#36 - Myynti muutoksen keskellä
#MYYNTIPODI3 Huhti 2022

#36 - Myynti muutoksen keskellä

Myynti on jälleen megaluokan muutoksen keskellä. Ensin kaksi vuotta kansainvälistä pandemiaa veti monelta maton alta ja sitten hullu diktaattori naapurissa päätti hyökätä täysin tarpeettomasti Ukrainaan ja aloittaa sodan. Miten tässä tilanteessa tulisi asennoitua arkisiin asioihin kun maailma palaa?

Asiakkailla on edelleen tarpeensa ja organisaatiot elävät edelleen myynnistä, jolloin myyjiä tarvitaan taas näyttämään tietä ja esimerkkiä. Yksi myynnin keskeisimpiä taitoja onkin pitää pää kylmänä silloinkin, kun vastaan tulee todella isoja muutoksia. Ammattimyyjät keskittyvät omaan tekemiseen silloinkin kun olisi kaikki syyt heittää pyyhe kehään. Tosiasia kuitenkin on, että myynti on lajina sellainen, jossa ollaan jatkuvassa muutoksessa ja mukautuminen on elinehto, mikäli mielii olla pelissä mukana pitkässä juoksussa.

Tässä podcastissä Sani & Kert keskustelevat siis henkimaailman hommista, eli miten asennoitua ja pitää pää kylmänä silloinkin kun vastaan tulee megaluokan muutoksia ja todella ikäviäkin tilanteita. Agendalla mm.

  • Terapiahetki, tuleeko myynnistä enää mitään kun koko maailma palaa?
  • Jos markkina menee alta tai joku liiketoimintaympäristö muuttuu merkittävästi, mitä silloin kannattaa tehdä?
  • Mitä jos muutos on liian suuri ja myyjä ei pysty muuttamaan toimintaansa tarvittavalle tasolle? Mitä silloin kannattaa tehdä?
  • Asiakassuhteen kehittäminen rajun muutoksen hetkellä? Tulisko nyt jättää asiakkaat rauhaan vai olla aktiivinen?
  • Miten päästä takaisin hevosen selkään ja rytmiin kiinni kun tekeminen sakkaa ja mieli vaeltaa muualla?
  • Mistä myynnin menestys pohjimmiltaan on kiinni - joka erottaa ammattilaiset myös muutostilanteessa?

    Lämpimästi tervetuloa linjoille!


Jaksot(87)

#70 - Itsetuntemus myynnissä - tunnista kyvykkyytesi suhteessa tarvittavaan tehtävään

#70 - Itsetuntemus myynnissä - tunnista kyvykkyytesi suhteessa tarvittavaan tehtävään

Tässä #Myyntipodi n monologijaksossa myyntivalmentaja Sani Leino keskustelee itsetuntemuksen merkityksestä myynnissä. Valitettavan usein monen ammattilaisen pinnan alla kytevät myynnilliset vahvuudet...

18 Helmi 202441min

#69 Rakastan myyntiä / Vihaan myyntiä

#69 Rakastan myyntiä / Vihaan myyntiä

#Myyntipodi n kauden ensimmäisessä jaksossa myyntivalmentajat Sani Leino & Kert Kenner keskustelevat myynnin tunnemaailmasta. Miksi jotkut kokevat myynnin innostavana & inspiroivana ja toiset taas lan...

4 Helmi 20241h 2min

#68 Myyntibattle: Ihmisäly vs. Tekoäly

#68 Myyntibattle: Ihmisäly vs. Tekoäly

Vuoden 2023 viimeisessä jaksossa modernin myynnin valmentajat Sani Leino ja Kert Kenner reflektoivat kulunutta vuotta myynnin kehittämisen näkökulmasta ja alleviivaavat tulevia trendejä omien näkemyst...

24 Joulu 202347min

#67 Kontaktointi monikanavaisesti – kylmästä lämpimään

#67 Kontaktointi monikanavaisesti – kylmästä lämpimään

Tässä monologijaksossa myyntivalmentaja Kert Kenner käy läpi uusien asiakkaiden kontaktoinnin onnistumisen avaintekijöitä ja toimintamalleja. Ei turhaan sanota, että kylmäkontaktointi on myynnin haast...

10 Joulu 202355min

#66 Myynnin tärkein taito - S.M.I.L.E.

#66 Myynnin tärkein taito - S.M.I.L.E.

Tässä monologijaksossa myyntivalmentaja Sani Leino käy läpi yksinkertaisesti myynnin ja myyjän tärkeimmän taidon, eli priorisoinnin ja ajankäytön taitoa. Tuoreimmat tutkimukset osoittavat valitettavas...

26 Marras 202341min

#65 - Mitä ihmettä markkinoija tekee?! feat. Santtu Kottila

#65 - Mitä ihmettä markkinoija tekee?! feat. Santtu Kottila

Kuuluuko markkinoijan tehdä myyntiä? Entä myyjän markkinointia? Tämänkertaisessa #Myyntipodissa modernin myynnin valmentaja Kert Kenner saa vieraakseen Leadoo Marketing Technologies Oy:n Santtu Kotti...

13 Marras 20231h 2min

#64 - Kasvuhakkerointi feat. Mari Luukkainen

#64 - Kasvuhakkerointi feat. Mari Luukkainen

Kasvuhakkerointi - miten lätkämailakasvua aidosti luodaan? Tämänkertaisessa #Myyntipodi ssa modernin myynnin valmentaja Sani Leino sai vieraakseen Kasvuhakkeroinnin pioneerin, Mari Luukkaisen. Mari ...

29 Loka 20231h 37min

#63 - Väkevä myyntielämä feat. Joni Jaakkola

#63 - Väkevä myyntielämä feat. Joni Jaakkola

Tämänkertaisessa jaksossa myyntivalmentaja Kert Kenner saa vieraakseen hyvinvointialan moniottelijan Joni Jaakkolan. Joni tunnetaan erityisesti kirjastaan ja podcastistaan Väkevä elämä ja hän on eritt...

15 Loka 20231h 4min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
psykopodiaa-podcast
rss-rahamania
rss-seuraava-potilas
herrasmieshakkerit
ostan-asuntoja-podcast
rahapuhetta
rss-20-30-40-podcast
taloudellinen-mielenrauha
rss-myynnilla-on-asiaa-kert-kenner
pomojen-suusta
rss-lahtijat
rss-karon-grilli
rss-sisalto-kuntoon
rss-draivi
rss-sami-miettinen-neuvottelija
rss-vaikuttavan-opettajan-vierella
rss-inderes-femme