1. Huono esihenkilö voi opettaa enemmän kuin hyvä - Salla Seppä, NBF

1. Huono esihenkilö voi opettaa enemmän kuin hyvä - Salla Seppä, NBF

Jokainen meistä on joskus epäillyt, osaako oikeasti johtaa ihmisiä. Niin myös asiakaskokemusjohtaja Salla Seppä.

Sallan johtamisfilosofia perustuu aitouteen, luottamukseen ja haluun auttaa. Hän haluaa käyttää vahvuuksiaan siihen, että maailma olisi vähän parempi paikka.

Jaksossa Salla jakaa omaa kasvutarinaansa nuoruuden harjoittelupaikasta nykyhetkeen. Muistellaan hetkiä globaaleissa projekteissa, kun piti saada ihmiset toimimaan ilman varsinaista valtaa käskeä. Olennainen oivallus oli, että ihmiset eivät seuraa titteleitä tai asemia. He seuraavat ihmisiä, joihin he luottavat ja jotka aidosti välittävät heistä.Entä miltä tuntui, kun esihenkilö ei ollut saatavilla juuri silloin kun häntä olisi tarvittu. Voiko sekä huonoilta että hyviltä esihenkilöiltä oppia? Vaikeat kokemukset kirkastivat, millainen johtaja hän ei koskaan halua olla.

Nykyisin Nordic Business Forumissa Salla sparraa nuoria johtajia. Hän näkee heidän epävarmuutensa ja tunnistaa sen myös itsestään. Siksi hän muistuttaa: johtajuus ei ole synnynnäinen lahja vaan taito, jota jokainen voi oppia. Työssä nuorten esihenkilöiden kanssa iloa tuottaa nähdä, kun lamppu syttyy: "Mä osaan tämän!"

Sallan kanssa jutellaan ”connect then lead” -filosofiasta, läsnäolon taidosta johtamisessa sekä itseluottamuksen ja nöyryyden tasapainosta johtajuudessa.


Denne episoden er hentet fra en åpen RSS-feed og er ikke publisert av Podme. Den kan derfor inneholde annonser.

Episoder(15)

14. Menestys ei poista riittämättömyyden tunnetta | Harri Sieppi, Inderes

14. Menestys ei poista riittämättömyyden tunnetta | Harri Sieppi, Inderes

Harri Sieppi on kulkenut poikkeuksellisen matkan vaatimattomista oloista menestyneeksi yrittäjäksi japörssiyhtiön toimitusjohtajaksi.Ensimmäisiä uravalintoja oli päättää, mennäkö paremmin palkatun työ...

11 Jun 53min

13. Johtaja näyttää esimerkkiä myös elämäntavoillaan I Ilona Ylinampa, Fujitsu

13. Johtaja näyttää esimerkkiä myös elämäntavoillaan I Ilona Ylinampa, Fujitsu

Mitä tapahtuu johtajalle, joka ei johda itseään? Ilona Ylinampa on yksi suomalaisen teknologia- ja IT-alan näkyvimmistä johtajista, vakiokasvona sadan vaikuttajan listoilla, vuoden myyntijohtajana pal...

4 Jun 45min

12. Johtaja ilman alaisia | Jaajo Linnonmaa

12. Johtaja ilman alaisia | Jaajo Linnonmaa

Voiko olla johtaja ilman alaisia?Johtajana Ihminen -podcastin tämänkertainen vieras on Jaajo Linnonmaa. Mediapersoona, sarjayrittäjä ja visionääri, jonka ura on rakentunut tarttumalla asioihin ennen k...

28 Mai 54min

11. Johtajana et koskaan ole tärkein | Samu Konttinen, Loihde Oyj

11. Johtajana et koskaan ole tärkein | Samu Konttinen, Loihde Oyj

Miksi pörssiyhtiöiden johtajiin liittyy edelleen jonkinlainen “keijupöly”?Johtajana Ihminen -podcastin vieraana on Samu Konttinen – kansainvälisen teknologia- ja liiketoimintakentän johtaja, joka on n...

21 Mai 50min

10. Ei ainoa urapolku ole ylöspäin – oikeus valita toisin | Marjaana Toiminen, Ellun Kanat

10. Ei ainoa urapolku ole ylöspäin – oikeus valita toisin | Marjaana Toiminen, Ellun Kanat

Mitä tapahtuu, kun kesken toimitusjohtajahaastattelun ymmärrät, ettet haluakaan tehtävää?Tässä Johtajana Ihminen -podcastin jaksossa vieraana on Marjaana Toiminen. Liiketoimintajohtaja, muutoskonsultt...

13 Mai 44min

9. Huippukeittiöstä kasvuyhtiön CFO:ksi – Mikko Kärkkäinen, Freska Group

9. Huippukeittiöstä kasvuyhtiön CFO:ksi – Mikko Kärkkäinen, Freska Group

Johtajana ihminen palaa uuden tuotantokauden parissa. Kauden ensimmäisessä jaksossa vieraana on Mikko Kärkkäinen. Mitä johtajuudesta oppii paineessa? Mikko on startup- ja scale-up -ammattilainen, enti...

7 Mai 45min

8. Suurin riski on jäädä paikalleen – Mia Sirkiä, Saari Partners

8. Suurin riski on jäädä paikalleen – Mia Sirkiä, Saari Partners

Onko alanvaihto rohkeaa riskinottoa vai työpaikanvaihto siinä missä muutkin? Pääomasijoittaja, toimitusjohtaja ja hallitusammattilainen Mia Sirkiä on vaihtanut kolmesti urallaan toimialaa: ensin korpo...

6 Nov 202543min

7. Johtajan tehtävä koettelee ihmisen aitoutta – Lassi Määttä, Barona

7. Johtajan tehtävä koettelee ihmisen aitoutta – Lassi Määttä, Barona

Tämän Johtajana ihminen -podcast-jakson vieraan kanssa paljastuu, että heikkoina hetkinä toimitusjohtajakin voi yhyttää itsensä miettimästä, mitä oikeastaan on saanut aikaiseksi.Baronan toimitusjohtaj...

30 Okt 202545min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
lydartikler-fra-aftenposten
rss-penger-polser-og-politikk
dine-penger-pengeradet
e24-podden
rss-borsmorgen-okonominyhetene
aftenbladet-intervjuer
rss-pa-konto
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
rss-skravla-gar
finansredaksjonen
utbytte
pengepodden-2
morgenkaffen-med-finansavisen
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
lederpodden
okonomiamatorene
liberal-halvtime
pengesnakk
rss-politisk-preik