Mitä tulisi huomioida toiselle paikkakunnalle sijoitettaessa? Tiistaiaudio #178

Mitä tulisi huomioida toiselle paikkakunnalle sijoitettaessa? Tiistaiaudio #178

Mun asuntosalkuissa löytyy asuntoja muun muassa Helsingistä, Tampereelta, Nokialta, Huittisista ja Raumalta eli käytännön kokemusta löytyy useammalta kielialueelta. Helsingissä olen syntynyt ja aikuisena asunut, Tampereella varttunut ja opiskellut, Nokian ja Huittisten ohi ajanut satoja kertoja viettämään aikaa Kokemäellä isovanhempien luona, joista toinen sukuhaara on Rauman Lapista, jonka ansiosta olen gielt oppinu ymmärtämään, vaikken puhua osaa.

Yritän ensin pohtia, miksi ihmeessä joku sijoittaisi asuinpaikkakuntansa ulkopuolelle?

Sitten listaan 4 kohtaa, jotka tulisi huomioida, kun lähtee toiselle, kenties vieraalle paikkakunnalle kilpailemaan vuokralaisista paikallisten toimijoiden kanssa.

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi

Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Twitterissätai Facebookissa.

Tutustu ja pistä talteen kattava paketti Asuntosalkunrakentaja.fi Blogista: Vuokratulojen verotus vuonna 2021

Pekka "Asuntosalkunrakentaja" Väänänen osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #24

Webbinaario

Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan kirjoittaneet Harri Huru ja Marko Kaarto järjestävät yhteistyössä Suomen Vuokranantajien kanssa kaikille avoimen webinaarin keskiviikkona 25.8. klo 18-19, jossa he käsittelevät kirjan aiheita sekä vastaavat katselijoiden kysymyksiin. Mukaan pääsee rekisteröitymällä, vaikka ei olisi vielä ymmärtänyt liittyä jäseneksi. Kirjakaan ei tarvitse olla ostettuna, koska sen saa sekä jäsenetuhintaan että jäseneduttomaan hintaan myös webinaarin jälkeen.

Tästä linkistä kliksauttamalla ja taikasanan eli Tampereen Yliopiston Rakentamistalouden kerhon nimen TRATTA syöttämällä, kirjan hinnasta lähtee 30 % pois 8.8.2021 asti.

Tiistaiaudion kuuntelumestat:

Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä

Ostan Asuntoja Podcastin voi tilata tästä

Jos olet Audible -käyttäjä, sieltäkin löytyy

Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista:

Mansen Maalarit Rasmus ja Veeti Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #161

Matkani kohti taloudellista vapautta by Kati "Taloushaukka" Valjus – Tiistaiaudio #177

Asuntosijoittamisella vaurastumisen ajatusmaailma – 4 huomiota – Blogi #266

Asuntosijoitustoimintaani eniten vaikuttaneet KAIKKI kirjat – Blogi #261

Tilaa uunituore Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirja

Lue Lavitaebella -blogista kirjan arvostelu

Lue Asuntoasiaa.fi Suvi Schwabin arvio kirjasta

Jaksot(566)

13. Asuntosijoittava lasten ja aikuisten talouskasvattaja Nina Nordlund osa 2

13. Asuntosijoittava lasten ja aikuisten talouskasvattaja Nina Nordlund osa 2

Tällä viikolla jatketaan sitä, mihin Nina Nordlundin kanssa viime viikolla jäätiin. Tänään käydään läpi mm. seuraavia asioita: Ninan tulevaisuuden asuntosijoitustavoitteita ja sijoituskriteerejä ko...

20 Syys 201835min

12. Asuntosijoittava lasten ja aikuisten talouskasvattaja Nina Nordlund osa 1

12. Asuntosijoittava lasten ja aikuisten talouskasvattaja Nina Nordlund osa 1

Tämän kertainen aivan ihana vieras Nina Nordlund kertoo oman tarinansa, miten hän pääsi vääristä lainarahaan liittyvistä kansanviisauksista asuntosijoittamisella vaurastumisen polulle. Oman lapseni ka...

13 Syys 201836min

11. OVV:stä ORM:ään Olli Turunen osa 2

11. OVV:stä ORM:ään Olli Turunen osa 2

Olli Turunen ei paljon esittelyjä kaipaa. 10 000 asuntosijoittajaa on jo hankkinut Turusen ja Joonas Oravan "Osta, vuokraa, vaurastu" -kirjan asuntosijoitustoimintansa tueksi. Nyt jatketaan juttua mm....

6 Syys 201842min

10. OVV:stä ORM:ään - Olli Turunen osa 1

10. OVV:stä ORM:ään - Olli Turunen osa 1

Olli Turunen ei paljon esittelyjä kaipaa. 10 000 asuntosijoittajaa on jo hankkinut Turusen ja Joonas Oravan "Osta, vuokraa, vaurastu (OVV)" -kirjan asuntosijoitustoimintansa tueksi. Mutta mikä on ORM?...

30 Elo 201839min

9. Merkityksellisiä tekoja asuntoja vuokraamalla - Heikki Pajunen osa 2

9. Merkityksellisiä tekoja asuntoja vuokraamalla - Heikki Pajunen osa 2

Heikki Pajunen on intohimoinen valmentaja, joka myös sijoittaa asuntoihin. Podcastin toisessa osassa jatkamme keskustelua tärkeästä asiasta eli vuokralaisen asiakkaana näkemisestä ja miten asiakasta v...

23 Elo 20181h 1min

8. Merkityksellisiä tekoja asuntoja vuokraamalla - Heikki Pajunen osa 1

8. Merkityksellisiä tekoja asuntoja vuokraamalla - Heikki Pajunen osa 1

Heikki Pajunen on intohimoinen valmentaja, joka myös sijoittaa asuntoihin. Podcastin alussa käymme keskustelua mm. päätöksentekokyvyn tärkeydestä, päämääristä ja tavoitteista. Sen jälkeen käydään Heik...

16 Elo 201842min

7. Pitääkö kassavirran olla positiivinen vai onko sillä edes väliä? - Antti Palkén Osa 2

7. Pitääkö kassavirran olla positiivinen vai onko sillä edes väliä? - Antti Palkén Osa 2

Antti Palkén sijoittaa yhdessä vaimonsa kanssa hyvien alueiden hyväkuntoisiin asuntoihin ja kutsuu tätä "laiskan pariskunnan strategiaksi". Tästä seurasi mielenkiintoinen keskustelu, jossa sijoitusten...

9 Elo 201841min

6. Mieti aina sijoitusasunnon exit, vaikket koskaan myisikään - Antti Palkén osa 1

6. Mieti aina sijoitusasunnon exit, vaikket koskaan myisikään - Antti Palkén osa 1

Antti Palkén sijoittaa yhdessä vaimonsa kanssa hyvien alueiden hyväkuntoisiin asuntoihin ja kutsuu tätä "laiskan pariskunnan strategiaksi". Tästä seurasi mielenkiintoinen keskustelu, jossa sijoitusten...

2 Elo 201841min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
psykopodiaa-podcast
rss-rahamania
herrasmieshakkerit
rss-seuraava-potilas
ostan-asuntoja-podcast
rss-20-30-40-podcast
rahapuhetta
rss-lahtijat
rss-inderes-femme
rss-myynnilla-on-asiaa-kert-kenner
pomojen-suusta
rss-inderes
rss-draivi
rss-strategian-seurassa
rss-porssipuhetta
rss-startup-ministerio
rss-bisnesta-bebeja