Hallitus kulttuurisodan maalina Sari Essayah #neuvottelija 201

Hallitus kulttuurisodan maalina Sari Essayah #neuvottelija 201

Sari Essayah pohtii oikeistohallituksen kuoppaisaa alkutaivalta ja Suomessa vellovaa pahaa tahtoa. Suomi siirtyi heinäkuussa 2023 kulttuurisotaan Junnilan, Lindtmanin ja Rydmanin ulkomaillekin levinneiden kohujen kautta. Essayah odottaa konkreettisen hallitustyön alkamista maa- ja metsätalousministeriön kautta ja pitää muita puoluejohtajia Orpoa, Purraa ja Henrikssonia käytännöllisinä neuvottelukumppaneina. 00:00 Sari Essayah, keskeinen ministeri 00:14 Pomppuisa alku ja into päästä etenemään hallitusohjelmassa 01:00 Sari Essayahin ja Elina Valtosen virheellinen liittäminen Ilta-Sanomien halveksimaan Junnilan SS-mies tukeen. Muiden tahojen yritykset jakaa kohu kansainväliseksi natsisympatia-uutiseksi. Todellisuus erilainen 06:35 Junnila ja Lindtman natsiaiheisissa kuvissa ja konteksteissa ulkomaisessa mediassa. Junnilan ero ja Rydmanin nimitys Junnilan tilalle ministeriksi 07:49 Kulttuurisota – Suomen pysyvä uusi olotila vai poliittisen substanssin puutteen sivutuote? 09:15 Maa- ja metsätalousministeriö on mieluisa tontti Sari Essayahille 10:25 Ministeriön EU-ulottuuvuudet. Ennallistamisasetus veitsenterällä 11:25 Miten Kristillisdemokraatit erottautuvat keskustapuolueesta? 12:35 Hallitusohjelman kohta 6.6. Tukipaketeista ja kriisrahastoista kunnolliseen hintaan ja elinkeinoon 15:03 Maanviljelyn kestämättömät hintapaineet ja kustannuksia lisäävät tekijät 16:18 Ongelmana Suomen keskittynyt kaupan rakenne 17:20 Estikö KD:n viinien tulon maitokauppaan? Perustelut alkoholipolitiikassa 19:01 Kannattaisiko Suomen muuttua EU:n viinintuottajamaaksi? Vaikutus maataloustukiin 20:50 Pyrkiikö oikeistohallitus strategisiin EU-neuvottelutavoitteisiin? Ministerivoimaa keskeisiin neuvotteluihin 23:20 Hallituksen suhde Suomen MEP:eihin 25:50 Hallitusohjelman muodostamisen periaatteet ja vaikutus ministeripaikkoihin. Pääministeri ja valtiovarainministerit ainoat varmat läänitykset 26:40 Oliko 1,5 ministerisalkkua neuvotteluvoitto KD:lle? Puolikkaan salkun merkitys. 28:00 Opetusministeriön kolme salkkua. Oikeistohallitus panostaa koulutukseen 29:20 Johtuuko vasemmisto-oikeisto-kulttuurisota turhautumisesta hallitusohjelman helppojen poliittisten maalien puutteesta? Tykkäyskyttäämisen mielipuolisuus. Relatkaa, sanoo Saulikin! 31:10 Hallituksen yhteishenki. 32:40 Onko Petteri Orpo (kokoomus) hyvä pääministeri? 34:40 Onko Riikka Purra (perussuomalaiset) kova, vahva johtaja tai eskaloiva? 35:50 Miltä tuntuu yhteistyö Anna-Maja Henrikssonin (RKP) kanssa? 37:00 Hallituksen kansanedustajien yhteiset ja eriävät intressit ja arvot (HS arvokartta-analyysi) 38:35 Suomalaisten konsensushenkisyys murtumassa? Ääriliikeloiskinta äärioikeistossa ja äärivasemmistossa. NATO-prosessi 39:50 Mikä oikeistohallituksessa kiukuttaa? Vasemmistolaidan uudistumiskyvyttömyys. Tavoitteena hyvä pohjoismainen taso mm. sosiaaliturvassa ja työmarkkinoilla 43:05 Neuvottelitko hyvinvointialueiden verotusoikeuden pois hallitusohjelmasta? Yhteinen sitoutuminen hyvinvointialuestrategiaan 44:15 Kulu-uran loiventaminen ja veronmaksajien rahojen säästö tavoitteena 45:10 Hyvää lomaa ja tavoitteena paluu normaaliin (hallitus)työhön syksyllä 46:00 Liity #neuvottelija sisäpiiriin katsomaan Sari Essayahin mietteet kilpakävelyurasta ja sen valmentajista #neuvottelijat #neuvottelija #markkintalous #kd #velkaantuminen #hallitusneuvottelut #vaalit #hallituskriisi #kulttuurisota 🎧 🎙️ Spotify: https://open.spotify.com/show/4wzO1ZKabctwk35hEClGYU Apple podcasts: https://podcasts.apple.com/us/podcast/neuvottelija/id1497033284?uo=4 RSS: https://anchor.fm/s/12cf31d8/podcast/rss Yhteystiedot: https://www.dcmcapital.fi/neuvottelija 👥 Sari Essayah Twitterissä: https://twitter.com/SariEssayah Sami Miettinen Twitterissä: https://twitter.com/samimiettinen Sami Miettinen Instagramissa: https://www.instagram.com/neuvottelija Facebook - liity #neuvottelijat-ryhmään https://www.facebook.com/groups/neuvottelijat/

Avsnitt(356)

Osakeanalyysi ja Inderes Sauli Vilén #neuvottelija 60

Osakeanalyysi ja Inderes Sauli Vilén #neuvottelija 60

Inderesin pääanalyytikko Sauli Vilén keskustelee Samin kanssa investointipankkitoiminnasta, osakevälityksestä ja erityisesti osakeanalyysin kehityksestä. 1990-luvun karikatyyri on The Wolf of Wall Street-elokuvan parodioima kaoottinen yhdistelmä huonoja insentiivejä, osakevälityksen myynti- ja ostohintojen välisen huomattavan eron väärinkäyttöä sekä osakevälityksen maksajan puutetta. Juuri nyt Reddit-keskustelualusta on tuonut jenkkihulinaa hypettämällä arveluiden mukaan mm. Gamestop:ia ja Nokiaa. Tämäkin voi ryöstäytyä käsistä. Inderes lähti liikkeelle nuorten analyytikkojen riippumattomasta yhteisöstä ja on nyt Suomen suurin osakeanalyysin tarjoaja. sen yhteyteen on syntynyt vahva keskustelukulttuuri ja alusta suomalaisista Nasdaq ja First North-yhtiöistä, jossa osakeanalyytikot haastetaan päivittäin. Inderes toimii myös valikoitujen instituutioasiakkaiden sekä listautumisantien tietotarpeiden täyttäjänä. Jakson lopussa Sami pyytää kollegansa Jari Laurialan pyynnöstä Saulia arvioimaan Sampo Oyj:n meriittejä sijoituskohteena. #sijoittajat #yritykset #myynti #yhteiskunta #neuvottelijat-yhteisö neuvottelun tukena

27 Jan 202129min

Hallitus palveluna eli BaaS Ville Tolvanen #neuvottelija 59

Hallitus palveluna eli BaaS Ville Tolvanen #neuvottelija 59

VIlle Tolvanen on kehittänyt useita ATK:ta eteenpäin vieviä yhteisöjä kuten Digitalist-liikkeen, josta tuli pohjoismainen pörssiyhtiö. Hän on Piemonten muuttonsa jälkeen vienyt eteenpäin suomalaista omistajuutta Omistajat.org - yhteisön perustajana. Hänen uusimmat aluevaltauksensa liittyvät mm. headhunting:iin ja erityisesti hallitustyöskentelyyn. Hallituksen rooli on jäänyt erityisesti yrittäjävetoisissa yhtiössä irralliseksi ja Villen konsepit BaaS, Board as a Service, korjaa hallituksen palveluksi joka yhdistää henkilöstön, johtoryhmän sekä omistajat hallituksen kautta. BaaS-mallissa hallitus on resurssi, johon sitoutetaan käytännössä osa-aikatyönä sopivia yrityksen kasvua ja menestystä tukevia resursseja parhaiden henkilövalintojen myötä. #sijoittajat #yritykset #neuvottelijat #ihminen #neuvottelijat-yhteisö neuvottelun tukena

22 Jan 202148min

OKR eli Objectives and Key Results Henri Sora #neuvottelija 58

OKR eli Objectives and Key Results Henri Sora #neuvottelija 58

Henri Sora, Labrox:in toimitusjohtaja, kertoo kirjansa Strategia arkeen OKR-mallilla keskeisistä huomioista. OKR on lähes kulttimaineen saanut lyhyen aikavälin, esim. kvartaalitasolla, tapahtuva muutosjohtamisen tehotyökalu, jolla mm. Google on kiihdyttänyt kasvuaan arvioiden mukaan jopa kymmenkertaiseksi. Googleen mallin toi pääomasijoittaja John Doerr, joka oppi sen Andy Grovelta Intelissä ja kirjoitti OKR:stä klassikon Measure What Matters. Sora käy läpi Objectives (Tavoitteet) ja Key Results (Avaintulokset) ja niiden käyttöönoton ja seurannan yrityksen eri tasoilla. Malli pyrkii avoimuuteen, totuudellisuuteen sekä osaoptimoinnin minimoimiseen. Ne saavutetaan tekemällä tavoitteista haastavia, yhteisesti jaettuja (alignment), sekä jättämällä ne kompensaation ulkopuolelle. Sami ja Henri pohtivat myös muutoksia, joita ORK:ien käyttöönotto vaatii henkilöstöhallintoon, KPI:den seurantaan sekä strategiatyöhön. OKR soveltuukin erityisen hyvin itseohjautuviin yrityksiin ja Suomessa sen on ottanut käyttöön mm. Futurice, Ambientia ja Labrox. Mallin saa käyttöön jopa kahvipöydän tussitaululla, mutta kirjan toinen kirjoittaja Juuso Hämäläinen, www.tangible-growth.com, on myös perehtynyt OKR-ohjelmistoihin. Tilaa OKR-kirja: https://okr-kirja.fi/tilaa-kirja/ #sijoittajat #yritykset #neuvottelijat #ihminen #neuvottelijat-yhteisö neuvottelun tukena

17 Jan 202137min

Trumpin viraltapano ja bannaus Antti Ronkainen #neuvottelija 57

Trumpin viraltapano ja bannaus Antti Ronkainen #neuvottelija 57

Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Antti Ronkainen kommentoi USA:n poliittista väkivaltaa ja kuohuntaa. Donald Trump ja hänen lakimiehensä Rudy Guiliani pyrkivät estämään Joe Bidenin saamien osavaltojen valitsijamiesäänien hyväksynnän kongressissa. He laittoivat toivonsa Trumpille lojaaleihin republikaanisen puolueen senaattoreihin ja alahuoneen edustajiin, sekä varapresidentti Mike Penceen. Trumpin puhe kehotti väkijoukkoa marssimaan Pennsylvania Avenuelle. Tästä alkoi tapahtumaketju, jossa viisi ihmistä, mukaanlukien poliisi, kuoli. Demokraattinen puolue on hakemassa Trumpin viraltapanoa. Samalla demokraateille myönteiset sosiaalisen median alustat kuten Twitter, Facebook ja Instagram ovat estäneet Donald Trumpin some-viestinnän turvallisuusriskiin vedoten. Tämä on johtanut syytöksiin sensuurista ja pohdintaan alustojen kykyyn toimia demokraattisen ja neutraalin keskustelun edistäjinä. Ronkainen arvelee että Trump on kykenemätön myöntämään tappiotaan. Samalla hänen uhonsa on edesauttanut mm. Georgian osavaltion kuvernöörin paikan kääntymiseen demokraateille, joilla on mahdollisuus nyt myös kongressin tuella ajaa demokraateille mieluista lainsäädäntöä USA:ssa. #politiikka #yhteiskunta #neuvottelijat #neuvottelijat-yhteisö neuvottelun tukena

12 Jan 202148min

Päästökompensointi Elina Kajosaari #neuvottelija 56

Päästökompensointi Elina Kajosaari #neuvottelija 56

Compensate Operations Oy:n toimitusjohtaja Elina Kajosaari keskustelee Samin kanssa päästökompensaatiomarkkinasta. Antero Vartian perustama Kompensäätiö on säätiö, joka tarjoaa kuluttajille ja yrityksille hiilidioksidipäästöjen kompensaatiopalvelun.  Elinan tiimi siis laskee asiakkaan puolesta tämän aiheuttamat päästöt. Tämän jälkeen yhtiö luo (tai ostaa) päästövähennysyksiköitä, jotka perustuvat tiukat kritieerit ja auditoinnit täyttäviin hiilidioksidin sidontaprojekteihin. Vapaaehtoisen päästökompensoinnin markkinaan liittyy keskeneräisyyttä ja puutteita. Esikriteeritkin täyttävistä hiilensidonnan projekteista alle 10% kelpuutetaan Compensaten asiantuntijapaneelin ja valintaprosessin kautta hiilensidontasalkkuun. Vuonna 2020 Compensate ohjasi salkun kautta hiilensidontaan noin 1,2 miljoonaa euroa  Suomen markkinatalouden jatkumossa vastikkeellinen päästökompensaatio on jäänyt rahankeruulain ja poliisihallituksen limboon, johon odotetaan muutosta lähiaikoina.    Jakson lopussa Sami pyysi faktoja ilmastoskeptikoille: Norjalainen Per Espen Stoknes avaa hyvin syitä ilmastokriisin kieltämiselle. Stoknesiä löytyy myös Yle Areenasta. Skeptical Science tarjoaa vastauksia ja faktaa useimpiin denialistien toistamiin väittämiin. #neuvottelijat-yhteisö neuvottelun tukena

7 Jan 202139min

Palaute Kaisa Mäkelä #neuvottelija 55

Palaute Kaisa Mäkelä #neuvottelija 55

Awareness Recreated-yhtiön perustajiin kuuluva Kaisa Mäkelä on vieraana keskustelemassa psykologisen palautteen tärkeyden lisäksi myös #neuvottelija -kanavan palautteesta. Jaksossa #neuvottelija 34 – Panttivankineuvottelujen gurut ja paine neuvotteluissa Helena Åhman pyysi lahjoittamaan yhden kirjoistaan kanavan tarkkanäköiselle seuraajalle. Kaisa oli kommentoinut laajasti keskustelua ja oli lukupiirinsä yhteydessä keskustellut Åhmanin ja Harri Gustafsbergin aiemmasta kirjasta Tilannetaju : päätä paremmin, joten hän valitsi Keskusteluälykkyys painetilanteissa -kirjan. Tässä lyhen formaatin minijaksossa keskustellaan #neuvottelija -kanavan ensimmäisestä vuodesta. Kaisa pitää erityisesti rahoitukseen ja kasvuyrittäjyyteen liittyvistä keskusteluista. Jaksossa pohditaan myös tietoisuuden mallintamisen mahdollisuuksista, Carl Jungia ja Sigmund Freudia. Kommentoikaa onko kokeilu kiinnostava ja toistamisen arvoinen. Ryhmän linjasta on myös aina mielenkiintoista kuulla palautetta! #neuvottelijat-yhteisö neuvottelun tukena

1 Jan 202116min

The Great Reset Tuomas Malinen #neuvottelija 54

The Great Reset Tuomas Malinen #neuvottelija 54

Tuomas Malinen saapuu #neuvottelija -kanavan yleisön demokraattisesti valittuna (57% kannatus) toive-esiintyjänä. Aiheena on The Great Reset, joka on World Economic Forumin perustajan Klaus Schwabin kirja ja Davosissa 2020 pandemian keskellä tehty toimenpidesuositus hyviltä vaikuttavien toimenpidekorien käyttöönotolle. Pintaa raaputtamalla näistä löytyy epäilyttäviä lopputulemia ja elitistisiä pyrkimyksiä, jotka ovat ristiriidassa yksilönvapauksien kanssa. LIVE kommentointi Tuomas Malinen & Sami Miettinen keskiviikkona 23.12.2020 kello 18:00. Tilaa kanava ja osallistu ja kysele jakson aikana Tuomas Maliselta mietteitä vuodelle 2021. #neuvottelijat-yhteisö neuvottelun tukena

23 Dec 202042min

Uudet rakenteet Suomessa ja EUssa Elina Valtonen #neuvottelija 53

Uudet rakenteet Suomessa ja EUssa Elina Valtonen #neuvottelija 53

Elina Valtonen, kokoomuksen varapuheenjohtaja, DI ja KTM keskustelee kuinka hyvin kokoomuksen hallituskaudella kirjoitettu Vapauden voitto (Otava) on kestänyt aikaa. Useat kirjan ideoista pohjautuvat universalismiin ja yksityisen kansalaisen oikeuteen tasapuolisiin ja elinkaaren yli toimivia kannustimia sisältäviin tukiverkkoihin, joiden rahoittaminen ei kuormita kansalaisvaltioita nykyisellä tasolla. Näitä ovat mm. perustili ja koulutusuudistus, sekä valtion tarjoama ansiosidonnainen työttömyysvakuutus. Möhkälemäinen sote-uudistus ei edellisen hallituksen eikä varsinkaan nykyhallituksen toteuttamana ole Elinan mielestä onnistunut uudistus, vaan räjäyttää menot ja siirtelee sote-menoja epätasapainoisesti kasvukeskuksia rankaisten.   #neuvottelija-kanavan seuraajat pyysivät Samia haastamaan kysymyksellä onko Valtosesta tullut liittovaltion ja euron puolustaja. Valtonen ei vieläkään koe eurojärjestelmän olevan toimiva, mutta hän on kirjassaan esitellyt idean ihmisten liittovaltiosta, joka voisi purkaa euron valuvikoja ja moraalikatoa. Hän pitää paluuta no bailout -periaatteeseen ratkaisevana euron tulevaisuuden kannalta. Elina pitää ongelmallisena Suomen poikkeavan jyrkkää polarisointia pelastusrahaston suhteen, joka ei tunnusta jo nykyisin keskuspankkijärjestelmän kautta toteutuvaa mittavaa yhteisvastuuta.  Perustili on otettu kansainvälisessä keskustelussa hyvin vastaan. Perustilillä voisi olla myös EU-ulottuvuus ja jaksossa keskustellaan voisiko EKP:n keskuspankkirahauudistus yhdistyä EU:n laajuiseen henkilökohtaiseen perustiliin. Elina kannustaa suomalaisia aktiiviseen kansalaiskeskusteluun nykyrakenteiden haastamiseksi ja kehittämiseksi, niin Suomen kuin EU:n tasolla.   Vapauden voitto-kirja: https://otava.fi/kirjat/vapauden-voitto/ #neuvottelijat-yhteisö neuvottelun tukena

17 Dec 202050min

Populärt inom Business & ekonomi

badfluence
framgangspodden
varvet
uppgang-och-fall
rss-svart-marknad
svd-ledarredaktionen
rss-borsens-finest
24fragor
avanzapodden
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
rss-dagen-med-di
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
lastbilspodden
borsmorgon
rss-en-rik-historia
fill-or-kill
bathina-en-podcast
dynastin
svd-tech-brief
affarsvarlden