Ihmiskoodi-podcast K4J7: Priming - Oletko ohjaajana vai ohjattavana?

Ihmiskoodi-podcast K4J7: Priming - Oletko ohjaajana vai ohjattavana?

Usein luulemme tekevämme päätöksiä rationaalisesti, ilman että mikään ympärillämme ohjaisi meitä. Todellisuudessa aivot ovat jatkuvasti virittyneitä lukemattomille ärsykkeille – sanoille, väreille, hinnoittelulle, tunnelmille, kehon asennolle, omalle sisäiselle tilalle. Niin kaupoissa käytetty “premium quality”, kahvikupin lämpötila, asentomme ennen palaveria tai näytöstä, ensimmäiset ajatukset herätessämme, kaikki tämä muokkaa sitä, miten tulkitsemme maailman. Tätä kutsutaan primingiksi: herkistymiseksi, jossa jokin pieni signaali muuttaa seuraavaa tulkintaa, tunnetta tai valintaa – usein täysin huomaamatta. Mutta priming ei ole pelkästään ulkoinen voima, joka ohjailee näkymättömän nukkemestarin tavoin toimintaamme. Se on myös työkalu, jonka avulla voimme itse vaikuttaa omaan päiväämme ja toimintaamme. Kiitollisuuspäiväkirja, hengitys, aamurutiinit, kehon asento ja mielikuvat ovat tapoja, joilla asetamme aivoille “päivän käyttöjärjestelmän”. Voimme oppia huomaamaan, milloin ympäristö vetää meitä suuntaan, jota emme itse valitse – ja ennen kaikkea, miten voimme virittää itsemme siihen suuntaan, joka tukee arvojamme, tavoitteitamme ja hyvinvointiamme. Jakso jälkeen ymmärrät, miksi sama maailma näyttää erilaiselta eri päivinä – ja ennenkaikkea, miten voit itse päättää, millaiseksi se tänään muodostuu. Team Ihmiskoodin “Optimus Primingit”, Pauski ja Peltsi Lähteet: https://pmc.ncbi.nlm.nih.gov/articles/PMC2737341/?utm_source https://acmelab.yale.edu/sites/default/files/1999_the_unbearable_automaticity_of_being.pdf?utm_source https://pmc.ncbi.nlm.nih.gov/articles/PMC2435044/?utm_source https://www.verywellmind.com/priming-and-the-psychology-of-memory-4173092 https://www.psychologytoday.com/us/basics/priming https://www.ebsco.com/research-starters/psychology/priming-psychology

Episoder(127)

Ihmiskoodi-podcast K4J10: 7 mentaalisen energian tasoa - Taajuus, jolla koet maailman

Ihmiskoodi-podcast K4J10: 7 mentaalisen energian tasoa - Taajuus, jolla koet maailman

Mentaalinen energiamme vaikuttaa jatkuvasti siihen, miten toimimme, päätämme ja tulkitsemme maailmaa. Se toimii kuin linssi: sama tilanne voi näyttäytyä mahdollisuutena tai ylitsepääsemättömänä esteen...

6 Feb 0s

Ihmiskoodi-podcast K4J9: Tunteiden koodisto, osa 2 - Vihasta yksinäisyyteen

Ihmiskoodi-podcast K4J9: Tunteiden koodisto, osa 2 - Vihasta yksinäisyyteen

Tunnekartastossamme on yli sata nimettyä tunnetta. Se kertoo siitä, kuinka valtava ja moni­sävyinen elämän tunnekirjo parhaimmillaan on. Se, kuinka hyvin kukin meistä osaa tunnistaa, ymmärtää ja nimet...

30 Jan 0s

Ihmiskoodi-podcast K4J8: Ihmiskehon Ihmeet - Äänenmurros ja Aataminomena

Ihmiskoodi-podcast K4J8: Ihmiskehon Ihmeet - Äänenmurros ja Aataminomena

Nuoruus on aikaa, jolloin ihminen käy läpi monia kehollisia ja mielellisiä muutoksia. Hormonimyllerrys on voimakasta, ja keho muuntuu monin tavoin kohti aikuisuutta. Yksi merkittävimmistä askelista on...

20 Jan 0s

Ihmiskoodi-podcast K4J6: Kiteyttämisen jalo taito - Tekniikoita tehokkaampaan viestintään

Ihmiskoodi-podcast K4J6: Kiteyttämisen jalo taito - Tekniikoita tehokkaampaan viestintään

Sanotaan, että pitkän tekstin kirjoittaa nopeasti – mutta lyhyen vasta ajan kanssa. Blaise Pascal kiteytti tämän osuvasti: “I didn’t have time to write a short letter, so I wrote a long one instead.” ...

1 Des 20250s

Ihmiskoodi-podcast K4J5: Miksi pelkäämme pimeää?

Ihmiskoodi-podcast K4J5: Miksi pelkäämme pimeää?

Pimeän pelko on yksi ihmisen vanhimmista ja yleisimmistä peloista. Se ei useimmiten liity itse pimeään, vaan siihen, mitä emme näe tai pysty ennakoimaan. Meidän aistimme on luotu havainnoimaan ympäri...

21 Nov 20250s

Ihmiskoodi-podcast K4J4: Seitsemän energianhallinnan elementtiä

Ihmiskoodi-podcast K4J4: Seitsemän energianhallinnan elementtiä

Arkemme koostuu kuormittavista ja palauttavista jaksoista, joiden vuorottelu on ratkaisevaa energisyytemme ja kokonaisvaltaisen energianhallintamme kannalta. On hetkiä, jolloin meidän täytyy puristaa...

16 Nov 20250s

Ihmiskoodi-podcast K4J3: ADHD

Ihmiskoodi-podcast K4J3: ADHD

Mitä tapahtuu, kun mieli toimii eri rytmissä kuin maailma ympärillä? Mitä ADHD oikeastaan on – häiriö vai hermoston erilainen rytmi? Tässä jaksossa sukellamme neurodiversiteetin, työelämän ja inhimil...

12 Okt 20250s

Populært innen Helse

fastlegen
rss-gukild-johaug
lydartikler-fra-aftenposten
hvordan-har-du-det-mann
psykodrama
leger-om-livet
relasjonspodden-med-dora-thorhallsdottir-kjersti-idem
rss-garne-damer
foreldreradet
bak-fasaden-en-reise-i-livet-med-sykepleier-ine
morten-ramm-lar-kakla-ga-til-du-sovner
rss-lopedrommen
hormonelle-frida
klimaks
hjernesterk
rss-femihelse
g-punktet
rss-sunn-okonomi
treningsprat
rss-skravla-gar