Miten uusien tapojen omaksumista voi vahvistaa teknologian avulla?

Miten uusien tapojen omaksumista voi vahvistaa teknologian avulla?

DI Laura Ranin asuu Singaporessa perheensä kanssa kahdeksatta vuotta ja johtaa mielenkiintoista, terveyteen ja hyvinvointiin keskittyvää yritystä. Heidän Healthzilla applikaatio opettaa käyttäjilleen, kuinka pienillä askelilla opetellaan lisäämään "healthy habits", hyvinvointia ja tasapainoa lisääviä tapoja elämään. Laura ja hänen tiiminsä on viettänyt tuntikausia tutkien alan tutkimuksia ja tavan muodostumista sekä sitä, kuinka ihmisiä motivoidaan muutokseen. Tutkimusdataa ja käyttökokemuksia ynnäämällä on syntynyt ymmärrys siitä, kuinka tapoja voidaan muuttaa haluttuun suuntaan. Tarvitaan sisäistä motivaatiota, joustavaa mieltä, erehdystä ja oppimista sekä myötätuntoista suhtautumista itseensä matkan varrella.

Olen käyttänyt asiakkaitteni ja itseni valmentamisessa zillaa liki vuoden ajan. Minun 100 päivän haaste liittyy stressin vähentämiseen ja mielen rauhoittamiseen. Ohjelma ehdottaa minulle tapoja, jotka tulevat tavoitettani. Olen mm. opetellut meditaatiota, syvähengitystä, kävelyä, parempaa unihygieniaa sekä pätkäpaastoa. Tulokset ovat olleet erittäin motivoivia ja jatkan tapojani haasteen loppumisen jälkeenkin.

Lauran omia, inspiroivia sivuja voi seurata täältä:

Instagram: @laura_healthgeek

Linkedn: Laura Ranin

Healthzilla iOS applikaation voi ladata osoitteesta apple.co/2LfaZoE

Ja anroidin play.google.com/store/apps/detail…d=com.healthzilla

Jos olet liikunta- ja terveydenalan ammattilainen ja haluaisit zillan työkalun valmentamiseen, käy tutustumassa zillan PT alustaan osoitteessa www.healthzilla.ai/forhealthandfitness




Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(38)

MITÄ SYKE KERTOO?

MITÄ SYKE KERTOO?

Tässä jaksossa paneudutaan sykkeeseen ja sykkeen mittaamiseen. Mitä syke kertoo ja miksi sykettä kannattaa mitata? Me Sirpan kanssa käytämme molemmat sykemittaria valmennuksissamme ja opetamme sykkeen...

25 Mars 202327min

OURA-sormus, oikotie hyvään uneen ja palautumiseen?

OURA-sormus, oikotie hyvään uneen ja palautumiseen?

Yli 2 miljoonaa myytyä sormusta. Uusin Oura ring generation 3 on nyt markkinoilla ja Oulusta ponkaissut yritys valloittaa nyt maailmaa Kaliforniasta käsin.Onko Ourasta oikeasti apua, kun haluaa paremp...

30 Dec 202223min

Jouluna saa herkutella hyvällä omallatunnolla!

Jouluna saa herkutella hyvällä omallatunnolla!

Joulua edeltävä aika on monelle kiireistä ja stressaavaa. Päivät tahtovat loppua kesken ennen Joulun pyhien alkua, koska pitää saadans. maailma valmiiksi, työpöytä puhtaaksi, koti siistiksi ja lahjat ...

19 Dec 202219min

80-vuotta ja elämäsi parhaat synttäribileet!  Faktaa vai fiktiota?

80-vuotta ja elämäsi parhaat synttäribileet! Faktaa vai fiktiota?

80-v syntymäpäivät –elämäsi parhaat juhlatNyt on hyvä aika unelmoida – millainen olisi sinun80- vuotis juhlapäiväsi, jos voisit sen kokonaan ennalta päättää ja toteuttaa? Rauhalliset kahvikestit koton...

27 Okt 202235min

Miltä sinun ikääntyminen tuntuu?  Rollaattori, avuntarve vai omatoimisuus ja aktiivisuus?

Miltä sinun ikääntyminen tuntuu? Rollaattori, avuntarve vai omatoimisuus ja aktiivisuus?

The secret of living well and longer is: Eat half, walk double, laugh triple and love without measure.” (Tibetan Proverb)Onnistunut vanheneminen on määritelty fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimi...

20 Okt 202237min

Vaihdevuodet osa 2: kuinka oireita voi ja kannattaa hoitaa?

Vaihdevuodet osa 2: kuinka oireita voi ja kannattaa hoitaa?

Monet naiset jättävät hormonikorvaushoidon väliin rintasyövän pelossa. Kuitenkin vuonna 2020 aikuisten naisten yleisin kuolinsyy Tilastokeskuksen mukaan oli verenkiertoelinten sairaudet. Kasvaimet ja ...

15 Okt 202226min

Vaihdevuodet- lisää elinvoimaa vai silkkaa kärsimystä?

Vaihdevuodet- lisää elinvoimaa vai silkkaa kärsimystä?

Vaihdevuodet- lisää elinvoimaa vai silkkaa kärsimystä? osa1/2Mistä nainen tietää, että vaihdevuodet ovat alkaneet? Mitkä ovat yleisimmät oireet? Kuinka usein mielialan vaihtelut johtuvat vaihdevuosist...

6 Okt 202228min

Onnistunut elintapamuutos- innostutko vai lannistutko?

Onnistunut elintapamuutos- innostutko vai lannistutko?

Onnistunut elintapamuutos – innostutko vai lannistutko?Sana ”muutos” kuulostaa monista vaistomaisesti vaikealta ja aikaa vievältä. Se tuntuu aina tarkoittavan jostain mukavasta ja tutusta luopumista j...

23 Sep 202233min

Populärt inom Hälsa

somna-med-henrik
rss-bara-en-till-om-missbruk-medberoende-2
inga-beiga-morsor
rss-vuxna-pa-latsas
sexnoveller-deluxe
not-fanny-anymore
rss-viktmedicinpodden
sova-med-dan-horning
johannes-hansen-podcast
angestpodden
rss-pappahjartat
tyngre-radio
medicinvetarna
brottarbroder
rss-basta-livet
sex-pa-riktigt-med-marika-smith
smartare-fitness-podden
sa-in-i-sjalen
rss-traningsklubben
rss-hos-psykologen