196. Taloyhtiöiden haasteita ratkotaan parhaiten yhdessä - Isännöintiliiton Tuomas Viljamaa Osa 2

196. Taloyhtiöiden haasteita ratkotaan parhaiten yhdessä - Isännöintiliiton Tuomas Viljamaa Osa 2

Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjaan alennuskoodi "KOTIMATKA", jolla saa 30 %:n alennuksen kirjan kovakantisesta versiosta kirjan nettisivuilta. E-kirja löytyy nyt ainakin Suomalaisen verkkokaupasta, Adlibriksestä ja booky.fi:stä.

Pyysin Tuomas Viljamaan vieraaksi, kun tällä meidän toimialalla oli ja on jo valmiiksi paljon haasteita, ennen kuin järkyttävät hyökkäykset Ukrainaan alkoivat noin 4 viikkoa sitten.

Ajatuksena tälle vierailulle oli, että Tuomas toisi vähän rauhoittavaa kokonaiskuvaa meille asuntosijoittajille ja vuokranantajille, mutta toisaalta kertoisi niistä aidoista asioista, joihin meidän pitäisi jaksaa keskittyä omassa asuntosijoittamisessa ja taloyhtiöissä, kun ollaan yhtiökokouksissa, hallituksissa ja jotkut hallituksen puheenjohtajana. Juttua riittikin taas yli 2 tuntia. Kun haastattelua tehtiin, käytössä oli vielä Tilastokeskuksen Asuinkerrostalon ylläpidon kustannusindeksitiedot Q3 2021. Tänään käytössä on tuoreet luvut, jotka nekin on vielä vuoden 2021 viimeisen neljänneksen tiedot.

Sun Tzu - The Art of War, Sunzi - Sodankäynnin taito

Asuntoja Pehtoroiva yrittäjä Miika Vuorensola is back – Ostan Asuntoja Podcast #149

Selkokielellä asuntosijoittamisesta Pasi Orava feat. Jenni From the Block – Ostan Asuntoja Podcast #173

Asuntoja ja fotbollia – Heikki Pajunen is back Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #187

Harri Huru #rahapodi

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitussuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi

Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Twitterissä tai Facebookissa.

Asuntosalkunrakentaja.fi Blogissa: Sijoitusasunnon kylpyhuoneremontti

Flippaus, pito, flippaus, pito Topias "Me" Tervasmäki – Ostan Asuntoja Podcast #179

Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:

Kiinnostaako sinua uudisasunnot Suomen kasvukeskuksissa?

Peabin asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla ja ne suunnitellaan toimiviksi kestämään aikaa. Vakavaraiselta ja luotettavalta yhtiöltä hankittu uusi asunto on huoleton ja helposti vuokrattavissa.

Saat tiedot uusista kohteista sähköpostiisi ennen julkista ennakkomarkkinointia liittymällä avainasiakkaaksi osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.

Tutustu asuntoihin ja lue lisää peabkoti.fi - Seuraa meitä myös Instagramissa @peabkoti

Flatco on johtava vuokranantajan elämää helpottava palvelu.

Flatco sähköistää vuokraustoiminnan paikkkariippumattomaksi asuntohakemuksesta vuokravalvontaan asti.

Etsitkö löytöjä asuntoflippaukseen? Haetko tuottavia kohteita osta ja pidä salkkuusi? Meitä asuntosijoittajia kiinnostava kauppapaikka on Huutokaupat.com.

Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja

Vuokraovi on suosituin vuokra-asuntojen markkinapaikka, jossa hyvää vuokrakotia etsivät vuokralaiset ja niitä tarjoavat vuokranantajat onnistuvat löytämään toisensa helposti. Vuokraovi.com.

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Onko sinulla ollut pitkään asunto myymättä? Tai onko asuntoa vaikea saada vuokralle kovan kilpailun takia?

Rentel tarjoaa virtuaalisisustuspalvelua, jonka avulla saat asunnon erottumaan muista kohteista. Rentel sisustaa asuntosi kuvat tyylikkääksi moderneilla huonekaluilla jolloin potentiaalinen ostaja tai vuokralainen pystyy helposti hahmottamaan mittasuhteet ja näkemään asunnon kotinaan.

Alla esimerkki Rentelin virtuaalisisustamasta 70-luvun kerrostaloyksiöstä. Jos olisit itse etsimässä asuntoa kumpi herättäisi mielenkiintosi?

Virtuaalisisustus nopeuttaa tutkitusti* myyntiä ja vuokraamista, erottaa kohteen muista asunnoista ja auttaa parhaassa tapauksessa saamaan korkeamman hinnan tai vuokran.

Käy katsomassa esimerkkejä sisustuksista ja tilaa virtuaalisisustus osoitteesta rentel.fi/virtuaalisisustus.

Mainitse ensimmäisen tilauksen yhteydessä "Huru-ukko" ja saat 10 %:n alennuksen.

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(592)

429. Lumo-kuulumiset ja uusi huoneenvuokralaki Tarik Ahsanullah

429. Lumo-kuulumiset ja uusi huoneenvuokralaki Tarik Ahsanullah

Tällä kertaa, vihdoinkin, vieraana on Suomen Vuokranantajien jäsenten tuntema entinen lakiasiainjohtaja, juuri aloittanut Lumon yhteiskuntasuhdepäällikkö ja juristi Tarik Ahsanullah. Parranajorutiinie...

19 Sep 1h 25min

428. Hajauttamisen kautta asuntosijoittajaksi Krista Liljeqvist

428. Hajauttamisen kautta asuntosijoittajaksi Krista Liljeqvist

Krista Liljeqvist on mukana omistamassa ja vuokraamassa 37 sijoitusasuntoa Nastolassa Lahden kyljessä. Ensinnäkin luvassa on tarina, joka etenee kohti kasvavaa asuntomäärää. Toiseksi joukossa on paljo...

12 Sep 1h 13min

427. Pitoa, flippiä ja 10 miljoonalla nopeaa pääoman kiertoa Antti Valkeinen

427. Pitoa, flippiä ja 10 miljoonalla nopeaa pääoman kiertoa Antti Valkeinen

Ostan Asuntoja Podcast on ilmestynynyt katkeamattomasti yli 420 viikkoa putkeen. Syksyllä 2020 jaksossa 119 vieraana oli "asuntosijoittajaksi abivuonna Antti Valkeinen". Jaksossa puhuttiin mm. 4H-yrit...

5 Sep 1h 58min

426. Grahn, Parviainen, Karlsson, Huru - Kuukausipalaveri 36

426. Grahn, Parviainen, Karlsson, Huru - Kuukausipalaveri 36

Kuukausipalaveri 36 ja paikalla koko nelikko. Agendalla kolme pääaihetta, joiden ympärillä keskustelua käydään: Opiskelijasesonki - mistä kevään iso määrä asuntoja tuli ja mihin ne katosivat elokuuss...

29 Aug 1h 34min

425. 17 asuntoa Vaasassa ja kasvussa Essi Nevasaari ja Hannu Alakoski

425. 17 asuntoa Vaasassa ja kasvussa Essi Nevasaari ja Hannu Alakoski

Asuntosijoittaminen ja vuokraustoiminta näyttää kovin erilaiselta kaupungissa, joka on muuttovoittoinen, työpaikkojen määrä on kasvussa, ARA-asuntososialismi ei pärjää yksityisille vuokranantajille ja...

22 Aug 2h 20min

424. Kalustettujen asuntojen Flatta-yrittäjät Lahtinen ja Souris

424. Kalustettujen asuntojen Flatta-yrittäjät Lahtinen ja Souris

Flatta on joustavien kalustettujen keskipitkän ajan asuntojen markkinapaikka.  Vieraina ovat Pauli Lahtinen ja Emilianos Souris. Luvassa on  yrittäjätarinaa, Flatta-nimisen kalustettujen asuntojen vuo...

15 Aug 1h 25min

423. Asunnoista ei voi puhua liikaa Minttu Lehti

423. Asunnoista ei voi puhua liikaa Minttu Lehti

Voisiko positiivisen ja inspiroivan Mintun saada paluuvierailulle? "Voiko koskaan puhua liikaa asunnoista" vastasi Minttu pyyntöön. Minttu Lehti aloitti asuntosijoittamisen tavoitteellisesti vuonna 20...

8 Aug 1h 29min

422. Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 35

422. Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 35

Agenda Vuokramarkkina pääaiheena Opiskelijasesonki OP:n pääjohtajan suora ennustus: "Siinä tulee paniikki, että hyvät asunnot ehtivät mennä" Kuulijakysymys Q3-tunnelmakierros: positiivinen - neutraal...

1 Aug 2h 2min

Populärt inom Business & ekonomi

framgangspodden
varvet
rss-jossan-nina
rss-borsens-finest
svd-tech-brief
uppgang-och-fall
24fragor
badfluence
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
avanzapodden
fill-or-kill
lastbilspodden
bilar-med-sladd
rikatillsammans-om-privatekonomi-rikedom-i-livet
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
rss-wallnor-pm
rss-dagen-med-di
borsmorgon
tabberaset
rss-veckans-trade