101: SuomiDH-elokuva. Lisäksi EWS U21 toiseksi ajanut Tarmo Ryynänen!

101: SuomiDH-elokuva. Lisäksi EWS U21 toiseksi ajanut Tarmo Ryynänen!

Millainen laji alamäkipyöräily oli Suomessa back in the days, eli ennen, kuin pyörätkään olivat 200 millimetriä päistään joustavia monstereita ja maailma oli vielä hyvin erilainen? Kuinka laji on Suomessa kehittynyt ja millaisia tarinoita lajin parista löytyy? Mikä tekee tästä marginaalilajista niin valtavan hienon? Muun muassa näiden kysymysten äärellä ollaan juuri julkaistavassa SuomiDH-leffassa, jonka ensi-ilta on tulevana viikonloppuna Lahdessa. Bob sai jaksoon vieraakseen elokuvan tehneen Joonas Vinnarin, joka on tehnyt valtavan työn jotta Suomen alamäkipyöräilyn tarina sen alkutaipaleilta nykypäivään saakka on saatu dokumentoitua yhteen teokseen. Mukana on myös Antti-Pekka Laiho, jolla on elokuvassa rooli apulaistuottajana, henkisenä tukena sekä tietenkin maailmanluokan kuskina ja monen ajajan esikuvana. Jaksoon mukaan saatiin myös Tarmo Ryynänen, joka ajoi menneenä viikonloppuna toiseksi Sveitsissä EWS Crans Montanan kisassa U21-sarjassa.


Jakson puheenaiheet:

0:03:41 EWS Crans Montana

0:08:33 Tarmo Ryynäsen haastattelu

0:20:03 Päivän aihe: SuomiDH - tarina ystävistä ja painovoimasta


SuomiDH Kino Iiriksessä https://kinoiiris.com/fi_FI/suomi-dh-tarina-ystavista-ja-painovoimasta

Joonas Vinnari Instagramissa @jvinnari

AP Laiho Instagramissa @aplaiho


Cyclin TopTip: Erkkari avuksi, jos grippien ja tangon välissä ärsyttävä klappi

----------------------------------------------------------------------------------

Kuraläppä Shop https://kuralappa.myspreadshop.fi/

Specialized–Kuraläppäliiga https://m.pinkbike.com/contest/fantasy/enduro/league/?leagueid=19263

Ota seurantaan meidän Instatili: https://www.instagram.com/kuralappa/

Liity Kuraläpän Strava-ryhmään: https://www.strava.com/clubs/764135

Kuraläpän YouTube: https://www.youtube.com/channel/UCjgH8zI2QaK35t2KKUq1Q4g

Voit lähettää meille palautetta sähköpostiin kuralappa@kuralappa.fi

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(330)

71: Uuden ajokauden odottelua - mitä sinä haluaisit toteuttaa tulevana kesänä pyörien parissa?

71: Uuden ajokauden odottelua - mitä sinä haluaisit toteuttaa tulevana kesänä pyörien parissa?

Päivä pitenee ja kevät kolkuttelee jo ihan kohta nurkan takana! Tai niin ainakin Jeren, Sallan ja Mikan ajatuksissa, sillä tässä jaksossa pureudutaan tulevan ajokesän haaveiluun ja käsillä on vallan k...

24 Helmi 20221h 20min

70: Rekkavarkauksia, merkityt pyöräilyreitit ja uusi Canyon Spectral 125

70: Rekkavarkauksia, merkityt pyöräilyreitit ja uusi Canyon Spectral 125

Tämänkertainen jakso julkaistaan hieman totutusta poikkeavaan aikaan, sillä Kuraläpällä on ilo ja kunnia olla kertomassa uudesta Canyon Spectral 125 mallistosta heti sen julkaisuhetkenä. Canyonin uusi...

17 Helmi 20221h 27min

69: SuomiDH:ta ja maailman downhillia, millaista hommaa Visa Linnala?

69: SuomiDH:ta ja maailman downhillia, millaista hommaa Visa Linnala?

Kuulolla kaikki hurjapäät ja hurjapääksi haluavat! Nyt teitä hemmotellaan, nimittäin jaksossa numero 69 puhutaan downhillista eli alamäkipyöräilystä! Sallan ja Jeren mukana studiossa on asiantuntijavi...

10 Helmi 20221h 25min

68: Fillarivalot testissä

68: Fillarivalot testissä

Kevät etenee ja päivät pitenee, mutta siitäkään huolimatta ei ole myöhäistä puhua fillarivaloista! Bob, Mika ja Jere kerääntyvät yhteen puhumaan fillarivaloista ja jakamaan kokemuksia testatuista valo...

3 Helmi 20221h 52min

67: Jousituksen perusteet

67: Jousituksen perusteet

Puhuttaisiinko hetki jousituksesta? No kyllä vain! Viimein saadaan tämä haluttu aihe tapetille ja sen tiimoilta Bob saa vieraakseen Jukka Mäennenän ja Henri Lukinmaan. Nämä herrat (Bobia lukuunottamat...

27 Tammi 20221h 57min

66: Maastopyöräilijän kehonhuolto - vieraana Tuuli Lehtimäki

66: Maastopyöräilijän kehonhuolto - vieraana Tuuli Lehtimäki

Nyt kuulolla, sillä tästä jaksosta saa hyödyllisiä vinkkejä varmasti ihan jokainen! Kuraläppästudiolle on saapunut vieraaksi Tuuli Lehtimäki, joka on muun muassa maastopyöräilijä, liikunta-alan ammat...

20 Tammi 20221h 38min

65: Alkuvuoden tiimiuutiset ja kovimmat huhut kuskien peliliikkeistä!

65: Alkuvuoden tiimiuutiset ja kovimmat huhut kuskien peliliikkeistä!

Vuoden vaihtuminen on maailman cupin tiimihuhujen kulta-aikaa! Tässä jaksossa paneudumme tämän hetken kutkuttavimpiin tiimivaihdosten huhuihin, juoruihin ja uutisiin. Kuka kuski on kertonut olevansa v...

13 Tammi 20221h 43min

64: Vuoden parhaat...!

64: Vuoden parhaat...!

Kuraläpän Bob ja Mika jätetään pitkästä aikaa kahden Kuraläppästudiolle ja mitä siitä seuraakaan? No siinähän saattaa seurata ainakin sellaista, että herrat kertoo uudenvuoden kunniaksi omat mielipite...

6 Tammi 20221h 14min

Suosittua kategoriassa Urheilu

hockey-night-podcast
eturivi
kimanttia
kaiken-takana
urheilun-varjoissa
runners-high-podcast
juoksumania
junnut-pelissa
rss-piippuhylly
rss-latkapodi
rss-kalju-corner
rss-ylilyonti
ohjissa
juosten-kahville
rss-setailyvaara-podcast
rss-paholaisen-asianajaja-mufc-podcast
rss-r5-athletics-and-health
rss-kiuas
rss-235-podcast
rss-kirvescast