Olenko ADHD? / Ville Tolvanen
Ilona Rauhala3 Nov 2024

Olenko ADHD? / Ville Tolvanen

Tällä kertaa minulla oli ilo saada vieraakseni yrittäjä, sijoittaja ja hallitusammattilainen Ville Tolvanen! Ville on tullut tunnetuksi aktiivisena digitalisaation puolestapuhujana sekä julkisena keskustelijana. Hän on toiminut mm. pörssiyhtiö Digitalist Groupin toimitusjohtajana. Nykyisin Ville keskittyy hallitustyöhön useissa suomalaisissa yrityksissä.

Jaksossa keskustelemme elämästä mahdollisen ADHD:n kanssa. Ville kertoo miten jatkuva dopamiinin tavoittelu ajoi hänet “adrenaliiniränniin”, mutta toisaalta saavuttamaan ja tekemään paljon. Tolvanen kuvaa, millaisia haasteita ja vahvuuksia ADHD tuo mukanaan, ja miten niistä voi oppia ottamaan hyötyä.

Keskustelemme myös minuuden kehittymisestä ja elämän rakentamisesta omilla ehdoilla. Ville kertoo kuinka hän on käyttänyt ominaisuuksiaan ja kehittänyt strategioita menestyäkseen omalla tavallaan. Miten käsitys omasta itsestä on vaihdellut eri elämänvaiheissa.

Uskon, että moni meistä voi samaistua tähän Villen hienoon toteamukseen: “On kiva tietää miksi tuntuu, että on niin paljon kaikenlaista, mutta samaan aikaan tuntuu, ettei koskaan tapahdu missään yhtään mitään.”

Kuuntele jakso!

Episoder(63)

Tunnetartunta: Näin tunteet liikuttavat meitä / psykologi Anna Peltola

Tunnetartunta: Näin tunteet liikuttavat meitä / psykologi Anna Peltola

Tunnetartunta - mikä silmiä avaava käsite! Uudessa Ilona Rauhala -podcast jaksossa keskustelen psykologi Anna Peltolan kanssa tästä jokapäiväisestä ilmiöstä, jolle altistumme jatkuvasti.Anna on työter...

2 Jun 202459min

Manipuloinnin psykologia: tunnista ja suojaudu haitalliselta vaikuttamiselta / Psykologi Nina Lyytinen

Manipuloinnin psykologia: tunnista ja suojaudu haitalliselta vaikuttamiselta / Psykologi Nina Lyytinen

Jaksossa keskustelen manipuloinnin psykologiasta yhdessä psykologi Nina Lyytisen kanssa! Nina on varmasti monelle tuttu Psykopodiaa-podcastista, jonka hostina hän toimii.Keskustelemme jaksossa manipul...

14 Mai 202459min

Voiko alkoholistia pelastaa? / Aki Saariaho ja Nelli Niemelä

Voiko alkoholistia pelastaa? / Aki Saariaho ja Nelli Niemelä

Keskustelen alkoholismista Aki Saariahon ja Nelli Niemelän kanssa, jotka ovat kirjoittaneet koskettavan kirjan “Ei minulla ole mitään ongelmaa: Voiko alkoholistia pelastaa?” (Tammi, 2023). Kirja on ke...

28 Apr 20241h 49min

Tapausjäsennys ja koneälyterapia / Katri Kanninen

Tapausjäsennys ja koneälyterapia / Katri Kanninen

🌟 Jaksossa vieraana psykologian tohtori ja psykoterapeutti Kati Kanninen!Ilona ja Kati keskustelevat jaksossa tapausjäsennyksestä, koneälyterapiasta sekä sosiaalisessa mediassa esiintyvästä psykotiet...

1 Apr 20241h 7min

Avoimuus, luovuus ja ajattelu / Nando Malmelin

Avoimuus, luovuus ja ajattelu / Nando Malmelin

Jaksossa vieraana viestinnän dosentti ja tietokirjailija Nando Malmelin!Ilona ja Nando keskustelevat siitä, miksi avoimuus on keskeistä luovuuden, ajattelun, innovoinnin ja uusiutumiskyvyn näkökulmast...

10 Mar 20241h

Ilona Rauhala podcast palaa! Oman elämän muutosten johtaminen

Ilona Rauhala podcast palaa! Oman elämän muutosten johtaminen

Tässä jaksossa Ilona kertoo henkilökohtaisessa elämässään tapahtuneista isoista muutoksista sekä antaa vinkkejä oman elämän muutosten johtamiseen. Muutosketteryys ja muutoksiin suhtautuminen on elämäs...

14 Jan 202436min

Intuitio ja luovuus  / Asta Raami

Intuitio ja luovuus / Asta Raami

Oletko saanut joskus vahvan tunteen tai ajatuksen, jota ei kuitenkaan vielä voi rationaalisesti selittää? Jokin ohjaa sinua johonkin suuntaan tai päätöksentekoon. Tälläinen vaistonvarainen, osittain s...

8 Des 20221h 2min

Suorituskyky ja mielen valmentaminen - Lasse Seppänen

Suorituskyky ja mielen valmentaminen - Lasse Seppänen

Mielen valmentaminen tai mentaalivalmennus auttaa valjastamaan motivaatiota, asettamaan tavoitteita ja pyrkimään niitä kohti määrätietoisesti. Motivaatio suoritumiseen pitää rakentaa itse, mutta miten...

8 Nov 20221h

Populært innen Fakta

fastlegen
dine-penger-pengeradet
relasjonspodden-med-dora-thorhallsdottir-kjersti-idem
treningspodden
rss-strid-de-norske-borgerkrigene
foreldreradet
jakt-og-fiskepodden
rss-sunn-okonomi
takk-og-lov-med-anine-kierulf
sinnsyn
merry-quizmas
rss-kunsten-a-leve
lederskap-nhhs-podkast-om-ledelse
gravid-uke-for-uke
smart-forklart
hagespiren-podcast
hverdagspsyken
fryktlos
level-up-med-anniken-binz
rss-mann-i-krise-med-sagen