Näin verkkokursseilla tehdään ja tuetaan businestä. Vieraana Jari Kaitera, TWID

Näin verkkokursseilla tehdään ja tuetaan businestä. Vieraana Jari Kaitera, TWID

Verkkokurssit ovat nousseet parrasvaloihin näissä poikkeusoloissa, mutta taustalla on jo pitkään maailmalla jatkunut kova nousu.

Verkkokurssi on yhä useammin digitaalinen tuote, jolla asiantuntija rahastaa kirjan sijaan osaamistaan. Suomessa kursseilla voi päästä jopa monen kymmenen tuhannen kuukausituloihin. Maailmalla niche-kurssilla voi sen sijaan tehdä miljoonia vuodessa, ja miksei tuo onnistuisi suomalaiseltakin lontooksi puhuttuna.

Verkkokurssin ei kuitenkaan tarvitse olla itse tuote, vaan se voi olla keskeisessä roolissa asiakashankinnassa tai asiakkaan menestykseen saattajana. Tällöin kurssi voi olla maksullinen tai ilmainen.

Yksi maailman nopeimmin kasvaneista softafirmoista hankkii asiakkaat pääosin verkkokurssin avulla. Kurssilla opitaan taidot ja itse softa on ikäänkuin kylkiäinen. Kun kurssi on nautittu ja taidot opittu, on softa jo tukevasti hyötykäytössä ja suhde sementoitu. Verkkokurssista saatavat tulot enemmän kuin kattavat asiakashankinnan kulut. Tälle softayritykselle asiakashankinta onkin poikkeuksellisesti itsessään kannattavaa ja kasvua rahoittavaa.

Podcast-episodissa Antti Pietilä saa vieraaksi verkkokurssispesialistin, verkkokurssialusta TWID:in perustajan Jari Kaiteran, ja keskustelussa syvennytään siihen miten verkkokursseilla tehdään ja tuetaan businestä.

Kuuntele tai katso episodi niin opit kuinka verkkokurssilla tehdään rahaa tai hankitaan asiakkaita.

Voit kuunnella episodin myös suosituimmissa podcast-sovelluksissa hakemalla “Loyalistic” tai linkillä https://anchor.fm/loyalistic

Episodin blogijutun löydät: https://blog.loyalistic.com/fi/nain-verkkokursseilla-tehdaan-ja-tuetaan-businesta-vieraana-jari-kaitera-twid

-----------------------------------------------------------------------------------------------

KESKUSTELIJAT

JARI KAITERA

https://www.linkedin.com/in/jari-kaitera-32428/

TWID Oy

https://www.twid.fi/

Antti Pietilä

https://www.linkedin.com/in/anttipietila

Loyalistic Oy

https://loyalistic.com/fi/

-----------------------------------------------------------------------------------------

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(175)

Smarp koulun penkiltä 10 M ARR:ään – nyt myyntiä AI:lla mullistamassa | Roope Heinilä, Optivian AI

Smarp koulun penkiltä 10 M ARR:ään – nyt myyntiä AI:lla mullistamassa | Roope Heinilä, Optivian AI

Roope Heinilä perusti Smarpin opiskelukaverien kanssa vuonna 2011 ilman koodaustaitoja ja ilman ulkopuolista rahoitusta. Kymmenen vuotta myöhemmin firma oli ylittänyt 10 miljoonan ARR:n, myynyt miljoo...

16 Heinä 1h 48min

Myyjästä konekuljetusten SaaS-yrittäjäksi | Antti Huhtala, Siirrot Pro

Myyjästä konekuljetusten SaaS-yrittäjäksi | Antti Huhtala, Siirrot Pro

Antti Huhtala lähti rakentamaan Siirrot Prota ilman ohjelmistotaustaa, ilman valmiita vastauksia ja ilman erityistä suunnitelmaa siitä, mihin se johtaisi. Taustalla oli autoasentajan ja B2B-myyjän ura...

26 Kesä 52min

Kuinka AI muuttaa softabusineksen ja onko koodarille enää työtä? Vieraana Juhana Harmanen, Gofore

Kuinka AI muuttaa softabusineksen ja onko koodarille enää työtä? Vieraana Juhana Harmanen, Gofore

Tekoäly ei muuta vain tapaa kirjoittaa koodia. Se muuttaa sitä, mitä ohjelmistot voivat tehdä, miten niitä hinnoitellaan, millaisia tiimejä tarvitaan ja mitä ylipäätään kannattaa rakentaa. Muutos ei t...

29 Touko 1h 23min

Paperista mobiiliin – Medanetsin matka 100+ sairaalaan Euroopassa | Juha-Matti Ranta

Paperista mobiiliin – Medanetsin matka 100+ sairaalaan Euroopassa | Juha-Matti Ranta

Terveydenhuolto on yksi suurimmista julkisen talouden kuluista, ja paine kasvaa joka vuosi. Silti uusien ratkaisujen käyttöönotto etenee hitaasti, hankintaprosessit ovat raskaita ja pilotit jäävät use...

15 Touko 1h 36min

Teamsiä korvaamassa | Mika Ahokas, Dream Broker

Teamsiä korvaamassa | Mika Ahokas, Dream Broker

Dream Broker on nyt yli kahden vuosikymmenen ikäinen videoviestintäyhtiö, joka on kasvanut pohjoismaisesta startupeista kahdeksan maan toimijaksi ja käynyt jo 10 miljoonan liikevaihdon toisella puolel...

5 Touko 1h 9min

Menestyvä markkinapaikka-alusta + ikuinen exit-kielto | ⁠Juho Makkonen⁠, ⁠Sharetribe

Menestyvä markkinapaikka-alusta + ikuinen exit-kielto | ⁠Juho Makkonen⁠, ⁠Sharetribe

Suomalainen ohjelmistoyritys, joka on tehnyt yrityksen myymisen itsestään mahdottomaksi. Kun VC-rahoituksen, exitin ja yksisarvisen maaliviivan sijaan tavoitellaan pitkäjänteistä työpaikkaa ja yhteisk...

24 Huhti 1h 20min

Paytrail-perustajan uusi yksisarvisaihio | Lennu Keinänen, Rise Group

Paytrail-perustajan uusi yksisarvisaihio | Lennu Keinänen, Rise Group

Paytrail-perustajan uusi yksisarvisaihio | Lennu Keinänen, Rise GroupSuomalainen pk-sektori pyörittää taloushallintoa kolmessa erillisessä maailmassa: pankkitili, taloushallintojärjestelmä ja kirjanpi...

13 Huhti 1h 18min

Takaisin yrittäjäksi kiinteistöalan softaa mullistamaan | Juha Raitanen, Sofitum

Takaisin yrittäjäksi kiinteistöalan softaa mullistamaan | Juha Raitanen, Sofitum

Takaisin yrittäjäksi kiinteistöalan softaa mullistamaan | Juha Raitanen, SofitumKiinteistöala on yhteiskunnan raskainta varallisuusmassaa – Suomessakin 73 prosenttia kansallisvarallisuudesta on sitout...

20 Maalis 1h 25min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
rss-karon-grilli
rss-inderes
rss-rahataito-podcast
rahapuhetta
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
oppimisen-psykologia
hyva-paha-johtaminen
rss-tarkeista-asioista-2
rss-40-ajatusta-aanesta
rss-sami-miettinen-neuvottelija
sijoituspodi
rss-ysin-muijat
rss-pinnan-alla-kiehuu
rss-yrittajan-mielenmatka
rss-kaupan-tila
rss-duunipodi