Nordhealtin tie kotisivupajasta Oslon pörssiin. Vieraana vuoden ohjelmistoyrittäjä Janne Huttunen

Nordhealtin tie kotisivupajasta Oslon pörssiin. Vieraana vuoden ohjelmistoyrittäjä Janne Huttunen

Jos saan veikata, et ole kuullutkaan Nordhealthista. Eivät ole useimmat suomalaiset SaaS-asiantuntijat, VC:t tai analyytikotkaan. Kuitenkin Nordhealth on yksi menestyksekkäimmistä suomalaista SaaS-yrityksistä yli 400 työntekijällä. Nordhealth on listattu Oslon pörssiin ja sai listautumisen yhteydessä 120 miljoonaa rahoitusta.

Kun tapasin perustajan Janne Huttusen joitakin vuosia sitten, oli firman nimi vielä Finnish Net Solutions. “Kysyin mitä puuhaatte?” Sain vastaukseksi “Eläinlääkäreille toiminnanohjausta”. Aika nicheä, ajattelin. Ja juuri siksi et olekaan firmasta kuullut, mutta eläinlääkärit ovat.

Tarina alkaa marraskuusta 2001 kun aikaisemmin freelance-yhteistyötä tehneet Janne Huttunen ja kolmekymmentä vuotta vanhempi Paavo Tuovinen päättävät perustaa firman ja tehdä kotisivuja asiakkaille. Samalla liikeidealla taisi tuolloin aloittaa satoja yrityksiä.

Matkan varrella tehtiin yhtä jos toista, asiakkaiden ongelmia ratkaisten. Tarjottiin vaikkapa Pohjois-Savossa nettiyhteyksiä Wifin yli. Eräässä projektissa piti sitten integroida verkkosivut eläinlääkärisoftaan, ja mentiin siis juttelemaan softan tekijän kanssa kuinka integraatio saataisiin tehtyä. Softan tekijällä alkoi eläkeikä lähestyä, ja kahvia juodessa tuli kysyttyä, haluaisiko tekijä ehkä myydä softan. Ja näin sattumalta löytyi tulevaisuuden fokus.

Softasta tehtiin webbiversio ja sitä lähdettiin kauppaamaan toistuvaislaskutuksen toivossa. SaaSista ei vielä osattu puhua. Vuosien työllä saatiin Suomi valloitettua ja kansainvälistyminen aloitettiin Virosta. Ei tainnut olla konsultteja neuvomassa.

Mutta pieni niche on juurikin tarinan juoni. Tiukka fokus helpottaa asiakashankintaa kun tiedetään missä halutaan olla esillä.

Virossa opittiin kansainvälistymistä ja sitä jatkettiin Ruotsiin, UK:hon, Italiaan, Espanjaan ja nyt jo menestyksekkäästi Yhdysvaltoihin, tulorahoituksen turvin. Nettisivubusineksistä luovuttiin vasta 2018.

Kun Paavo Tuovisella alkoi vuorostaan eläkeikä häämöttämään, sai Janne kiinnostavan puhelun, ja samalla löytyi uusi vetäjä ja pääomistaja. Paavo pääsi irtautumaan, ja Janne löysi uudeksi yhtiökumppaniksi Charles MacBainin.

Nyt oltiin jo hyvässä vauhdissa kansainvälistymisessä, ja uuden pääomistajan myötä vauhti vain kasvoi. Lähdettiin listautumaan ja hakemaan rahoitusta kasvua kiihdyttämään. Ja tulosta näyttää syntyvän.

Nyt tiedät lyhyen version, mutta varsinaiset tarinan opit ja menestyksen salaisuudet saat kuuntelemalla koko podcast-haastattelun YouTubessa tai suosituissa podcast-sovelluksissa.

Episodin blogijuttu: https://blog.loyalistic.com/fi/nordhealtin-tie-kotisivupajasta-oslon-porssiin-vieraana-janne-huttunen-vuoden-ohjelmistoyrittaja-2022

Seuraa

Janne Huttunen

https://www.linkedin.com/in/jannehuttunen/

Nordhealth

https://nordhealth.com/

Antti Pietilä

https://www.linkedin.com/in/anttipietila/

Loyalistic

https://loyalistic.com/fi/

Loyalistic auttaa asiansa tuntevia yrityksiä luomaan ostavan yleisön. Sisällöntuotantopalvelut | koulutus ja konsultointi | teknologia Episodi on nauhoitettu Loyalisticin studioilla. Tule nauhoittamaan omasi.

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(178)

Miten AI muuttaa rekrytointia ja työnhakua. Vieraana Rasmus Nybergh, Recright

Miten AI muuttaa rekrytointia ja työnhakua. Vieraana Rasmus Nybergh, Recright

Pieni, tuntematon yritys saa avoimesta paikasta 200 hakemusta. Samalla tekoäly on kaventanut hakemusten tasoerot niin, ettei rekrytoija enää erota jyviä akanoista. Etähaastattelussa vastassa voi olla ...

15 Syys 1h 26min

Softabusineksestä patenttibusinekseen. Vieraana Juha Holkkola, Fusion Layer

Softabusineksestä patenttibusinekseen. Vieraana Juha Holkkola, Fusion Layer

Yleensä ajatellaan, ettei softaa voi patentoida. Ei voikaan, mutta menetelmän voi.Tekijänoikeus suojaa vain toteutusta. AI koodaa samanlaisen hetkessä. Siksi patentoinnin merkitys on kasvamassa. Samal...

3 Syys 1h 9min

Kuinka 550 hengen kv-asiantuntijayritys johdetaan AI-aikaan. Vieraana Artti Aurasmaa, Staria

Kuinka 550 hengen kv-asiantuntijayritys johdetaan AI-aikaan. Vieraana Artti Aurasmaa, Staria

Staria on kasvattanut itsensä suomalaisesta tilitoimistosta Euroopan johtavaksi NetSuite-taloksi ja kansainvälisen taloushallinnon toimijaksi, joka palvelee asiakkaitaan jo 50 maassa. Mutta mitä tapah...

13 Elo 1h 26min

Smarp koulun penkiltä 10 M ARR:ään – nyt myyntiä AI:lla mullistamassa | Roope Heinilä, Optivian AI

Smarp koulun penkiltä 10 M ARR:ään – nyt myyntiä AI:lla mullistamassa | Roope Heinilä, Optivian AI

Roope Heinilä perusti Smarpin opiskelukaverien kanssa vuonna 2011 ilman koodaustaitoja ja ilman ulkopuolista rahoitusta. Kymmenen vuotta myöhemmin firma oli ylittänyt 10 miljoonan ARR:n, myynyt miljoo...

16 Heinä 1h 48min

Myyjästä konekuljetusten SaaS-yrittäjäksi | Antti Huhtala, Siirrot Pro

Myyjästä konekuljetusten SaaS-yrittäjäksi | Antti Huhtala, Siirrot Pro

Antti Huhtala lähti rakentamaan Siirrot Prota ilman ohjelmistotaustaa, ilman valmiita vastauksia ja ilman erityistä suunnitelmaa siitä, mihin se johtaisi. Taustalla oli autoasentajan ja B2B-myyjän ura...

26 Kesä 52min

Kuinka AI muuttaa softabusineksen ja onko koodarille enää työtä? Vieraana Juhana Harmanen, Gofore

Kuinka AI muuttaa softabusineksen ja onko koodarille enää työtä? Vieraana Juhana Harmanen, Gofore

Tekoäly ei muuta vain tapaa kirjoittaa koodia. Se muuttaa sitä, mitä ohjelmistot voivat tehdä, miten niitä hinnoitellaan, millaisia tiimejä tarvitaan ja mitä ylipäätään kannattaa rakentaa. Muutos ei t...

29 Touko 1h 23min

Paperista mobiiliin – Medanetsin matka 100+ sairaalaan Euroopassa | Juha-Matti Ranta

Paperista mobiiliin – Medanetsin matka 100+ sairaalaan Euroopassa | Juha-Matti Ranta

Terveydenhuolto on yksi suurimmista julkisen talouden kuluista, ja paine kasvaa joka vuosi. Silti uusien ratkaisujen käyttöönotto etenee hitaasti, hankintaprosessit ovat raskaita ja pilotit jäävät use...

15 Touko 1h 36min

Teamsiä korvaamassa | Mika Ahokas, Dream Broker

Teamsiä korvaamassa | Mika Ahokas, Dream Broker

Dream Broker on nyt yli kahden vuosikymmenen ikäinen videoviestintäyhtiö, joka on kasvanut pohjoismaisesta startupeista kahdeksan maan toimijaksi ja käynyt jo 10 miljoonan liikevaihdon toisella puolel...

5 Touko 1h 9min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
vallattomat
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
ostan-asuntoja-podcast
rss-paasipodi
rss-sami-miettinen-neuvottelija
oppimisen-psykologia
hyva-paha-johtaminen
inderespodi
rss-pinnan-alle
rss-vernerin-vartti
rss-startup-ministerio
rss-kaupan-tila
rss-hereilla
pomojen-suusta
lakicast
rss-siksi-viestinta