95. Opiskelijoiden kansainvälinen liikkuvuus - Olli-Pekka Malinen
Koulu Podcast28 Mar 2025

95. Opiskelijoiden kansainvälinen liikkuvuus - Olli-Pekka Malinen

Tässä jaksossa syvennymme aiheeseen, joka koskettaa yhä useampia opiskelijoita ja koulujen kehittämistä: opiskelijoiden kansainvälinen liikkuvuus.

Jakson vieraana on kasvatustieteilijä, yliopistonlehtori ja kasvatustieteellisen maisteriohjelman johtaja Olli-Pekka Malinen, jonka oma tarina ulottuu aina Kiinan Hainanin saarelta Malesian opettajaharjoitteluun. Keskustelussa pureudumme kansainvälisyyden mahdollisuuksiin, haasteisiin ja vaikutuksiin – niin opiskelijan identiteetin kuin koko koulutusjärjestelmän näkökulmasta.

Pohdimme keskustelun aikana mm. seuraavia näkökulmia:

  • Millaisia vaikutuksia kansainvälisellä liikkuvuudella voi olla opettajaksi opiskeleville?
  • Entä mitä voisimme oppia muualta – tai mitä viedä mukanamme maailmalle?

Lisäksi pohdimme myös tekoälyn roolia opiskeluiden rinnalla, hyvinvoinnista ja siitä, miten tärkeää on säilyttää uteliaisuus ja unelmat osana kasvua.


Jakson aikana voit myös pohtia omia kokemuksiasi kansainvälisyydestä. Mitä olet itse oppinut toisessa kulttuurissa toimiessasi? Minkälaisen vaikutuksen kokemus jätti sinuun?

Episoder(119)

47. Markku Pelkonen - Jatkuva oppiminen ja tulevaisuustaidot

47. Markku Pelkonen - Jatkuva oppiminen ja tulevaisuustaidot

Miksi oppimismotivaatio laskee, vaikka elämme jatkuvan oppimisen kulta-aikaa? Koulu Podcastissa pohdimme, mistä motivaatio syntyy ja miten voimme ylläpitää kiinnostusta oppimiseen. Growth mindset on a...

28 Feb 202455min

46. Meri-Maaria Kivekäs - Itseohjautuvaan työskentelyyn opettaminen

46. Meri-Maaria Kivekäs - Itseohjautuvaan työskentelyyn opettaminen

Meri-Maaria Kivekäs on opettanut itseohjautuvaa työskentelyä niin lukiolaisille kuin alakoululaisille. Keskustelemme hänen kanssaan siitä, miten itseohjautuvuutta opetetaan luomalla ensin vahva perust...

24 Feb 202431min

45. Juhani Räsänen osa 3 - Valinnan teoria ja todellisuusterapia

45. Juhani Räsänen osa 3 - Valinnan teoria ja todellisuusterapia

Ihminen tekee päivittäin lukuisia valintoja, joilla on merkittäviä haitallisia tai hyödyllisiä vaikutuksia elämään ja sen laatuun. Siitä huolimatta valintojen tekemistä ei erikseen opeteta koulussa. J...

17 Feb 202442min

44. Juhani Räsänen osa 2 - Koulu inhimillisenä kasvuyhteisönä

44. Juhani Räsänen osa 2 - Koulu inhimillisenä kasvuyhteisönä

Juhani Räsäsen mukaan koulujen, kotien ja työpaikkojen tulisi kaikkien olla kasvuyhteisöjä. Keskustelemme elävöittävistä suhdetavoista, sisäisen motivaation huomioimisen tärkeydestä, vuorovaikutuksen ...

10 Feb 202433min

43. Juhani Räsänen osa 1 - Joustava koulujärjestelmä

43. Juhani Räsänen osa 1 - Joustava koulujärjestelmä

Joustava koulujärjestelmä sekä Syvien vahvuuksien koulu ovat keskustelumme keskiössä Juhani Räsäsen kanssa. Juhanin kuvailemassa joustavassa koulujärjestelmässä formaali, non-formaali ja informaali op...

3 Feb 202424min

42. Jenni Korte - Yrittäjyyskasvatus, yök vai jee?

42. Jenni Korte - Yrittäjyyskasvatus, yök vai jee?

Yrittäjyys, yök! Näin tuumasi Koulu Podcast #tarkkis vieras Jenni Korte (ja myös haastattelija Pekka Peura) siinä vaiheessa opettajanuraa, kun hän ei ollut vielä tutustunut yrittäjyyskasvatukseen. Aja...

26 Jan 202427min

41. Joonas Merikko - Itsesäätely teknologian tukemana ja Annie Advisor

41. Joonas Merikko - Itsesäätely teknologian tukemana ja Annie Advisor

Keskustelemme tohtori Joonas Merikon kanssa teknologian hyödyntämisestä oppimisen itsesäätelyn tukena. Milloin teknologia toimii oppimisen itsesäätelyn tukena ja milloin me ennemminkin ulkoistamme its...

20 Jan 202431min

40. Jouni Kangasniemi - Koulutusvienti ja -tuonti

40. Jouni Kangasniemi - Koulutusvienti ja -tuonti

Jouni Kangasniemi työskentelee opetus- ja kulttuuriministeriössä kansainvälisten asiain sihteeristössä. Jounin kanssa keskustelemme koulutusviennistä ja siitä, mitkä ovat suomalaisen koulujärjestelmän...

13 Jan 202430min

Populært innen Fakta

fastlegen
dine-penger-pengeradet
relasjonspodden-med-dora-thorhallsdottir-kjersti-idem
mikkels-paskenotter
foreldreradet
rss-strid-de-norske-borgerkrigene
treningspodden
rss-bisarr-historie
jakt-og-fiskepodden
takk-og-lov-med-anine-kierulf
sinnsyn
rss-sunn-okonomi
hverdagspsyken
tomprat-med-gunnar-tjomlid
gravid-uke-for-uke
fryktlos
rss-bak-luftfarten
ukast
lederskap-nhhs-podkast-om-ledelse
level-up-med-anniken-binz