Smartvattenin tarina – vedensäästöstä 20M kv-SaaS-yritykseksi. Vieraana Joe Hamari

Smartvattenin tarina – vedensäästöstä 20M kv-SaaS-yritykseksi. Vieraana Joe Hamari

Vesi on elintärkeä luonnonvara, mutta liiketoiminnassa sillä on pitkään ollut vain operatiivinen merkitys – kunnes Smartvatten näki tilanteen toisin. Tässä Menestystä Etsimässä -podcastin jaksossa keskustelemme Joe Hamarin, Smartvattenin co-founderin, entisen CRO:n ja nykyisen hallituksen jäsenen, kanssa siitä, kuinka Smartvatten kasvoi vedensäästöpalveluista kansainväliseksi SaaS-yritykseksi, jonka ratkaisut auttavat kiinteistösijoittajia hallitsemaan ESG-raportointia ja parantamaan sijoitustensa arvoa.


Smartvattenin matka: Vedensäästöstä ESG-vaikutukseen

Smartvattenin tarina alkoi vuonna 2013 energiakatselmuksista, kehittyi veden säästöpalveluiksi ja lopulta kasvoi vedenkulutuksen seurantaratkaisuksi. Alussa asiakaskunta koostui taloyhtiöistä, mutta kansainvälistyminen avasi täysin uuden näkökulman ja ICP siirtyi suuriin kiinteistösijoitusyhtiöihin.


Kansainvälistymisen opit

Smartvattenin kasvun kulmakivet:

ICP:n (Ideal Customer Profile) muuttuminen: Aluksi taloyhtiöihin keskittynyt yritys havaitsi, että paras asiakaskunta löytyi suurista, kansainvälisistä kiinteistöportfolioista.

Myynnin muutos: Sen sijaan, että myytiin säästöä kiinteistöjen vedenkulutuksessa, alettiin myydä myös muita asiakashyötyjä kuten: ESG-raportoinnin tuomaa sijoitusarvoa. Tämä muutti koko liiketoiminnan mittakaavan – keskikaupan koko kasvoi jopa 100-kertaiseksi.

Innovatiivinen markkinointi tueksi uusissa markkinoissa: Smartvatten ei lähtenyt perinteiseen vaikuttajamarkkinointiin, vaan esimerkiksi kutsui alan keskeiset toimijat viettämään vesipäivää yhteistyössä Suomen suurlähetystön kanssa. Tämä avasi ovia ja mahdollisti Smartvattenille vaikuttamisen alan päättäjiin.

ESG-raportointi – uusi myyntikulma

ESG (Environmental, Social, and Governance) -raportointi on noussut kriittiseksi tekijäksi suurille kiinteistösijoittajille. Smartvattenin palvelu mahdollisti reaaliaikaisen vedenkulutuksen seurannan eri maissa sijaitsevissa kiinteistöissä, mikä paransi sijoitusrahastojen ESG-rankkausta ja sitä kautta esimerkiksi alensi uusien lainojen korkoja. Näin Smartvatten siirtyi myymään sijoitusyhtiön arvon parantamista pelkän kulusäästön lisäksi.

Tulevaisuus ja kasvustrategia

Smartvatten jatkaa kasvuaan uusilla markkinoilla ja kehittää entistä laajempia palveluita. Podcast-jaksossa Joe Hamari kertoo, miten hän lähestyy kasvua.


💡 Kuuntele koko jakso ja opi, miten Smartvatten kasvoi vedensäästöpalvelusta kansainväliseksi ESG-vaikuttajaksi!


🔗 Katso tai kuuntele episodi Spotifyssa, YouTubessa tai Apple Podcastsissa hakemalla kanavaa “Menestystä Etsimässä”.


Episodin blogijuttu: https://blog.loyalistic.com/fi/smartvattenin-tarina--vedensaastosta-20m-kv-saas-yritykseksi-vieraana-joe-hamari


Seuraa:


Joe Hamari

https://www.linkedin.com/in/joehamari/


Smartvatten

https://www.smartvatten.com/


Antti Pietilä

https://www.linkedin.com/in/anttipietila/


Loyalistic (markkinoinnin automaatio B2B-yrityksille)

https://loyalistic.com/fi/


SaaS Finland (osa Software Finlandia)

https://www.saasfinland.com/


Loyalistic Studio (episodi on nauhoitettu Loyalisticin studiolla)

https://loyalistic.com/fi/studio/

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(178)

Miten AI muuttaa rekrytointia ja työnhakua. Vieraana Rasmus Nybergh, Recright

Miten AI muuttaa rekrytointia ja työnhakua. Vieraana Rasmus Nybergh, Recright

Pieni, tuntematon yritys saa avoimesta paikasta 200 hakemusta. Samalla tekoäly on kaventanut hakemusten tasoerot niin, ettei rekrytoija enää erota jyviä akanoista. Etähaastattelussa vastassa voi olla ...

15 Syys 1h 26min

Softabusineksestä patenttibusinekseen. Vieraana Juha Holkkola, Fusion Layer

Softabusineksestä patenttibusinekseen. Vieraana Juha Holkkola, Fusion Layer

Yleensä ajatellaan, ettei softaa voi patentoida. Ei voikaan, mutta menetelmän voi.Tekijänoikeus suojaa vain toteutusta. AI koodaa samanlaisen hetkessä. Siksi patentoinnin merkitys on kasvamassa. Samal...

3 Syys 1h 9min

Kuinka 550 hengen kv-asiantuntijayritys johdetaan AI-aikaan. Vieraana Artti Aurasmaa, Staria

Kuinka 550 hengen kv-asiantuntijayritys johdetaan AI-aikaan. Vieraana Artti Aurasmaa, Staria

Staria on kasvattanut itsensä suomalaisesta tilitoimistosta Euroopan johtavaksi NetSuite-taloksi ja kansainvälisen taloushallinnon toimijaksi, joka palvelee asiakkaitaan jo 50 maassa. Mutta mitä tapah...

13 Elo 1h 26min

Smarp koulun penkiltä 10 M ARR:ään – nyt myyntiä AI:lla mullistamassa | Roope Heinilä, Optivian AI

Smarp koulun penkiltä 10 M ARR:ään – nyt myyntiä AI:lla mullistamassa | Roope Heinilä, Optivian AI

Roope Heinilä perusti Smarpin opiskelukaverien kanssa vuonna 2011 ilman koodaustaitoja ja ilman ulkopuolista rahoitusta. Kymmenen vuotta myöhemmin firma oli ylittänyt 10 miljoonan ARR:n, myynyt miljoo...

16 Heinä 1h 48min

Myyjästä konekuljetusten SaaS-yrittäjäksi | Antti Huhtala, Siirrot Pro

Myyjästä konekuljetusten SaaS-yrittäjäksi | Antti Huhtala, Siirrot Pro

Antti Huhtala lähti rakentamaan Siirrot Prota ilman ohjelmistotaustaa, ilman valmiita vastauksia ja ilman erityistä suunnitelmaa siitä, mihin se johtaisi. Taustalla oli autoasentajan ja B2B-myyjän ura...

26 Kesä 52min

Kuinka AI muuttaa softabusineksen ja onko koodarille enää työtä? Vieraana Juhana Harmanen, Gofore

Kuinka AI muuttaa softabusineksen ja onko koodarille enää työtä? Vieraana Juhana Harmanen, Gofore

Tekoäly ei muuta vain tapaa kirjoittaa koodia. Se muuttaa sitä, mitä ohjelmistot voivat tehdä, miten niitä hinnoitellaan, millaisia tiimejä tarvitaan ja mitä ylipäätään kannattaa rakentaa. Muutos ei t...

29 Touko 1h 23min

Paperista mobiiliin – Medanetsin matka 100+ sairaalaan Euroopassa | Juha-Matti Ranta

Paperista mobiiliin – Medanetsin matka 100+ sairaalaan Euroopassa | Juha-Matti Ranta

Terveydenhuolto on yksi suurimmista julkisen talouden kuluista, ja paine kasvaa joka vuosi. Silti uusien ratkaisujen käyttöönotto etenee hitaasti, hankintaprosessit ovat raskaita ja pilotit jäävät use...

15 Touko 1h 36min

Teamsiä korvaamassa | Mika Ahokas, Dream Broker

Teamsiä korvaamassa | Mika Ahokas, Dream Broker

Dream Broker on nyt yli kahden vuosikymmenen ikäinen videoviestintäyhtiö, joka on kasvanut pohjoismaisesta startupeista kahdeksan maan toimijaksi ja käynyt jo 10 miljoonan liikevaihdon toisella puolel...

5 Touko 1h 9min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
vallattomat
rss-rahapodi
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
ostan-asuntoja-podcast
rss-paasipodi
oppimisen-psykologia
rss-karon-grilli
rss-inderes
rss-rahamania
rss-sami-miettinen-neuvottelija
rss-startup-ministerio
lakicast
rss-pinnan-alle
rss-siksi-viestinta
pomojen-suusta
rss-seuraava-potilas
rahapuhetta