MR Sunnuntaibrunssi #15 Sanna Ylimäinen - Kuubin perustajalla on aika puolellaan
MarkkinointiRadio12 Joulu 2024

MR Sunnuntaibrunssi #15 Sanna Ylimäinen - Kuubin perustajalla on aika puolellaan

Sanna on ollut yrittäjänä yli 20 vuotta, vaikka se ei alunperin ollut vaihtoehto ollenkaan. Aikataulut, vahva näkemys ja projektinhallinta ovat tuotantojen tekemisessä avainasemassa ja Sannalla ne on vahvasti hyppysissään. Kaikki muu onkin uran ja yrittämisen aikana ehtinyt muuttua jo moneen kertaan. Sanna on aina tehnyt työtä valtavan aikapaineen alla, mutta mikä pitää edelleen alalla ja vaativassa asemassa? Ja miten ihmeessä pohjoisessa kasvaneesta naisesta tuli jo parikymppisenä silloisen helsinkiläisen tuotantotoimiston osakas? Mm. näistä asioista jutellaan tässä jaksossa, kuten myös tiukasta kurista, innovoinnista, teknologisista kyvykkyyksistä ja oikeiden ihmisten kohdalle osumisen tärkeydestä. MarkkinointiRadion Sunnuntaibrunssi-podcast on MarkkinointiRadion ohjelma, jossa tutustutaan alalla toimiviin ihmisiin sekä heidän tarinoihinsa markkinoinnin parissa. MarkkinointiRadion Sunnuntaibrunssia juontaa MarkkinointiKollektiivin yhteisön jäsen Annika Räihä.

Jaksot(196)

Mikä on tärkeää? - #40 - Unileveriltä iso painopisteen muutos - Markkinointipalveluiden hinnoittelumallit - Vertikaalivideoiden merkitys

Mikä on tärkeää? - #40 - Unileveriltä iso painopisteen muutos - Markkinointipalveluiden hinnoittelumallit - Vertikaalivideoiden merkitys

Tässä Mikä on tärkeää? -podcastin jaksossa keskustellaan Unileverin "social & influencer first" markkinointistrategisesta muutoksesta (1:03), markkinointipalveluiden hinnoittelumalleista (13:19) sekä ...

9 Huhti 202540min

Mikä on tärkeää? - #39 - Yrityksen vai brändin arvot - Rahapelimarkkinan vapautumisen ja markkinointialan etiikka - Vuoden 2024 paras slogan valittu

Mikä on tärkeää? - #39 - Yrityksen vai brändin arvot - Rahapelimarkkinan vapautumisen ja markkinointialan etiikka - Vuoden 2024 paras slogan valittu

Tässä Mikä on tärkeää? -podcastin jaksossa keskustellaan yritysten arvoista ja niiden merkityksestä liiketoimintaan ja markkinointiin (ajasta 1:10 alkaen), rahapelimarkkinan avautumisen vaikutuksesta ...

2 Huhti 202540min

Mikä on tärkeää? - #38 - Markkinoinnin tila -tutkimus halki, poikki ja pinoon

Mikä on tärkeää? - #38 - Markkinoinnin tila -tutkimus halki, poikki ja pinoon

Tässä Mikä on tärkeää? -podcastin jaksossa keskustellaan vain ja ainoastaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun markkinoinnin laitoksen tuoreesta "Markkinoinnin tila" -tutkimuksesta. Jokainen panelist...

27 Maalis 202535min

Mikä on tärkeää? - #37 - Vaikuttajamarkkinoinnin sääntely - Bara bada bastu & ajankohtaisuuksiin tarttuminen markkinoinnissa - Pikamuoti- vs. ultrapikamuotibrändit

Mikä on tärkeää? - #37 - Vaikuttajamarkkinoinnin sääntely - Bara bada bastu & ajankohtaisuuksiin tarttuminen markkinoinnissa - Pikamuoti- vs. ultrapikamuotibrändit

Tässä Mikä on tärkeää? -podcastin jaksossa keskustellaan vaikuttajamarkkinoinnin sääntelystä (ajasta 1:56 alkaen), ajankohtaisiin ilmiöihin tarttumisesta Bara bada bastun kautta (12:16) sekä ultra- ja...

19 Maalis 202535min

Mikä on tärkeää? - #36 - Mielikuvaltaan vastuulliset brändit - Yritysaktivismi - Livestream ostaminen

Mikä on tärkeää? - #36 - Mielikuvaltaan vastuulliset brändit - Yritysaktivismi - Livestream ostaminen

Tässä Mikä on tärkeää? -podcastin jaksossa keskustellaan Sustainable Brand Index -tutkimuksesta, joka on listannut suomalaisten mielikuvien perusteella vastuullisimmat brändit (ajasta 1:20 alkaen), yr...

14 Maalis 202532min

Mikä on tärkeää? - #35 - Konversio-optimointia vai manipulointia - Inhouse markkinointi ja/tai kumppaneiden käyttäminen - Mistä kesätöitä markkinointiurasta haaveileville

Mikä on tärkeää? - #35 - Konversio-optimointia vai manipulointia - Inhouse markkinointi ja/tai kumppaneiden käyttäminen - Mistä kesätöitä markkinointiurasta haaveileville

Tässä Mikä on tärkeää? -podcastin jaksossa keskustellaan verkkokauppojen manipuloivasta tavasta konversio-optimoida ja missä raja menee (ajasta 1:25 alkaen), Jula tekee jatkossa markkinointinsa inhous...

5 Maalis 202540min

Mikä on tärkeää? - #34 - Brändien yhteistyöt - Tabujen hyödyntäminen markkinoinnissa - LinkedIn-somekanavana: hyvä vai paha?

Mikä on tärkeää? - #34 - Brändien yhteistyöt - Tabujen hyödyntäminen markkinoinnissa - LinkedIn-somekanavana: hyvä vai paha?

Tässä Mikä on tärkeää? -podcastin jaksossa keskustellaan Niken ja SKIMS:n brändiyhteistyöstä (ajasta 1:23 alkaen), tabujen hyödyntämisestä markkinoinnista Vuokkosten casen kautta (12:37) sekä LinkedIn...

26 Helmi 202541min

Mikä on tärkeää? - #33 - Uupumukset ja huijarisyndrooma alalla - Ansaittu media osana markkinointia - Talouden kasvusignaalit

Mikä on tärkeää? - #33 - Uupumukset ja huijarisyndrooma alalla - Ansaittu media osana markkinointia - Talouden kasvusignaalit

Tässä Mikä on tärkeää? -podcastin jaksossa keskustellaan tuoreesta markkinoijien jaksamista selvittäneestä Marketing Weekin tutkimuksesta (ajasta 1:15 alkaen), ansaitun median roolista osana markkinoi...

12 Helmi 202538min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
psykopodiaa-podcast
rss-rahamania
herrasmieshakkerit
rss-seuraava-potilas
ostan-asuntoja-podcast
rss-20-30-40-podcast
rahapuhetta
rss-lahtijat
rss-inderes-femme
rss-myynnilla-on-asiaa-kert-kenner
pomojen-suusta
rss-inderes
rss-draivi
rss-strategian-seurassa
rss-porssipuhetta
rss-startup-ministerio
rss-bisnesta-bebeja