#78. Rämpytittekö ostonappia, Relaisin Arni Ekholm?
Karon Grilli12 Marras 2025

#78. Rämpytittekö ostonappia, Relaisin Arni Ekholm?

Relais on erikoistunut yhdistelemään hyötyajoneuvojen jälkimarkkinoilla toimivia yhtiöitä. Se asetti maaliskuussa 2023 tavoitteekseen 50 miljoonan euron pro forma -EBITA:n vuoden 2025 loppuun mennessä. Kuluvan vuoden aikana tehtyjen suurten yrityskauppojen ansiosta tavoite tuntuu saavutettavan.


Yrityskaupat voivat muuttaa yhtiön luonnetta melkoisestikin. Relaisin tapauksessa yhtiö on muutamassa vuodessa rakentanut sisäänsä Pohjoismaiden johtavan merkkiriippumattoman hyötyajoneuvojen korjaamoketjun. Muutos alkoi, kun Relais osti Raskoneen vuoden 2021 alussa.


”Kuulimme vähän mutkan takaa, että Raskone tuli myyntiin. Hei, tässähän on ideaa! Ruvetaan tekemään tätä samaa muuallakin Pohjoismaissa. Kukaan muu ei ole tehnyt sitä”, Relaisin toimitusjohtaja Arni Ekholm kertoo Karon Grillissä.


Raskone-kaupan jälkeen Relais osti korjaamoita Ruotsista, ja tämän vuoden alussa se teki ison yrityskaupan ostaessaan ”Norjan VR:ltä” Vyltä hyötyajoneuvokorjaamoketjun, yhteensä 24 korjaamoa. Kolmen naapurimaan korjaamokattavuutta pystyy täydentämään ostamalla vaikka vain yksittäisiäkin toimipisteitä. Uuteen maahan ei kuitenkaan voi lähteä rakentamaan ketjua yksittäisiä korjaamoja ostamalla – saati että ryhtyisi perustamaan niitä itse. Pohjaksi olisi saatava riittävän iso ketju.


Miksi Relais laajeni yritysostolla jopa pohjoiseen Keski-Eurooppaan, vaikka ilmiselvästi paletista puuttuu Tanskan korjaamoketju?


”Ei ole vielä saatu sopivaa hintaa sopivasta tavarasta, enkä halua maksaa liikaa vain sen takia, että on jokin palanen, joka puuttuu. Me pärjäämme ihan mainiosti näillä kolmellakin Pohjoismaalla”, Arni Ekholm sanoo.Grillillä Arni Ekholm kertoo myös, miksi yhtiö päätyi laskemaan liikkeelle 50 miljoonan euron hybridilainan ja millainen on yhtiön uusi suuri omistaja, portugalilainen vaihtoehtoisiin sijoituksiin erikoistunut Oxy Capital.Arni Ekholm vieraili Grillillä myös joulukuussa 2024:https://open.spotify.com/episode/5FSCsng7nLMTBfkA7mjvOU?si=2twUYhx0Qom7abtM8hS_LQYhteistyössä: Relais

Jaksot(100)

#20. Kuinka indeksi voitetaan, Juha Varis?

#20. Kuinka indeksi voitetaan, Juha Varis?

S-Pankki Fennon salkunhoitaja Juha Varis seuraa Helsingin pörssin ja First Northin yhtiöitä laajasti, vaikka rahastosalkun suurimmat omistukset ovat useiden miljardien arvoisia firmoja. ”Tälläkin het...

24 Huhti 20241h 5min

#19. Haalitko salkkuusi tupakantumppeja, Kyösti Kakkonen?

#19. Haalitko salkkuusi tupakantumppeja, Kyösti Kakkonen?

Kyösti Kakkosen julkinen pörssisalkku näyttää siltä, että siihen on koottu komea valikoima Helsingin pörssin surkimussarjaa. Monia yhtiöitä yhdistää se, että ne ovat tai ovat olleet pahoissa taloudell...

17 Huhti 20241h 7min

#18. Yritysoston aika, Koskisen Oyj:n Jukka Pahta?

#18. Yritysoston aika, Koskisen Oyj:n Jukka Pahta?

Koskisen Oyj tavoittelee tilivuodelta 2027 puolen miljardin euron liikevaihtoa. Viime vuonna liikevaihtoa kertyi 270 miljoonaa, joten firman pitäisi lähes kaksinkertaistaa kokonsa muutamassa vuodessa....

10 Huhti 20241h

#17. Miksi oppimateriaaleihin kannattaa sijoittaa, Sanoman Kaisa Uurasmaa?

#17. Miksi oppimateriaaleihin kannattaa sijoittaa, Sanoman Kaisa Uurasmaa?

Suomalaiset ovat Sanoman medialiiketoimintojen ympäröimiä: Sanoma tavoittaa joka viikko 97 prosenttia suomalaisista. Sanoman medioiden otteessa olevalta jää helposti huomaamatta se, että Sanoma-konse...

3 Huhti 20241h 16min

#16. Osinkoaristokraatiksi paperivoitoilla, Investors Housen Petri Roininen?

#16. Osinkoaristokraatiksi paperivoitoilla, Investors Housen Petri Roininen?

Toimitusjohtaja Petri Roininen on brändännyt Investors Housen yhtiöksi, joka tarjoaa omistajilleen nousevia osinkoja. "Jokainen pörssiyhtiö, sen osake, on itse asiassa sijoitustuote”, Roininen sanoo...

27 Maalis 20241h 5min

#15. Onko Amer Sports kiinalainen juttu, Anu Sirkiä?

#15. Onko Amer Sports kiinalainen juttu, Anu Sirkiä?

Neljän miljardin euron liikevaihdon viime vuonna tehnyt, kaksinumeroisesti kasvava kansainvälinen kuluttajatuoteyhtiö, jonka pääkonttori on Helsingissä. Osake listattuna New Yorkin pörssissä NYSE:ssä....

20 Maalis 20241h 12min

#14. Kuinka tekoäly vaikuttaa sijoittajaan, Timo Ritakallio?

#14. Kuinka tekoäly vaikuttaa sijoittajaan, Timo Ritakallio?

OP-ryhmä teki viime vuonna kahden miljardin liiketuloksen. Omistaja-asiakkaat on vapautettu monista maksuista, ja bonuksia maksetaan korotetusti. Silti rahaa jää paljon yli oman tarpeen. Kun Timo Rit...

13 Maalis 202449min

#13. Miksi Mandatum on rahasäkki, Petri Niemisvirta?

#13. Miksi Mandatum on rahasäkki, Petri Niemisvirta?

Korkojen nousu pitkän nollakorkokauden jälkeen on taatusti saanut suun hymyyn Mandatumin pääkonttorissa Helsingin Bulevardilla. Kun korkosijoituksista saa taas tuottoa, Mandatum on pystynyt siirtämää...

6 Maalis 202448min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
psykopodiaa-podcast
rss-rahamania
rss-seuraava-potilas
herrasmieshakkerit
ostan-asuntoja-podcast
rahapuhetta
rss-20-30-40-podcast
taloudellinen-mielenrauha
rss-myynnilla-on-asiaa-kert-kenner
pomojen-suusta
rss-lahtijat
rss-karon-grilli
rss-sisalto-kuntoon
rss-draivi
rss-sami-miettinen-neuvottelija
rss-vaikuttavan-opettajan-vierella
rss-inderes-femme