnin parissa. Mikään asia ei viikossa vanhene. Osassa 2 j...

12 Dec 20251h 17min

388. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 27 Osa 1

388. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 27 Osa 1

Kuukausipalaveri 27 jakautuu tällä kertaa kahteen osaan Ostan Asuntoja Podcastin pääeditoijan viettäessä aikaansa enemmän perheensä kuin editoinnin parissa. Mikään asia ei viikossa vanhene ja loppujut...

5 Dec 20251h 21min

387. Kiinteistömaailma Hyvinkää ja 7 sijoitusasuntoa Jani Kesälä

387. Kiinteistömaailma Hyvinkää ja 7 sijoitusasuntoa Jani Kesälä

Jani Kesälä on yksi Kiinteistömaailma Hyvinkään yrittäjäkolmikosta. Hän teki uravaihdon noin 45-vuotiaana ja suoritti LKV-, KiAT- ja AKA- (auktorisoitu kiinteistöarvioija) tutkinnot. Hän on keskittyny...

28 Nov 20251h 49min

386. Lomatalokonsepti "Agnes&Albin" Italiassa Ville Tolvanen

386. Lomatalokonsepti "Agnes&Albin" Italiassa Ville Tolvanen

Ville Tolvanen oli ja on digitalisaation edelläkävijä, hallitustyön kehittäjä, sijoittaja, omistaja, yrittäjä ja montaa muutakin.  Kasvuyrittämistarinastaja asuntojen flippaustaustasta Taloudellisest...

21 Nov 20251h 47min

385. 17-vuotiaana vuokranantajaksi - 21-vuotias Vilma Hakala

385. 17-vuotiaana vuokranantajaksi - 21-vuotias Vilma Hakala

21-vuotias Vilma Hakala aloitti vuokranantajana 17-vuotiaana ja osti kesällä yksiön Leviltä vuokraustoiminnan käyttöön. Vilma asetti puolileikillään miljoonan tavoitteeksi 25-vuotiaana. Tänään selviää...

14 Nov 20251h 13min

Populärt inom Business & ekonomi

framgangspodden
varvet
rss-jossan-nina
rss-svart-marknad
svd-tech-brief
rss-borsens-finest
badfluence
uppgang-och-fall
avanzapodden
bathina-en-podcast
fill-or-kill
24fragor
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
lastbilspodden
tabberaset
kapitalet-en-podd-om-ekonomi
rss-dagen-med-di
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
borsmorgon
rss-veckans-trade