174. Pomminpurkajasta lumipalloilijaksi Joonas Mantere

174. Pomminpurkajasta lumipalloilijaksi Joonas Mantere

Joonas Mantereen tarina asuntosijoittamisen unelman syntymisestä ensimmäisen sijoitusasunnon hankintaan on pitkä mutta hidas. Sitten alkoi tapahtumaan.

Lyhyessä ajassa tuli parikin purettavaa pommia, happamoitunutta kohdetta, edunvalvojaa ja maistraattia, jälleenrahoitusta sekä uutta rahoitusta suoraan markkina-arvon perusteella. Joonasta on onni potkaissut monte kertaa lyhyen ajan sisällä. Vai olisiko kyseessä pohjanmaalainen yrittäjähenki, joka on tehnyt taikoja?

Tulossa on "Asuntosijoittajan ABC" -webinaarisarja Rahamedian Niina "Asuntosalkku kasvussa" Huhtalan kanssa. Marraskuun neljänä sunnuntaina on luvassa 2 tunnin webinaarisessiot eli yhteensä 8 tuntia asuntosijoittamisesta ja vuokraustoiminnasta Niinan kanssa, jotka myös tallennetaan. Näihin neljään webinaariin osallistuminen maksaa yhteensä 79 vuokratuloista verovähennyskelpoista euroa ja ne tallennetaan, jolloin opiskelun voi suorittaa myös itselle paremmin sopivana ajankohtana ja kerrata sisältöä useampaan otteeseen. Käy tutustumassa webinaarien ohjelmaan.

Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -ekirja löytyy nyt ainakin Suomalaisen verkkokaupasta, Adlibriksestä ja booky.fi:stä. Kovakantiseen voi tutustua Asuntosijoituskirja.fi -sivustolla.

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa vuodelle 2021 päivittyneet nettisivut, uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta sijoitusasunnot.com.

Näin ostat sijoitusasunnon Sijoitusasunnot.com:lta

Anttoni & Waltteri, Kerkkonen & Hiljanen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #106

Tosi laadukas opas: Sijoitusasunnon valokuvaus ja kuvien editointi nykyaikaisella kännykällä

Pistä muuten Sijoitusasunnot.com YouTube -kanava tilaukseen

UUTTA: Ilmainen verkkokurssi - Asuntosijoittajaksi 10 päivässä

Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:

Kiinnostaako sinua uudisasunnot Suomen kasvukeskuksissa?

Peabin asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla ja ne suunnitellaan toimiviksi kestämään aikaa. Vakavaraiselta ja luotettavalta yhtiöltä hankittu uusi asunto on huoleton ja helposti vuokrattavissa.

Saat tiedot uusista kohteista sähköpostiisi ennen julkista ennakkomarkkinointia liittymällä avainasiakkaaksi osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.

Tutustu asuntoihin ja lue lisää peabkoti.fi - Seuraa meitä myös Instagramissa @peabkoti

Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja

Vuokraovi on suosituin vuokra-asuntojen markkinapaikka, jossa hyvää vuokrakotia etsivät vuokralaiset ja niitä tarjoavat vuokranantajat onnistuvat löytämään toisensa helposti. Vuokraovi.com.

Flatco on johtava vuokranantajan elämää helpottava palvelu.

Flatco sähköistää vuokraustoiminnan paikkkariippumattomaksi asuntohakemuksesta vuokravalvontaan asti.

Etsitkö löytöjä asuntoflippaukseen? Haetko tuottavia kohteita osta ja pidä salkkuusi? Meitä asuntosijoittajia kiinnostava kauppapaikka on Huutokaupat.com.

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Onko sinulla ollut pitkään asunto myymättä? Tai onko asuntoa vaikea saada vuokralle kovan kilpailun takia?

Rentel tarjoaa virtuaalisisustuspalvelua, jonka avulla saat asunnon erottumaan muista kohteista. Rentel sisustaa asuntosi kuvat tyylikkääksi moderneilla huonekaluilla jolloin potentiaalinen ostaja tai vuokralainen pystyy helposti hahmottamaan mittasuhteet ja näkemään asunnon kotinaan.

Alla esimerkki Rentelin virtuaalisisustamasta 70-luvun kerrostaloyksiöstä. Jos olisit itse etsimässä asuntoa kumpi herättäisi mielenkiintosi?

Virtuaalisisustus nopeuttaa tutkitusti* myyntiä ja vuokraamista, erottaa kohteen muista asunnoista ja auttaa parhaassa tapauksessa saamaan korkeamman hinnan tai vuokran.

Käy katsomassa esimerkkejä sisustuksista ja tilaa virtuaalisisustus osoitteesta rentel.fi/virtuaalisisustus.

Jaksot(566)

190. Antti Rintasen Kotimatka Osa 2

190. Antti Rintasen Kotimatka Osa 2

Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjaan alennuskoodi "KOTIMATKA", jolla saa 30 %:n alennuksen kirjan kovakantisesta versiosta kirjan nettisivuilta. Ekirja löytyy nyt ainakin Suomalaisen verkkokau...

11 Helmi 202252min

Asuntosijoittajan kiitollisuusharjoittelun perusteet - Tiistaiaudio #205

Asuntosijoittajan kiitollisuusharjoittelun perusteet - Tiistaiaudio #205

Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -ekirja löytyy nyt ainakin Suomalaisen verkkokaupasta, Adlibriksestä ja booky.fi:stä ja kovakantinen kirjan nettisivuilta. Ostan Asuntoja Podcastin viimeisen osion...

8 Helmi 20228min

189. Antti Rintasen Kotimatka Osa 1

189. Antti Rintasen Kotimatka Osa 1

Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -ekirja löytyy nyt ainakin Suomalaisen verkkokaupasta, Adlibriksestä ja booky.fi:stä ja kovakantinen kirjan nettisivuilta. Olen kertonut jokaiselle Ostan Asuntoja ...

4 Helmi 20221h 40min

Miten aloittelijakin voi luoda epäreilua kilpailuetua asuntosijoittamisessa? - Tiistaiaudio #204

Miten aloittelijakin voi luoda epäreilua kilpailuetua asuntosijoittamisessa? - Tiistaiaudio #204

Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -ekirja löytyy nyt ainakin Suomalaisen verkkokaupasta, Adlibriksestä ja booky.fi:stä ja kovakantinen kirjan nettisivuilta. Kun analyysit on tehty ja oma mikromarkk...

1 Helmi 202210min

188. Asuntoja ja fotbollia - Heikki Pajunen is back Osa 2

188. Asuntoja ja fotbollia - Heikki Pajunen is back Osa 2

Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -ekirja löytyy nyt ainakin Suomalaisen verkkokaupasta, Adlibriksestä ja booky.fi:stä ja kovakantinen kirjan nettisivuilta. Heikki Pajunen oli ensi kertaa Ostan Asu...

28 Tammi 202253min

Kassavirta ei ole tärkeä asuntosijoittajalle - vai onko? - Tiistaiaudio #203

Kassavirta ei ole tärkeä asuntosijoittajalle - vai onko? - Tiistaiaudio #203

Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -ekirja löytyy nyt ainakin Suomalaisen verkkokaupasta, Adlibriksestä ja booky.fi:stä ja kovakantinen kirjan nettisivuilta. Kassavirran tärkeys, isossa kuvassa ihan...

25 Tammi 202218min

187. Asuntoja ja fotbollia - Heikki Pajunen is back Osa 1

187. Asuntoja ja fotbollia - Heikki Pajunen is back Osa 1

Heikki Pajunen oli ensi kertaa Ostan Asuntoja Podcastin vieraana jaksoissa 8 ja 9 Merkityksellisiä tekoja asuntoja vuokraamalla Heikki Pajunen osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #8. Parhaimman hyödyn saat...

21 Tammi 202249min

Miljoonan asuntosalkku, miltä se tuntuu? - Kati Valjus - Tiistaiaudio #202

Miljoonan asuntosalkku, miltä se tuntuu? - Kati Valjus - Tiistaiaudio #202

Kati Valjus, Instassa Taloushaukka, kirjoittaa hyvää blogia Rahamedia.fi -sivustolle. Katin luvalla sain taas lukea hänen kirjoituksensa Ostan Asuntoja Tiistaiaudiolla #202. Tuttuun tapaan lukemisen j...

18 Tammi 202212min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
psykopodiaa-podcast
rss-rahamania
herrasmieshakkerit
ostan-asuntoja-podcast
rss-seuraava-potilas
rahapuhetta
rss-20-30-40-podcast
taloudellinen-mielenrauha
pomojen-suusta
rss-lahtijat
rss-karon-grilli
rss-inderes-femme
rss-myynnilla-on-asiaa-kert-kenner
rss-draivi
rss-startup-ministerio
rss-bisnesta-bebeja
rss-vaikuttavan-opettajan-vierella