Melankolian Hongkong: kytevätkö protestin siemenet yhä ikonisen kaupunkivaltion varjoissa?
The Ulkopolitist18 Okt 2025

Melankolian Hongkong: kytevätkö protestin siemenet yhä ikonisen kaupunkivaltion varjoissa?

Hongkongia ravisuttanut “vesivallankumous” tuli päätökseensä kesällä 2020. Protestiliike tuli tunnetuksi kansainvälisesti satojatuhansia osallistujia keränneistä mielenosoituksistaan, massiivisista yliopistovaltauksista sekä poliisiväkivallasta. Sittemmin Hongkong on ollut vähemmän suomalaisten uutismedioiden otsikoissa. Mitä tälle ikoniselle kaupunkivaltiolle kuuluu nyt viisi vuotta myöhemmin? Jakson vieraina ovat toimittaja ja The Ulkopolitistin Kiinaan keskittyvä kirjoittaja Heidi Puomisto sekä Turun yliopiston vanhempi yliopistonlehtori Juha A. Vuori. Jaksossa kuullaan myös nimettömänä esiintyvää hongkongilaista kokemusasiantuntijaa. Jakson juontavat Sanni Granqvist sekä Arttu Uuranmäki. Jakson leikkasi Pauliina Saloranta.

Avsnitt(210)

Kiinan valvovan silmän alla

Kiinan valvovan silmän alla

Kiinassa puolueen ote on tiukentunut Xi Jinpingin astuttua valtaan vuonna 2013. "Vaikuttaa, että Kiinan kohdalla toiveet demokratisoitumisesta voidaan ainakin väliaikaisesti hylätä”, sanoo studiossa v...

17 Nov 201842min

Yhdysvalloissa vallan menettämisen pelko on suuri

Yhdysvalloissa vallan menettämisen pelko on suuri

The Ulkopolitistin podcastissa pureudutaan tällä kertaa Yhdysvaltojen politiikkaan. Millaiset teemat ovat olleet pinnalla ennen marraskuisia välivaaleja? Onko maa niin kahtiajakautunut kuin täällä aja...

3 Nov 201844min

Jollei kyberturvallisuudessa ole johtajuutta, jäljelle jää kriisi

Jollei kyberturvallisuudessa ole johtajuutta, jäljelle jää kriisi

Minkälaiset asiat uhkaavat meidän digitaalista turvallisuuttamme?Studiossa vieraana sotatieteiden tohtori, kyberturvallisuuden professori (Professor of Practice), Tosiboxin toimitusjohtaja Jarno Limné...

20 Okt 201841min

Turvallisuuskeskustelu laajenee

Turvallisuuskeskustelu laajenee

Turvallistaminen ei ole toivottavaa, mutta silti turvallisuuskeskustelua pitäisi käydä eri tavalla tai laajemmin kuin aiemmin. Turvallisuutta on kansainvälisessä politiikassa perinteisesti pidetty ka...

6 Okt 201845min

Ihmiskaupan monet kasvot

Ihmiskaupan monet kasvot

Ihmiskauppa ja siihen liittyvä muu hyväksikäyttö ovat vakava maailmanlaajuinen rikosmuoto, joka ennen muuta loukkaa universaaleja ihmisoikeuksia. Onko niin, että ihmiskaupasta ei kuitenkaan osata kesk...

22 Sep 201824min

Neljässä vuodessa ihan jäätävä muutos

Neljässä vuodessa ihan jäätävä muutos

The Ulkopolitistin syksy käynnistyy turvallisuuspoliittisella keskustelulla. Mistä Ranskan interventioaloitteessa on kyse, entä Suomen ja Ruotsin yhteistyössä? Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ...

8 Sep 201840min

Kevätkauden lopetus: The Ulkopolitist – koska se on kiva sanoa

Kevätkauden lopetus: The Ulkopolitist – koska se on kiva sanoa

Kauden päättävässä The Virallisessa podcast-jaksossa pureudutaan The Ulkopolitistin ytimeen. Studiossa vieraana The Ulkopolitist -verkkolehden päätoimittaja Anna Tervahartiala ja viestintäpäällikkö Ja...

16 Juni 201836min

Iran ja Lähi-idän ruutitynnyri

Iran ja Lähi-idän ruutitynnyri

The Ulkopolitist sukeltaa Iranin poliittiseen vaikutuspiiriin lähi-idässä ja pohtii maan ulkopoliittisia tavoitteita alueen konflikteissa. Studiossa vieraana CMI:n neuvonantaja Mikko Patokallio ja Hel...

9 Juni 201834min

Populärt inom Politik & nyheter

aftonbladet-krim
svenska-fall
p3-krim
rss-krimstad
fordomspodden
rss-expressen-dok
flashback-forever
rss-sanning-konsekvens
motiv
aftonbladet-daily
spar
rss-vad-fan-hande
blenda-2
rss-krimreportrarna
olyckan-inifran
rss-frandfors-horna
rss-flodet
grans
krimmagasinet
dagens-eko