#35. Kuinka päihitätte suurpankit, S-Pankin Riikka Laine-Tolonen?
Karon Grilli9 Loka 2024

#35. Kuinka päihitätte suurpankit, S-Pankin Riikka Laine-Tolonen?

S-Pankki on salakavalasti vahvistanut asemaansa yritysostoilla. Niistä viimeisin on parhaillaan loppusuoralla oleva liiketoimintakauppa, jolla S-Pankki ostaa Handelsbankenin Suomen henkilöasiakas- sekä varainhoito- ja sijoituspalveluliiketoiminnot. Kaupan myötä S-Pankki kasvaa asuntolainapankkina Suomen neloseksi Säästöpankkiryhmän ohi ja vahvistaa nelostilaansa talletusten määrässä. Ero markkinoita hallitseviin OP-ryhmään ja Nordeaan on selvä, mutta Danske Bankin kanssa aletaan olla jo suunnilleen samassa kokoluokassa. S-Pankki on tullut vihreän kortin kautta monelle kuin itsestään kakkospankiksi – asiakkaita on peräti 3,3 miljoonaa. Tavoitteena on hilata asemaa kakkossijalta ylöspäin. Laajassa asiakaskunnassa Riikka Laine-Tolonen näkee myös varainhoidon kasvumahdollisuudet. ”Meillä on tosi iso potentiaali yksityispankin ja instituutiosijoittajien ulkopuolella.” Handelsbankenin rahastoihin sijoittaneet jäävät liiketoimintakaupassa Handelsbankenin rahastojen osuudenomistajiksi. Ryhdytäänkö uusia asiakkaita käännyttämään S-Pankin rahastoihin? "Meidän skaala kasvaa niin merkittävästi. että se luo meille jo niin paljon etua, että hyödyt tulevat sitä kautta", Laine-Tolonen sanoo. Grillissä puhutaan myös muun muassa Handelsbankenin konttoriverkoston tulevaisuudesta ja Suomen talousnäkymistä.


Yhteistyössä: S-Pankki

Jaksot(100)

#20. Kuinka indeksi voitetaan, Juha Varis?

#20. Kuinka indeksi voitetaan, Juha Varis?

S-Pankki Fennon salkunhoitaja Juha Varis seuraa Helsingin pörssin ja First Northin yhtiöitä laajasti, vaikka rahastosalkun suurimmat omistukset ovat useiden miljardien arvoisia firmoja. ”Tälläkin het...

24 Huhti 20241h 5min

#19. Haalitko salkkuusi tupakantumppeja, Kyösti Kakkonen?

#19. Haalitko salkkuusi tupakantumppeja, Kyösti Kakkonen?

Kyösti Kakkosen julkinen pörssisalkku näyttää siltä, että siihen on koottu komea valikoima Helsingin pörssin surkimussarjaa. Monia yhtiöitä yhdistää se, että ne ovat tai ovat olleet pahoissa taloudell...

17 Huhti 20241h 7min

#18. Yritysoston aika, Koskisen Oyj:n Jukka Pahta?

#18. Yritysoston aika, Koskisen Oyj:n Jukka Pahta?

Koskisen Oyj tavoittelee tilivuodelta 2027 puolen miljardin euron liikevaihtoa. Viime vuonna liikevaihtoa kertyi 270 miljoonaa, joten firman pitäisi lähes kaksinkertaistaa kokonsa muutamassa vuodessa....

10 Huhti 20241h

#17. Miksi oppimateriaaleihin kannattaa sijoittaa, Sanoman Kaisa Uurasmaa?

#17. Miksi oppimateriaaleihin kannattaa sijoittaa, Sanoman Kaisa Uurasmaa?

Suomalaiset ovat Sanoman medialiiketoimintojen ympäröimiä: Sanoma tavoittaa joka viikko 97 prosenttia suomalaisista. Sanoman medioiden otteessa olevalta jää helposti huomaamatta se, että Sanoma-konse...

3 Huhti 20241h 16min

#16. Osinkoaristokraatiksi paperivoitoilla, Investors Housen Petri Roininen?

#16. Osinkoaristokraatiksi paperivoitoilla, Investors Housen Petri Roininen?

Toimitusjohtaja Petri Roininen on brändännyt Investors Housen yhtiöksi, joka tarjoaa omistajilleen nousevia osinkoja. "Jokainen pörssiyhtiö, sen osake, on itse asiassa sijoitustuote”, Roininen sanoo...

27 Maalis 20241h 5min

#15. Onko Amer Sports kiinalainen juttu, Anu Sirkiä?

#15. Onko Amer Sports kiinalainen juttu, Anu Sirkiä?

Neljän miljardin euron liikevaihdon viime vuonna tehnyt, kaksinumeroisesti kasvava kansainvälinen kuluttajatuoteyhtiö, jonka pääkonttori on Helsingissä. Osake listattuna New Yorkin pörssissä NYSE:ssä....

20 Maalis 20241h 12min

#14. Kuinka tekoäly vaikuttaa sijoittajaan, Timo Ritakallio?

#14. Kuinka tekoäly vaikuttaa sijoittajaan, Timo Ritakallio?

OP-ryhmä teki viime vuonna kahden miljardin liiketuloksen. Omistaja-asiakkaat on vapautettu monista maksuista, ja bonuksia maksetaan korotetusti. Silti rahaa jää paljon yli oman tarpeen. Kun Timo Rit...

13 Maalis 202449min

#13. Miksi Mandatum on rahasäkki, Petri Niemisvirta?

#13. Miksi Mandatum on rahasäkki, Petri Niemisvirta?

Korkojen nousu pitkän nollakorkokauden jälkeen on taatusti saanut suun hymyyn Mandatumin pääkonttorissa Helsingin Bulevardilla. Kun korkosijoituksista saa taas tuottoa, Mandatum on pystynyt siirtämää...

6 Maalis 202448min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
psykopodiaa-podcast
rss-rahamania
herrasmieshakkerit
rss-seuraava-potilas
ostan-asuntoja-podcast
rss-20-30-40-podcast
rahapuhetta
rss-lahtijat
rss-inderes-femme
rss-myynnilla-on-asiaa-kert-kenner
pomojen-suusta
rss-inderes
rss-draivi
rss-strategian-seurassa
rss-porssipuhetta
rss-startup-ministerio
rss-bisnesta-bebeja