95. Opiskelijoiden kansainvälinen liikkuvuus - Olli-Pekka Malinen
Koulu Podcast28 Mar 2025

95. Opiskelijoiden kansainvälinen liikkuvuus - Olli-Pekka Malinen

Tässä jaksossa syvennymme aiheeseen, joka koskettaa yhä useampia opiskelijoita ja koulujen kehittämistä: opiskelijoiden kansainvälinen liikkuvuus.

Jakson vieraana on kasvatustieteilijä, yliopistonlehtori ja kasvatustieteellisen maisteriohjelman johtaja Olli-Pekka Malinen, jonka oma tarina ulottuu aina Kiinan Hainanin saarelta Malesian opettajaharjoitteluun. Keskustelussa pureudumme kansainvälisyyden mahdollisuuksiin, haasteisiin ja vaikutuksiin – niin opiskelijan identiteetin kuin koko koulutusjärjestelmän näkökulmasta.

Pohdimme keskustelun aikana mm. seuraavia näkökulmia:

  • Millaisia vaikutuksia kansainvälisellä liikkuvuudella voi olla opettajaksi opiskeleville?
  • Entä mitä voisimme oppia muualta – tai mitä viedä mukanamme maailmalle?

Lisäksi pohdimme myös tekoälyn roolia opiskeluiden rinnalla, hyvinvoinnista ja siitä, miten tärkeää on säilyttää uteliaisuus ja unelmat osana kasvua.


Jakson aikana voit myös pohtia omia kokemuksiasi kansainvälisyydestä. Mitä olet itse oppinut toisessa kulttuurissa toimiessasi? Minkälaisen vaikutuksen kokemus jätti sinuun?

Episoder(119)

15. Ville Turkka ja Laura Skaffari - Miten nuoret voivat?

15. Ville Turkka ja Laura Skaffari - Miten nuoret voivat?

Iceheartsin perustaja Ville Turkka ja oppivelvollisuuskoordinaattori, ohjausalan ammattilainen Laura Skaffari pohtivat, miten nuoret voivat tällä hetkellä. Mihin suuntaan nuorten hyvinvointi on menoss...

19 Sep 202359min

14. Jaakko Salo ja Saija Ohtonen-Jones - Koulu, koti ja hyvinvointi

14. Jaakko Salo ja Saija Ohtonen-Jones - Koulu, koti ja hyvinvointi

OAJ:n koulutuspolitiikan päällikkö Jaakko Salo ja Suomen Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Saija Ohtonen-Jones keskustelevat kodin ja koulun yhteistyöstä sekä Suomen PISA-tuloksista. Miten 1990-luvun ...

5 Sep 20231h

13. Najat Ouakrim-Soivio ja Henri Karjalainen - Arviointispesiaali

13. Najat Ouakrim-Soivio ja Henri Karjalainen - Arviointispesiaali

Tämän Koulu-podcastin erikoisjakson teemana on arviointi. Vieraana on kaksi arviointiosaajaa: Najat Ouakrim-Soivio, oppimisen sekä osaamisen arvioinnin dosentti ja Helsingin ranskalais-suomalaisen kou...

22 Aug 202359min

12. Tarja Halonen - Tasa-arvoinen koulu

12. Tarja Halonen - Tasa-arvoinen koulu

Presidentti Tarja Halonen avaa Koulu-podcastin kolmannen tuotantokauden. Mikä on tasa-arvon merkitys ja miten se toteutuu koulussa? Miksi kympin tytöt masentuvat? Entä ovatko painotukset koulussa kohd...

15 Aug 202339min

11. Viivi Pentikäinen ja Jesse Soininen - Seuraavan aikakauden koulu

11. Viivi Pentikäinen ja Jesse Soininen - Seuraavan aikakauden koulu

Mikä suomalaisessa koulussa on toimivaa ja säilyttämisen arvoista? Mitä seuraavasta opetussuunnitelmasta kannattaisi jättää pois ja kuka sen päättää? Jos lähtisi muotoilemaan uutta koulua tyhjästä, mi...

24 Mai 20231h 3min

10. Arto O. Salonen ja Katri Jurvakainen - Koulun ja ihmisyyden ytimessä

10. Arto O. Salonen ja Katri Jurvakainen - Koulun ja ihmisyyden ytimessä

Professori Arto O. Salonen sekä opettaja ja tutkija Katri Jurvakainen pohtivat koulun ja ihmisyyden ydinkysymyksiä. Mitkä asiat luovat meille onnellista ja merkityksellistä elämää? Mikä elämästä tekee...

17 Mai 202359min

9. Kirsti Lonka ja Kirsi Myllymäki - Koulun ja opettajankoulutuksen nykytila

9. Kirsti Lonka ja Kirsi Myllymäki - Koulun ja opettajankoulutuksen nykytila

Kasvatuspsykologian professori ja oppimistutkija Kirsti Lonka sekä Jätkäsaaren peruskoulun rehtori Kirsi Myllymäki keskustelevat suorasanaisesti suomalaisen koulun nykytilasta ja tulevaisuudesta. Tutk...

9 Mai 202359min

8. Jari Salminen ja Jutta-Riina Karhunen - Suomalaisen koulun nousu maailman huipulle

8. Jari Salminen ja Jutta-Riina Karhunen - Suomalaisen koulun nousu maailman huipulle

Kouluhistorioitsija ja dosentti Jari Salminen sekä Itäkeskuksen peruskoulun rehtori Jutta-Riina Karhunen käyvät läpi suomalaisen koulun nykytilaa ja keskeisiä solmukohtia 1700-luvulta alkaen. Yhdessä ...

3 Mai 202358min

Populært innen Fakta

fastlegen
dine-penger-pengeradet
relasjonspodden-med-dora-thorhallsdottir-kjersti-idem
mikkels-paskenotter
foreldreradet
rss-strid-de-norske-borgerkrigene
treningspodden
rss-bisarr-historie
jakt-og-fiskepodden
takk-og-lov-med-anine-kierulf
sinnsyn
rss-sunn-okonomi
hverdagspsyken
tomprat-med-gunnar-tjomlid
gravid-uke-for-uke
fryktlos
hagespiren-podcast
level-up-med-anniken-binz
rss-kull
rss-bak-luftfarten